Vain törsäämällä voi voittaa
12.05.2010 15:00
A.-P. Pietilä
Yli varojensa elänyt kansakunta pelastetaan, mutta suomalainen konkurssin tehnyt yrittäjä ei saa apua kuin köysitehtaalta. 1990-luvun yrittäjät sortuivat ulkomaisiin valuuttaluottoihin yritystoimintansa rahoittamisessa. Vaikka Suomen Pankki ja poliitikot muuta lupasivat, markka devalvoitiin ja valuuttaluottojen arvo nousi pilviin. Valuuttavelalliset eivät ole saaneet armoa eduskunnalta eivätkä oikeuslaitokselta. Kreikkalaiset saavat valuuttaluottoja ja täyden ymmärryksen eduskunnalta ja armahduksen talouspoliittisille valheilleen. Pankit luotottivat sekä valuuttavelallisia että kreikkalaisia kulutusjuhlia. Veronmaksajat pelastivat ja pelastavat pankit molemmissa tapauksissa. Pankki- ja velkakriisit opettavat, että pienet kuprut joutuu itse maksamaan. Isot kuprut maksatetaan veroista. Mitä suurempi tälli, sitä suurempi mälli veronmaksajille.
Kun talouselämä notkahtaa, ensimmäiseksi syytetään pankkeja. Niiden piikkiin pistetään kaikki paha, mitä ei saada ripustettua poliitikkojen selkään. Kansalaiset ovat kuitenkin ajatuksissaan oikeilla jäljillä, sillä talouspoliittiset virheet ja pankkien heikko riskienhallinta ovat yleisin syy talouspoliittisiin kriiseihin kautta historian. Väärä talouspolitiikka luo olosuhteet, joissa pankit alkavat ansaita liian helppoa rahaa. Sen seurauksena matalat korot ja suuret velkamäärät johtavat velallisten katastrofiin, jonka kustannukset kuitataan veronmaksajien taskusta.
Pankit ovat välttämättömiä
Koko läntinen maailma ja mitä suurimmassa määrin myös kehitysmaat ovat riippuvaisia pankkijärjestelmästä.
Elleivät maailman rahoitus- ja luottomarkkinat toimisi, velkaa tarvitsevat ja velkoja myöntävät tahot eivät kohtaisi luotettavalla tavalla. Nykyaikainen maailma perustuu rahan liikkeisiin, vaikka mitä muuta haluttaisiin.
Rahattomat kehitysmaatkin tarvitsevat rahaa, ostaakseen lannoitteita, vesikaivoja ja kuljetuskalustoa kansalaistensa ruokkimiseen. Järjestäytyneen maailman ulkopuolella elävä Pohjois-Koreakin on riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta ase-, teknologia ja ruokahankintojensa hoitamiseksi.
Rahoittajien moraalinen ongelma
Rahamarkkinoiden syvällisin ja pisimpään jatkunut ongelma liittyy pankkien johtamiseen ja omistamiseen. Jokaisen talouspoliittisen kriisin ytimessä ovat pankit, joiden kaatuminen konkurssiin horjuttaisi samanaikaisesti useita kansantalouksia. Tämä koettiin viimeksi 2008 finanssikriisissä, jossa amerikkalaisten asuntoluottopankkien maksukyvyttömyys levisi kulovalkean tavoin kaikkialle maailmaan.
Pankit ovat verkottuneet ja ne lainaavat toisilleen rahaa ristiin rastiin välittämättä valtioiden tai kielialueiden rajoista.
Kun yksi iso pankki alkaa horjua, perässä seuraa joukko muita. Siksi poliitikot ja talousjärjestelmät suojelevat pankkeja.
Ongelman ytimenä on automaattisen varma suojelu, joka kutsutaan moraalikadoksi (moral hazard). Pankit toimivat leväperäisemmin ja varomattomammin, koska ne tietävät lopullisen maksajan olevan olemassa.Pankkien omistajat ja johtajat ovat luottaneet varmaan veronmaksajien apuun ja se on johtanut ylisuuriin riskeihin vielä suurempien voittojen toivossa.
Pankkivalvonta nostaa rahan hintaa
Yhdysvallat ja Euroopan unioni pohtivat parhaillaan yhdessä ja erikseen toimia, joilla pankit voitaisiin pakottamaan osallistumaan suuremmassa määrin omien riskiensä rahoittamiseen. Ajatus on kaunis ja kannatettava. Sitä viljellään niin EU-parlamentissa kuin Suomen eduskunnassakin.
Tiukempi riskienhallinta merkitsee kuitenkin suurempaa varovaisuutta ja isompia valvontakuluja hyvinä aikoina. Sen seurauksena rahan hinta kallistuu silloin, kun sen toivottaisiin olevan halpaa talouskasvun tukemiseksi.
Kun pankkikriisit koittavat, hyvinä aikoina koottuja rahastoja pitäisi purkaa kuprujen kuittaamiseen. Ongelmana kuitenkin on, että hyvinä aikoina kallis raha leikkaa talouskasvua eikä mahdollista vararahastojen riittävää kertymistä pahojen päivien varalle.
Tämän pankit tietävät ja tiedostavat ja käyttävät sitä hyväkseen, kun keskustellaan pankkivalvonnan tehostamisesta.
Monimutkainen tilanne johtaa lopulta siihen, että pankkien hyvät ajat tuottavat voittoja pankkien omistajille. Huonoina aikoina pankkien tappiot pannaan veronmaksajien kustannettaviksi ilman, että pankkien omistus siirtyisi veronmaksajille. Näin kävi Suomen 1990-luvun pankkikriisissä.
2000-luvun kriisissä yhdysvaltalaisia, islantilaisia ja saksalaisia pankkiosakkeita siirrettiin hätäavun vastineina valtiolle eli veronmaksajille. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ja tuskin myöskään tulee olemaan yleinen käytäntö.
A.-P. Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009.
Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.
