Janina Andersson

Olen turkulainen neljännen kauden vihreä kansanedustaja. Elämänmyönteisenä ja sosiaalisena maailmanparantajana viihdyn neuvottelupöydissä etenkin, kun saan taistella Itämeren, lapsiperheiden, joukkoliikenteen, koulutuksen ja kulttuurin puolesta.

Lempipaikkojani Turussa ovat uusi kävelytie Aurajoen varressa, Kupittaan jalkapallokentät sekä Kauppahalli sushi-paikkoineen. Asun perheeni kanssa maalämmöllä lämpiävässä talossa Raunistulassa, josta on mukavan lyhyt pyöräilymatka rautatieasemalle.

 

Nuori valokuvaaja otti minusta kuvan

Janina Andersson - 23.06.2010 11:00

Kirjautumaton Käyttäjä

 

Olin viime viikolla eduskunnan pikkuparlamentin edessä olevan suihkulähteen vieressä kuvattavana Hufvudstadsbladetin juttua varten. Kesken kuvauksien huomasin, että paikalle tuli toinenkin, nuorempi kuvaaja ammattimaisin ottein. Myöhemmin sain tämän kuvan, ja selvisi, että kuvaajana oli 10-vuotias Paula Jurva, joka oli isänsä kanssa tutustumassa eduskuntaan.

Selvisi myös, että Paulan mieluisin harrastus on jalkapallo, jota hän pelaa KOPSE T99:ssä. Joukkue voitti ikäryhmänsä kultaa Stadi Cupissa edellissunnuntaina. Hauska sattuma, että samaan aikaan meidän 10-vuotias poika oli voittamassa Pepsi Soccer Cupin 99-sarjan TuNL-00 valkoiset -joukkueessa, joka ei päästänyt yhtään maalia koko turnauksen aikana.

Ehkä siis törmäämme Paulan kanssa vielä jossain uudelleen jalkapallon myötä :o).

 

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish