Päivän puheenaihe

Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?

Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »


Kaikki keskustelut

 
Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: Moskeijaa vastaan kerätään nimiä

Artikkeli: Moskeijaa vastaan kerätään nimiä

Turun Islamilaisen yhdyskunnan moskeijahanke on herättänyt Turussa liikehdintää. Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (sks) joukkoineen on aloittanut nimien keräämisen moskeijan rakentamista vastaan.– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Turkuun puuhata...

Alkuperäinen artikkeli

30/12/2009 3:42 pm, Turkulainen | Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on viimeiset 800 vuotta ollut vallalla Lähi-idästä peräisin oleva uskonto, ja tätä ei ole juurikaan vastustettu. Miksi siis vastustaa vain yhtä tämän uskontokunnan haarautumaa?

Allekirjoitan tuon adressin sitten kun samassa adressissa vaaditaan myös kirkkojen ja synagoogien kieltämistä.

Uskonto on jokaisen ihmisen yksityisasia.

Islam on monelta osin kristinuskoa edistyksellisempi uskonto. Tämän sanon henkilönä joka ei edusta mitään monoteistista uskontoa.

30/12/2009 6:41 pm, Juho Nieminen | Ilmoita asiaton viesti

>Islam on monelta osin kristinuskoa edistyksellisempi uskonto

Hmm...missä mielessä?
Suvaitsevaisuudessa?
Rauhanrakentamisessa?
Yritteliäisyyssä?

Missä ihmeessä, ei ainakaan yllämainituissa.

30/12/2009 7:27 pm, aake | Ilmoita asiaton viesti

Noitavainot, inkvisitio, ristiretket, miekkalähetys sekä eräät henkilöt kuten vaikkapa Jean Calvin eivät ainakaan Islamiin liittyneet.

Läntisen kristinuskon levittämällä islamofobialla on pohjansa areiolaisiin kohdistuneessa vainossa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Areiolaisuus

30/12/2009 7:51 pm, Juho Nieminen | Ilmoita asiaton viesti

Jaa-a.
Entä nykyaikana, osaatko sanoa mikä uskonto on kaikkia muita ihmisiä/uskontoja vastaan, tappaen viattomia ihmisiä lentokoneissa, ostoskeskuksissa, kaduilla, busseissa.
Muun uskonnon edustajia näissä tappajissa ei pahemmin, jos ollenkaan, esiinny.

En sano uskonnon nimeä, saat 10 pistettä jos arvaat oikein.

Helpottaakseni tehtävää, sanon vielä että nämä tappajat uskovat pääsevänsä taivaaseen lukemattomien neitsyiden kanssa.
Vaan näin kristittynä ihmettelen että minkälainen Jumala se sellainen on joka päästää luokseen ihan varmasti vain sellaisia jotka ovat tappaneet vääräuskoisia/toisen uskontokunnan edustajia. Muiden taivaaseenpääsystä ei voi kukaan olla varma.

30/12/2009 8:22 pm, jaa-a | Ilmoita asiaton viesti

Voihan se olla että marttyyrit ei saakaan neitsyitä, vaan jotain ihan muuta. Heh!
http://vaarauskoinen.blogspot.com...ain-muutaman-viinirypleen-thden.html

30/12/2009 8:27 pm, Entrex | Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoisia nimiä eräillä henkilöillä: jaa-a ja Entrex.

On erittäin mielenkiintoista että juuri kristinuskoa tunnustavat vastustavat moskeijaa. Sama jumala teillä uslimien kanssa on.

Miksi hyväksytte kirkot ja synagoogat, mutta ette moskeijaa?

Mielenkiintoista kaksinaismoralismia.

30/12/2009 8:38 pm, Juho Nieminen | Ilmoita asiaton viesti

>Miksi hyväksytte kirkot ja synagoogat, mutta ette moskeijaa?

Aika mielenkiintoista, vielä on suomessakin umpiossa kasvaneita jotka eivät ole seurannut uutisia.
Kannattaisi olla valveutunut ja ottaa asioista selvää, sitten tajuaa kyllä mitä pitää vastustaa ja mitä ei.

30/12/2009 9:22 pm, niin | Ilmoita asiaton viesti

Ettekö tajua, että kyse ei ole mistään pienen Turun vielä pienemmän muslimiyhteisön rukouspaikasta, ei ollenkaan.
Kyse on aradien Euroopan valloituksesta. Islamissa uskonto ja poliittinen valta ovat yksi ja sama. Kun he rakentavat ympäriinsä näitä "kulttuurikeskuksiaan", niin he saavat paikan josta käsin levittää aatteitaan/valtaa.
Miksi Saudi-Arabian rikkaat välittäisivät Turun muslimeista? Ei vähääkään. He haluavat paikan, jossa mullahit saavat vapaasti aivopestä tietämättömiä ja samalla harjoittaa hiukan lähetystyötäkin meidän vääräuskoisten keskuudessa.

30/12/2009 9:46 pm, Armo Ykkönen | Ilmoita asiaton viesti

Jokaisen islamilaisuutta puolustavan pitäisi mennä esim. Saudi Arabiaan ja kysyä siellä viranomaisilta, voisiko tänne rakentaa suomalaisen saunan. Arvatkaapa mikä olisi vastaus: Lupaa ei missään tapauksessa myönnettäisi!

En kuulu kirkkoon, mutta silti pidän Suomen virallista valtionuskontoa miljoona kertaa terveenpänä, kuin islamia. Siitä yhtenä esimerrkkinä naiset, joiden päähän miehet pistävät kuonokopat eli burghat. Näitä kuonokoppaisia naisia näkyy Turunkin kaduilla aika usein. Sitä en naisena ymmärrä, mitä hienoa suomalaiset naiset tässä näkevät. Ovat jo useat antaneet itselleen näin tehdä.
Entäs sitten naisten kunniamurhat? Länsimaista sivistystä vai?

30/12/2009 11:00 pm, Järki päähän | Ilmoita asiaton viesti

"ristiretket"


Ilmiselvä vastaus tuohon on: “Mitä niistä?” Muiden uskon­tojen nimissä har­joitettu väkivalta on loogisesti erillään siitä kysymyk­sestä, onko islam väkivaltai­nen. Mutta mainitessaan ristiretket islamin puolustelijoiden toi­veena on vetää huomio pois isla­milaisesta väkivallasta ja maalata kuva us­konnoista, jotka ovat moraalisesti samanvertaisia.

Sekä lännen akateemisessa maailmassa että mediassa samoin kuin isla­mi­laisessa maail­massa risti­retket nähdään hyökkäyssotina, joita veren­himoiset kristityt kävivät rauhan­omaisia muslimeja vastaan. Vaikka ris­tiretket varmasti olivat verisiä, ne tulisi pikemmin­kin ymmärtää lännen vii­västyneeksi vasta­uk­seksi vuosisatoja kestänee­seen jihadiin kuin pro­vosoimattomaksi yksipuoli­seksi hyökkäykseksi. Muslimihallinto Pyhällä maalla alkoi 600-luvun jälkipuo­lis­kolla jihadin arabialaisaallon aikana, kun toinen “oikeaanjohdettu” kalifi Umar valloitti Damaskoksen ja Jeru­salemin. Jihadin verisen alkuvaiheen jäl­keen kristittyjen ja juutalaisten elämää siedettiin dhim­man ra­joitteiden puit­teissa, ja arabimus­limit yleensä ottaen sallivat ulkomaisten kristittyjen jat­kaa pyhiinva­ellusmat­kojaan pyhille paikoilleen — käytäntö, joka osoittautui mus­limivaltiolle talou­dellisesti tuottoisaksi. Is­lamilaisen imperiumin sisällissota johti sii­hen, että turkinsukuiset seljukit syrjäyttivät 1000-luvulla suhteellisen myötämie­lisen arabihallinnon Pyhällä maalla. 1000-luvun jäl­kimmäisellä puo­liskolla turkkilai­set kävivät sotaa kristittyä Bysantin valtakuntaa vastaan työn­täen sen takaisin linnoituk­sistaan Antiokiassa ja Anatoli­assa (nykyään Turkki). Vuonna 1071 bysanttilaisjoukot kärsivät murs­kaavan tappion Manzi­kertin taistelussa ny­kyi­sessä Itä-Turkissa. Turk­kilaiset aloittivat uudelleen ji­hadin Pyhällä maalla pa­hoinpi­dellen, ryövä­ten, orjuut­taen ja tappaen kristit­tyjä siellä ja kaik­kialla Vä­hässä-Aasi­assa. He uhkasivat eristää kristi­kunnan sen pyhimmästä paikasta, Jeru­salemin Pyhän haudan kir­kosta, joka oli ra­kennettu uu­delleen bysant­ti­laisten johdolla sen jälkeen, kun kalifi Al-Hakim bi-Amr Allah oli sen tu­honnut v. 1009.

Tämä uudelleen aloitettu jihad Lähi-idässä muodosti sen historiallisen yhtey­den, jossa Rooman paavi Urban II julkaisi v. 1095 läntiselle kris­tikunnalle kutsun tulla auttamaan itäisiä serkkujaan (ja samalla hän näyt­tää hautoneen mielessään toi­vetta saada Jeru­salem paavinvallan alle — idän kristikunnan kanssa ta­pahtuneen suuren väliri­kon jälkeen v. 1054). Tämä “aseistettu py­hiin­vaellusmatka”, johon osallistui runsaslukuisesti niin sivii­lejä kuin sotilaita­kin tultiin lopulta vuo­sia myöhemmin tun­te­maan ensimmäisenä ristiret­kenä. Risti­retken ajatus sellaisena kuin tuo termi ny­kyään ymmärretään, ts. “py­hänä so­tana”, kehittyi vuosia myö­hemmin, kun syntyi sel­laisia järjestöjä, ku­ten Temppeliherrain ritari­kunta, joka teki ristiretkeilystä elä­mäntavan. On mai­nitsemisen arvoista, että kaik­kein innokkaimmat ristiretkeilijät, frankit, oli­vat juuri niitä, jotka olivat joutuneet koh­taamaan jihadin ja ryöstöretket vuosi­sa­tojen ajan frankkien-espanja­laisten rajalla ja tunsi­vat monia muita parem­min muslimien kristittyihin kohdistamat kauhut. Vaikka en­simmäi­sen ristiretken aikana Vähän-Aasian, Syyrian ja Palestiinan väes­töt oli­vat mus­limi­vallan alaisia, ne olivat silti valtaosin kristittyjä. Länti­sen kristikun­nan ristiret­ket olivat ai­koinaan sotina oikeutet­tuja siinä mielessä, että ne va­pauttivat idän kristikunnan vuosisa­toja kestäneestä jihadista ja dhim­miydestä, josta sen väestöt, maat ja kulttuurit olivat saa­neet kärsi­ä. Sitä vastoin alueen valloittaminen Ju­malalle jiha­din tyyliin oli vieras ajatus kristi­kun­nalle, eikä pitäisi olla yllättä­vää, että se lo­pulta kuoli pois lännessä eikä kos­kaan saanut valtaa idässä.

Sen jälkeen kun latinalaiset armeijat olivat vallanneet Jerusalemin hyvin veri­sesti v. 1099 ja kun Edessaan, Antiokiaan ja Jerusalemiin oli perus­tettu risti­retkival­tiot, muslimien ja kristittyjen joukot kävivät vaihtele­van sarjan sotia, joissa molem­mat osapuolet syyllistyi­vät tavanomaiseen kirjoon sota-ajan mo­raalittomuuksia. Ajan myötä, vaikka ristiretkiä vah­vistettiin Euroopasta käsin, ristiretkivaltiot, jotka olivat epävarmojen viestintäyhteyk­sien päässä toisistaan, joutuivat vähitellen alistumaan ylivoimaisen muslimivoiman edessä. Vuonna 1271 Antiokia, kristittyjen viimeinen linnoitus, luhistui muslimien käsiin. Koska muslimien ei tar­vinnut enää suunnata voimia kristittyjen pääaseman valtauk­seen itäisen Välimeren alueella, muslimit ryh­mittyivät uudelleen ryhtyäkseen jiha­diin Etelä- ja Itä-Eu­rooppaa vastaan; se tuli kestämään 400 vuotta ja ylsi kah­desti aina Wieniin asti, ennen kuin se saatiin keskeytet­tyä. Geostra­tegi­sin termein il­maistuna ristiretkiä voidaan pitää lännen pyrkimyksenä ennaltaeh­käistä sen oma tuho islamilai­selta jihadilta taistelemalla vihol­lista vastaan. Se toimi aikansa.

Merkittävää on se, että samaan aikaan kun länsi on jo jonkin aikaa pa­hoitellut risti­retkiä vir­heenä, kukaan vakavasti otettava islamilainen auktoriteetti ei ole koskaan ilmaissut pa­hoittelua vuosisatoja jatkuneesta jihadista ja dhimmiy­destä, joihin musli­mit ovat syyllisty­neet toisia kan­sakuntia vastaan. Mutta tämä on tuskin yllättävää: siinä missä uskon­nolli­nen väkivalta on risti­riidassa kristinuskon perusteiden kanssa, us­konnollinen väkivalta on kirjoitettu islamin DNA:han.

30/12/2009 11:00 pm, islamkriittinen | Ilmoita asiaton viesti

Missä voin laittaa nimeni paperiin?

30/12/2009 11:58 pm, Kommari | Ilmoita asiaton viesti


pm, islamkriittinen

-Kiitos sinulle hyvästä esitelmästä, enpä noita kaikkia käänteitä
tiennytkään.

31/12/2009 12:33 pm, aake | Ilmoita asiaton viesti

Turha tänne on laittaa noin pitkiä juttuja ei niitä jaksa edes lukea, kun epäily on et joka kirjoittaja on paskanjauhaja. Jos haluaa uskottavuutta niin laita oma nimi ja titteli esimerkiksi.
Mä olen sitä mieltä et muslimimiehet ja suomalaiset miehet ovat suhteessa yhtä väkivaltaisia. Onko moskeijavastustajilla mielessä et kumpi saa hakata naisia
tässä maassa, tai ampua niinko taas Espoossa.

31/12/2009 5:52 pm, LiisaTuulia | Ilmoita asiaton viesti

Kiitos valaisevasta kirjoituksesta, nimim. "islamkriittinen"!
Ja joka väittää suomalaisia yhtä väkivaltaisiksi, tutustukoon rikostilastoihin. Tänään juuri saimme kokea järkytyksen, kun yksi naisen itsenäistymistä hyväksymätön muslimi päästi päiviltä ex-kumppaninsa, neljä muuta viatonta sekä lopuksi itsensä. Islam ei naisen vapaata tahtoa tunnusta.

31/12/2009 6:41 pm, N. N. | Ilmoita asiaton viesti

Minusta maassa täytyy aina elää maan tavalla. Tätä viisautta ei oikein näy ymmärtävän kaikki Suomessa asuvat maahanmuuttajat ja heidän hyysärinsä. Nyt Espoon Sellon tapaus osoitti sen mihin yltiöpäinen suvaitsevaisuus voi käytännössä' johtaa. Äskenmainitun johdosta aion laittaa nimeni Olavi Mäenpään alulle panemaan kansanäänestysadressiin, jossa vastustetaan moskeijan rakentamista Turkuun.

31/12/2009 9:19 pm, Esko A Perälä | Ilmoita asiaton viesti

Kyseinen Sellon tragedia ei liittynyt uskontoon, vaan verikostoon, joka on Balkanilla aika olennainen osa elämää. Sitä harjoittavat siellä jopa ateistit.

Ovatko eräiden vanhemmat muuten oikeasti antaneet lapsilleen sellaisia nimiä kuin islamkriittinen ja Kommari?

31/12/2009 10:13 pm, Juho Nieminen | Ilmoita asiaton viesti

Nimimerkin käyttöoikeus kuuluu sananvapauteen. Mielipiteensä saa tuoda julki sellainenkin, joka ei syystä tai toisesta halua esiintyä omalla nimellään. Esimerkiksi maahanmuuttokriittisiä ajatuksia en tohdi esittää nimeni kera, kun ei tiedä mitä siitäkin seuraisi. Jälkikasvunkaan takia en halua joutua kovan arvostelun tai pilkan kohteeksi.
Sellon ampujan motiiveista vielä: minulla kyllä on sellainen käsitys, että mies ei uskontonsa mukaan hyväksynyt sitä, että nainen ei ollutkaan hänen pysyvää omaisuuttaan. Islamissahan naisella ei oikein ole omaa tahtoa eikä ihmisarvoa, ja moniavioisuus on sallittua. Kallistuisin siis sen uskonto-motiivin ja sairaalloisen omistamishalun puolelle.

31/12/2009 11:52 pm, N. N. | Ilmoita asiaton viesti

Albaanit ovat vähemmän uskonnollisempia kuin suomalaiset, keskimäärin.

Miksi minä sitten uskallan esiintyä omalla nimelläni? Olen itse maahanmuuttovastainen, mutta kannatan uskonnonvapautta. Minusta myös Islam on Kristinuskon kehittyneempi versio.

Islamvastaisuus ei kuulu nationalismiin, vaan on sen irvikuva.

01/01/2010 1:55 am, Juho Nieminen | Ilmoita asiaton viesti

Juho Nieminen olet tuonut kannanotoissasi esille sen asian, että Islam on edistyksellisempi ja kehittyneempi uskonto kuin Kristinusko. Voisitko nyt vähän perustella kantaasi meille tavallisille kadun tallaajille, miksi Islam on edistyksellisempi ja kehittyneempi uskonto kuin Kristinusko?
Odotan kiinnostuneena vastaustaustasi tähän asiaan!

01/01/2010 10:36 am, Esko A Perälä | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish