Kasinopelureille tulee raippavero
27.05.2010 11:50
A.-P. Pietilä
Valuutta- ja osakekauppojen eli nopeiden pääomaliikkeiden verottaminen saa yllättävää kannatusta yritysjohtajilta. Suuryhtiöiden johtajat ja omistajat ovat viime vuosina kokeneet toistuvasti, miten valuutta- ja osakekauppiaat pelaavat häikäilemättömästi heitä vastaan. Ensin pankin luotto-osasto rahoittaa yrityksen investointeja ja saman pankin ”rahapeliosasto” pelaa asiakkaan osakkeilla yritystä vastaan. Huonoimmassa tapauksessa pankki ansaitsee suuria voittoja, kun asiakas ajautuu ahdinkoon. 1990-luvun lamassa Suomen Yhdyspankki pelasi markan devalvaation puolesta. Valuuttavelalliset kaatuivat konkurssiin, mutta pankki rikastui. KOP pelasi markan puolesta ja hävisi. Meneillään olevan finanssikriisin seurauksena Yhdysvallat rajoittaa pankkien riskinottoa ja rahapelejä ja Euroopassa toistaiseksi vasta Saksa on tehnyt saman. Nyt EU-tasolle tulee pankkivero, jolla estetäisiin sosiaaliturvaan, kouluihin ja tiestöön tarkoitettujen verorahojen valuminen pankkikriisien maksamiseen. Jokaisen pankkikriisin jälkeen pankinjohtajat ja pankit ovat saaneet kuraa niskaansa. 1990-luvun pankkikriisin jälkeen moni pankinjohtaja menetti työnsä ja joutui siirtymään taksikuskiksi. Useat eivät uskaltaneet kertoa edes lapsilleen olevansa pankissa töissä. Jokaisen pankkikriisin jälkeen myös pankkilainsäädäntöä on kiristetty. Ensimmäisen kerran se tapahtui 1930-luvun pörssiromahduksen jälkeen ja parhaillaan se on menossa 2008 finanssikriisin jälkitunnelmissa. Pankkivihan taustalla on poliittisia intohimoja, mutta myös terveitä haluja ehkäistä uusien pankkiruumiiden syntyminen.
Pankkien kahdet kasvot
Parhaillaan yritysjohtajat ja osakkeenomistajat keskustelevat vakavina pankkien kaksijakoisesta roolista. Keskustelu on kansainvälistä. Sen näkyvinä piirteinä ovat USA:n presidentin Barak Obaman ajama lakiuudistus, joka rajoittaa pankkien riskipelejä erityisesti ns. johdannaiskaupassa. Yhdysvalloissa pankeille säädetään erityiset riskitestit.
Euroopassa Saksa on kieltänyt pelureilta spekulatiiviset osakekaupat, joita tehdään ilman osakkeiden omistamista. Myyjä myy arvopapereita, joita hän ei myyntihetkellä omista. Myyjä toivoo tekevänsä suuret voitot kauppojen muutaman päivän selvittelyaikana, jolloin hän voi hankkia arvopaperit edullisemmin. Kauppaa käydään lupauksilla ilman kauppatavaraa. Yhtäältä pankit ovat erittäin tarpeellisia ja välttämättömiä luottojen ja rahaliikenteen välittäjiä. Toisaalta ne harjoittavat äärimmäisen riskipitoista ja usein jopa uhkarohkeaa osake-, yritys- ja valuuttakauppaa, joilla on suora yhteys pankin asiakkaiden toimintaan tai toimintaedellytyksiin. Tällä hetkellä kaikki länsimaat ovat kiristämässä pankkivalvontaa, suunnittelevat turvarahastoja ja laativat lakeja, joilla viranomaiset voivat puutua aikaisempaa nopeammin pankinjohtajien tekemiin virheisiin.
Asiakas maksaa aina kaiken
Olennaista pankkituessa on se, että pankkien pelastamiseen käytetyt rahat ovat aina pois jostakin muusta. 1990-luvulla Suomessa leikattiin sosiaaliturvaa ja julkisia investointeja, jotta voitiin kustantaa pääosin säästöpankkien aiheuttamat luottotappiot. Suurin osa niistä oli syntynyt ylimitoitetusta riskinotosta ja luottamuksesta talletussuojaan. Talletussuoja turvaa asiakkaiden säästöt ja siksi pankit voivat ottaa riskiä veronmaksajien takausturvan varassa. Pankit vastustavat pankkiveroja ja rahalaitoksilta perittäviä riskirahastoja. Perusteluna on se, että niiden kautta rahan hinta nousee. Kuluttajan näkökulmasta kyse on ollut vain siitä, maksavatko he halpaa hintaa lainakoroista ja kallista hintaa veroissa tasaisin välein toistuvissa rahoituskriiseissä.
Suomalainen valuuttapeli
1990-luvun talouskriisissä Suomen markka oli kovassa ulkomaisessa paineessa. Koko kansantalous horjui markan ulkoisen arvon tahdissa. Suomen Yhdyspankki pelasi avoimesti ja suurin panoksin markan devalvoitumisen eli ulkoisen arvon laskun puolesta. Pankki halusi devalvaation, sai sen ja ansaitsi valtavat kurssivoitot. SYP:llä oli asiakkainaan ulkomaankauppaa harjoittavia suuryrityksiä, jotka hyötyivät markan arvon romahduksesta. Kansallis-Osake-Pankki puolusti markan arvoa ja toimi devalvaatiota vastaan, koska pankilla oli paljon valuuttavelkoja ottaneita pienyrityksiä. KOP hävisi ja kaatui SYP:n syliin. Molemmat pankit vakuuttivat toimivansa kansantalouden ja Suomen etujen puolesta. Suomessa on edelleen kymmeniä tuhansia valuuttavelallisia, joiden koko omaisuus on mennyt konkurssiin. He maksavat edelleenkin velkojaan jokaisesta ansaitsemastaan eurosta.
Soros kaatoi Englannin punnan
Unkarilaissyntyinen rahapeluri Georg Soros pelasi yhtiöidensä kautta Englannin puntaa vastaan vuonna 1991. Hän horjutti samalla niin saarivaltakunnan kuin koko Euroopankin taloutta. Massiivisilla valuuttaliikkeillä hän painoin punnan arvon alas ja ansaitsi devalvaatiovoitoilla miljardeja dollareita. Englannin kansantalous kärsi valtavia vahinkoja. Soros esiintyy nykyisin suurena hyväntekijänä, jonka rahoilla autetaan entistä Itä-Eurooppaa nouseman sosialismin suosta. Viime aikoina Soros ja hänen kaltaisensa suurpelurit ovat olleet euron kimpussa Kreikan aiheuttaman talouskriisin seurauksena.
Rahapelille suunnitellaan pikavoittoveroa
Alun perin vasemmistolaisista piireistä liikkeelle lähtenyt ajatus valuuttaliikkeiden verottamisesta ns. Tobinin-verolla on saanut kasvavaa periaatteellista kannatusta elinkeinoelämässä. Tobinin veron periaatteilla lisättäisiin nopeiden spekulatiivisten pääomaliikkeiden kustannuksia ja siten rajoitettaisiin valuuttakeinottelua ja suuriin riskeihin perustuvaa osake- ja arvopaperikauppaa. Poliittisen ajattelun taustalla on tosiasia, jonka mukaan pankkikriisien kustannukset lankeavat aina muiden kuin pankkien johtajien tai omistajien maksettaviksi. Vuoden 2008 finanssi- ja pankkikriisin kustannuksiksi lasketaan jo tuhansia miljardeja euroja. EU-maiden osuus tästä maksupotista on jo 900 miljardia euroa, mikä on 10 prosenttia bruttokansantuotteesta eli siitä mitä eurooppalaiset ovat saaneet työllään aikaiseksi. Avustus- ja tukirahat on kokonaan rahoitettu veronmaksajien pussista tai ne on sälytetty tulevaisuuden maksuvaateeksi takausten muodossa.
Suomalaiset järsivät omaan nilkkaansa
Suomalaiset veronmaksajat ovat myöntäneet suoria luottoja ja takauksia konkurssin partaalle ajautuneille Islannille, Latvialle ja Kreikalle noin kolme miljardia euroa. Islantilaiset käytävät Suomesta ja muista Pohjoismaista saamansa lainarahat velkaan, joka on syntynyt englantilaisten ja hollantilaisten säästäjien tekemistä talletuksista islantilaisiin pankkeihin. Pankkikonkurssien jäljiltä pankeilla ei ollut varaa palauttaa säästäjien rahoja. Vaikka Islannille, Latvialle ja Kreikalle lainatut rahat eivät ole suoraan pois Suomen valtion kassasta, summa vähentää Suomen mahdollisuuksia hankkia omiin tarpeisiinsa luottoja kansainvälisiltä markkinoilta. Muille myönnetyt luotot on otettu Suomen luottokelpoisuuden ja luottovaran puitteissa. Suomalaisilla on kokemusta pankkitappioiden maksamisesta, sillä suomalaiset maksoivat 1990-luvun pankkikriisissä 10 miljardin euron edestä pankkien tappioita. Lisäksi pankit ovat saaneet vero- ja vakavaraisuushelpotuksia, joiden kautta niiden omistajat ovat voineet hyötyä, koska omistajat eivät ole joutuneet kuittaamaan itse uhkaavia tappioita.
A.-P.Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009.
Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.
