Eikä asiasta puutu kuin ydin
08.05.2010 7:00
On hienoa, että ydinvoimasta keskustellaan, sillä isompiakin päätöksiä on Suomessa viety läpi ihan hissun kissun. Silti epäilyttää, että taas meitä huijataan. Ydinvoiman kannattajat turvautuvat vanhaan kikkaan, ja mikä tahansahan saadaan näyttämään järkevältä, kun pannaan uutisiin tärkeitä pukumiehiä sitä kannattamaan.
Perusteet nojaavat sanojansa auktoriteettiin, eivät mihinkään yleispäteviin totuuksiin. Niin kuin vakaalla baritonilla esitetty toteamus, ettei tuulivoima vain ole realistinen vaihtoehto, kaikkihan sen tietävät. Ketkä kaikki? Ainakin muualla EU:ssa taidetaan olla eri mieltä, koska tuulivoimaa on 1990-luvulta lähtien rakennettu moninkertaisesti ydinvoimaa enemmän.
Vaikka ei puhuttaisi ydinjätteestä lainkaan, on tuulivoima jo nyt kokonaistaloudellisesti halvempaa, ja sen hinta on edelleen laskussa, samalla kun ydinvoima kallistuu. Suomalaisväitteet ydinvoiman kannattavuudesta nojaavat julkiseen tukeen – sekä tietysti laskuvirheisiin, joita Olkiluoto kolmosen kohdalla on syntynyt jo miljardien edestä.
Entäpä sitten väite, jonka mukaan lisäydinvoima on teollisuuden elinehto. Se toimii aina, sillä teollisuuden kasvunäkymillä voi Suomessa perustella mitä vain. Ei yhtään haittaa, vaikka Suomessa teollisuuden nettoinvestoinnit ovat pysyneet 1990-luvulta lähtien lähellä nollaa, kun voitoilla on ostettu mieluummin tuotantolaitoksia muualta Euroopasta.
Ei ole mitään erityistä syytä olettaa, että ydinenergia maksaisi itsensä työpaikkoina takaisin: Stora Enso ehti vastata hallituksen ydinvoimalinjaukseen tuoreeltaan ilmoittamalla Varkauden tehtaidensa sulkemisesta. Jos Suomen teollisuuteen haluttaisiin tehoa, 7 miljardin sijoitus tuulimyllyihin toisi sitä.
Kun viidennestä ydinvoimasta päätettiin, oli keskeisiä perusteita rakentamisesta syntyvät työpaikat. Nyt siitä ei kehtaa puhua kukaan: Olkiluodon tuhansista rakentajista kun vain jokunen sata on suomalaisia.
Muutenkin hankkeen jatkuva kompastelu jättää kuvan, ettei homma ole kenenkään hanskassa, sen paremmin rakennustekniikan kuin työlainsäädännönkään osalta.
Ranskalainen rakentaja on vuosia myöhässä ja syyttää siitä viranomaisten pikkumaisia turvallisuusmääräyksiä.
Niin, sitten on tietysti nämä ydinvoimaan liittyvät riskit. Jos ydinvoimalat ovat niin turvallisia kuin väitetään, miksi vakuutusyhtiöt eivät myönnä niille kattavia riskivakuutuksia?
Anna Kontula
