Vancouverin lumoissa

Olympialaiset ovat ammattiurheilijoiden kisat, joita amatöörikatsojat seuraavat. Miltä Vancouverin kisat näyttävät penkkiurheilijan silmin? Miltä kaikki näyttää paikan päällä, miten kisojen seuraaminen onnistuu ja miltä Vancouverin suorituspaikkojen reunalla tuntuu? Tästä kaikesta bloggaa A.-P.Pietilä, jolla on penkkiurheilijamaista kokemusta Torinon talviolympialaisista ja Ateenan kesäkisoista.

 

Vancouverin likapyykin pesu alkaa

22.02.2010 9:07

A-P. Pietilä

Olympiaviikossa ehtii seurata kahtatoista eri urheilutapahtumaa, jos aloittaa päivänsä klo 06.00 ja päättää sen klo 22.00 tienoilla. Seurannan tehoa voi tehostaa, jos tyytyy syömään makkarasämpylöitä ja suuresta padasta kauhottua lihasosetta. Myös omat eväät ovat oivallinen vaihtoehto, sillä suorituspaikoille kiipeäminen edellyttää myös katsojilta hyvää kuntoa. Whistlerin hiihtokatsomoon kapuaminen pitkin vuorenrinnettä kestää tunnin ja lumilautailun ja laskettelun katsomoon Cypress-vuorille runsaan tunnin bussien päätepysäkiltä laskettuna.

Olympiaviikosta jäivät päällimmäiseksi mieleen Peetu Piiroisen hopea lumilautailussa ja Suomen voitto Saksasta jääkiekossa sekä suomalaisten täydellisesti epäonnistunut mäkikisa. Eniten ihmetytti, että yksi suomalainen hyppääjä diskattiin ”liian suuren hiihtopuvun vuoksi”. Miten on mahdollista, että mies lähtee matkaan epäsopivissa vaatteissa? Eikö mies katso peiliin? Eivätkö valmentajat ja huoltajat hoida hommiaan?

Urheilun likapyykki tulee pesuun

Suomen tavoitteena oli 12 mitalin saalis Vancouverin kisoista. Pottia ei tulla enää saavuttamaan. Vaikka mitä tuloksia vielä tulisi, edessä on huippu-urheilun nykytilan perkaaminen.

Rahaa ja resursseja syydetään urheiluun. Suorituspaikkoja rakennetaan koko ajan lisää. Urheilijoiden matkastipendit ulkomaisiin harjoituskeskuksiin ovat kasvamaan päin. Samaan aikaan tulokset ovat heikentyneet. Parhaat suomalaishiihtäjät eivät enää ole kärjessä vaan sijoilla 40 tai 50.

Mitä huippu-urheilu on? Miten sen suorittaminen tulisi organisoida? Missä liitoissa, millä johdolla ja millä valmentajilla tulisi operoida? Kuluvatko urheilun rahat organisaatioihin? Vaaditaanko urheilijoilta aivan liian vähän totista harjoittelua?

Suomen olympiakomitealla ja huippu-urheilun strategiatyöryhmällä alkavat likapyykin pesut heti, kun viimeinen urheilija on kotiutunut Vancouverista.

Kansa herää kisoissa

Aloitin Vancouverin olympiaviikon 15. helmikuuta ja päätin sen lauantaina 20. päivä. Seurasin suomalaisten 500 metrin ja tuhannen metrin luistelut, naisten jääkiekko-ottelut Kiinaa ja USA:ta vastaan. Miesten puolelta seurasin ottelut Valko-Venäjää ja Saksaa vastaan. Miesten ja naisten ampumahiihdot ja takaa-ajohiihdot kuuluivat myös ohjelmaan.

Mitä tahansa urheilukisoja on helpointa seurata televisiosta, koska järjestelyt tehdään ensimmäiseksi tv-kuvauksen ja sen jälkeen katsomossa istuvan katsojan ehdoilla.

Katsomoissa huomaa urheilun syvät vaikutukset kansallistunteeseen. Jokainen katsoja edustaa omaa kansaansa ja uhoaa sen urheilijoiden puolesta. Entistä useammin katsojat tuovat mukanaan liput ja tekstitetyt banderollit, joista voi lukea suosikkien nimet. Mitä isommasta katsojien seurueesta on kysymys, sitä varmemmin myös kasvot maalataan kansallisvärein tai jokaisella on kansallisuutta osoittava takki tai päähine.

Olympialaisiin ei kannata lähteä, jos vieroksuu kansallistunteen nostatusta ja omien värien paljastamista.

Suomi-USA-jääkiekko-ottelussa sain todistaa amerikkalaisten isien. äitien, isoäitien ja isoisien riehakointia, kun he kannustivat tanssien, lippuja heilutelleen ja pilkkahuutoa suomalaisille huutaen omaa joukkuettaan. Kannatusryhmä istui edessäni ja piti kaikkien tavoin muut tietoisina siitä, että ainoastaan amerikkalaiset tytöt ovat oikeita tulevaisuuden jääkiekkoilijoita.

Elämä on kilpailua

Vancouverin pauloissa vietetty viikko osoitti kouriin tuntuvilla tavoilla, että elämä ja erityisesti urheilu ovat äärimmilleen vietyä kilpailua. Suomalaisluistelijan yksi pieni virhe taittoi kilpavauhdin. Vuosia kestäneestä harjoittelusta huolimatta tuloksena oli valtava pettymys.

Urheilu edellyttää turnaus- ja törmäyskestävyyttä. Epäonnistumisesta huolimatta on koottava itsensä ja lähdettävä yrittämään uudelleen. Kilpailussa menestymättömyys ei siis tarkoita luovuttamista vaan uudelleen yrittämistä. Vancouverin matka on nyt ohitse ja kokemukset kerrottu. Nämä kisat oli järjestetty selvästi ammattitaitoisemmin ja tehokkaammin kuin Torinon talvikisat 2006 tai Ateenan kesäkisat 2004.

Päätän Vancouverin pauloissa blogini tähän ja jään odottamaan punaiset olympiatumput käsissä suomalaisten lopullisia kisatuloksia.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish