Netti vääristää mediaa
30.01.2010 9:05
Pauli Komsi
Joka toinen turkulainen valittaa kaupungin lumitöistä. Ja kaksi kolmesta pelkää, että Turun telakan toiminta loppuu tähän taantumaan.
Luvut paljastuvat Turkulaisen nettikyselyistä. Internetin avulla on nykyään helppo tehdä pikaselvityksiä kansalaismielipiteestä. Miten luotettavia nämä kyselyt sitten ovat, onkin toinen kysymys.
Tammikuun lopussa allekirjoittaneelle tulee vuosi täyteen tämän lehden peräsimessä. Edellisestä toimitustyöpaikasta on kulunut aikaa kuusi vuotta. Tänä aikana median toiminta on muuttunut merkittävästi suhteessa internettiin.
Kuten tiedetään niin, netti on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tämä näkyy myös mediatalojen toiminnassa. Uskon, että samalla kun internet helpottaa toimitusten työtä, niin samalla se vääristää sitä arkipäivän todellisuutta, josta median pitäisi kertoa.
Kaikenmaailman nettikyselyihin vastaavat yleensä ne, joilla on töissä aikaa, kotona nopea verkkoyhteys tai jotka muutenkin viettävät keskimääräistä enemmän läppärin kimpussa. Tähän ryhmään eivät monesti kuulu esimerkiksi vanhukset, pienten lasten työtätekevät äidit tai ulkotiloissa puurtavat duunarit.
Nettikyselyjen otos on siis tietyntyyppisten verkkoveikkojen mielipide asiasta. Ei kaikkien turkulaisten. Kaiken huippuna ovat verkon hevijuuserit ja mielipidesampot, jotka haluavat levittää joskus varsin jyrkkiäkin mielipiteitä saittikansan nähtäville.
Verkkokeskustelun perusteella johdetaan kuitenkin yhä enemmän median juttuvalintoja ja painotuksia. Esimerkiksi viime syksynä koettiin merkillinen BB-ilmiö. Turkulaisenkin juttujen lukijamäärät tuplaantuivat verkossa aina kun otsikon edessä oli maaginen BB-kirjainpari.
Big Brother -jutut jakoivat kansan. Nuoret hakivat netistä kaikki BB-tarinat ja vanhempi väki jo inhosi niitä.
Nykyisessä mediakilpailussa nettijuttujen klikkausten määrä ratkaisee. On todella huolestuttavaa, että BB-jutut, seksi, viihdejuorut ja mamu-aiheet ovat se verkon todellisuus, jota myös tämän päivän printtimedia kansalle toitottaa.
Klikkausherkkien aiheiden valinnassa saattaa moni tärkeä yhteiskunnallinen aihe jäädä varjoon. Malliesimerkkinä tästä on USA:n lehdistön kohtalo. Skandaalit ja ryöstöt vievät analyyttisiltä jutuilta kaiken tilan ja perinteiset sanomalehdet supistuvat tai sitten siirtyvät kokonaan nettiin.
Suomessakin sanomalehdet miettivät kuumeisesti printin ja netin roolia. Onhan se hullua, jos esimerkiksi Wikke jakaisi makkaraa ilmaiseksi Kauppatorilla samaan aikaan kun se ottaa sisätiloissa lenkistä 2 euroa paketti. Näin kuitenkin monet lehdet nykyään toimivat.
Kaupunkilehti Turkulaisella ei ole tätä problematiikkaa. Paikalliset jutut ovat ilmaisia niin printissä kuin netissä.
