Päivän puheenaihe

Turku sai nuoren, laulavan kaupunginjohtajan

Kaupunginhallituksen ex-puheenjohtaja Aleksi Randell testasi eilen ensimmäisen kerran kaupunginjohtajan tuolia Turkulaisen pyynnöstä.– Hyvältä tuntuu, tänään virkakautensa aloittava tuore kaupunginjohtaja tuumii. Tuolin säädöt ovat vielä kaupunginjo... Lue lisää »


Kaikki keskustelut

 
Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: Moskeijaa vastaan kerätään nimiä

Ari Kallio: Kansanäänestys maahanmuutosta

Turussa kerätää nimilistoja joissa vaaditaan kansanäänestystä siitä saako tänne rakentaa moskeijaa. Moskeijakielto ei kuitenkaan olisi uskonnonvapauslain mukainen. Tämäkin listojen keruu olisi voitu välttää jos Suomen hallitus olisi jo maahanmuuton alkaessa kysynyt kansanäänestyksellä kuinka paljon ja mistä halutaan tulijoita. Niin Turun tapauksessa kuin Sveitsin jo toteutetussa minareettikiellossa onkin perimmältään kyse kantaväestön oikeudesta oman kulttuuriin säilyttämiseen, jota yhä lisääntyvä muslimien maahanmuutto uhkaa. - Outoa kyllä yleensä puhutaan vain maahanmuuttajien oikeudesta oman kulttuurin säilyttämiseen, mutta vastaanottajamaan alkuperäisväestön oikeuksista ei juuri puhuta.

Sadan vuoden kuluessa moniin EU-maihin uhkaakin muodostua jo muslimienemmistö näin koska heillä on myös paljon lapsia. Esimerkiksi Saksassa on jo 4 % väestöstä muslimeja. Suurin osa saksalaisista onkin mielipidekyselyjen mukaan huolestunut muslimien yhä lisääntyvästä määrästä. Näin varmaan jo Suomessakin. Runsaan maahanmuuton seurauksena jopa englanti voi korvata vähitellen suomen kielen eihän maahanmuuttajilla ole samanlaisia tunnesiteitä suomen kieleen kuin meillä suomalaisilla. Suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin säilyttäminen koko maailman kulttuuria rikastuttamassa olisi todellakin monikultturisuutta parhaimmillaan.

En todellakaan tarkoita, että muslimit ovat jotenkin huonompia ihmisiä, vaan heidän kulttuuriinsa vain niin erilainen, että monien eurooppalaisten on sitä vaikeaa tänne hyväksyä koska haluamme säilyttää oman elämäntapamme. Eivät muslimitkaan varmaan haluaisi, että me menisimme suurin joukoin heidän maihinsa. Tätä osoittaa myös se, että he kohtelevat kristittyjä yleensä paljon huonommin kuin me muslimeja.

Itsenäisillä valtioilla on myös oikeus itse määrätä mistä ja miten paljon ne ottavat maahanmuuttajia. Jos kansainväliset sopimukset sitä rajoittavat, niistä voi irtautua jos niin haluaa.

Tosiasia on myös että massiivinen maahanmuutto aiheuttaa epävakautta ja väkivaltaa, mm jatkuvasti lisääntyviä nuorisomellakoita. Ongelmana ovat varsinkin kovin erilaisista kulttuureista tulleet ja usein erityisesti muslimit. Tämä on valitettavasti tosiasia. Myös nopeasti lisääntyvä turvapaikanhakijoiden määrä ja ääri-islamin nousu huolestuttaa monia.

Monikulttuurisuus on kuitenkin nykyään suosiossa, mutta historia ja nykypäivä kuitenkin osoittavat, että monikulttuuriset maat ovat usein epävakaita. Tämä ei aina tarkoita väkivaltaisia konflikteja vaan, että eri kansallisuudet eivät yksinkertaisesti vain viihdy keskenään samassa maassa.

Esimerkiksi siirtomaiden rajat vedettiin aikoinaan mielivaltaisesti kansallisuus- ja kielialueista piittaamatta. Niiden itsenäistyttyä seurauksena on ollut runsaasti aseellisia konflikteja. Kehittyneempiäkin monikansallisia valtioita vaivaa usein epävakaisuus. Espanjasta pyrkivät eroon baskit ja katalonialaiset, Isobritanniasta Skotlanti, flaamien ja valloonien Belgia natisee liitoksissaan, Jugoslavia on jo hajonnut, Neuvostoliiton hajoamisen eräs syy oli monikansallisuus. Tsekkoslovakiakin on jo historiaa. Ranskankielinen Quebec pyrkii eroon Kanadasta. Jättivaltioita Intiaa ja Kiinaakin vaivaavat kansallisuus- ja uskonnolliset kiistat.

USA esimerkkinä monikulttuurisuudesta on mahdollisimman huono. Ensin viedään väkivalloin intiaanien maat, ja asutetaan ne kaikilla maailman kansoilla. Lisäksi USA kohtelee värillisiään lähinnä toisen luokan kansalaisina mustasta presidentistä huolimatta.

Tästä näkökulmasta ei tunnu järkevältä, että EU:maihin rakennetaan massiivisella maahanmutolla monikulttuurisuutta mikä aiheuttaa epävakautta ja väkivaltaa, mm jatkuvasti lisääntyviä nuorisomellakoita. Ongelmana ovat varsinkin kovin erilaisista kulttuureista tulleet.

Kaikkialla kuitenkin toitotetaan, että meillä ei muka ole vaihtoehtoa. Maahanmuuton kannatus perustuukin kuitenkin osin puutteellisiin tietoihin, riitävästi työvoimaa saataisiin työllistämällä oman maan työttömät ja pidentämällä työuria. Toisaalta työvoiman tarvetta voidaan erittäin paljon vähentää lisäämällä automaatiota.

Maahanmuuton vähentäminenkään ei merkitse globaalista vastuusta vetäytymistä jos säästyvät varat siirretään kehitysavuksi. Kehitysmaissa niistä on paljon enemmän hyötyä matalan kustannustason takia.

Koska valta kuuluu perustuslain mukaan kansalle ja kyseessä on koko kansakunnan tulevaisuutta koskeva keskeisen tärkeä asia perusteltua olisikin järjestää kansanäänestys ja kysyä äänestäjiltä asianmukaisen ennakkovalistuksen kera mistä ja kuinka paljon maahanmuuttajia halutaan. Ja äänestystulos tulee toteuttaa kansan tahtona. Siis joko monikulttuurisuus etenee edelleen tai rakennetaan lähinnä kansallisvaltiota.

07/02/2010 11:12 pm, Ari Kallio | Ilmoita asiaton viesti

Rauhaa kaikille uskontoon,kultturitaustaan tai muuhunkaan katsomatta!
Hieno ja tarpeellinen hanke!Keskusteluun osallistuneiden kommentteja lukiessani vasta tajusin kuinka tarpeellinen tama hanke on!Vahan on tietoa itse Islamista!Monissa kommenteissa puhutaan vain mamuista ja heidan kulttuureistaan,mutta meita Suomalaisia Muslimejakin on olemassa!Meillakin on oikeus ja vapaus harjoittaa omaa uskontoamme ja kasvattaa lapsemme uskontomme mukaisesti!Jumala auttaa keta haluaa ja milloin haluaa!En asu itse Suomessa,mutta rukoilen puolestanne!

08/02/2010 3:11 pm, Suomalainen Sisko | Ilmoita asiaton viesti

Suomalainen Sisko

Toivottavasti pysytkin pakkoavioliitossasi ja pakotettuna ja hakattavana miehesi ikeen alla.

Suomessa suomi kuuluu suomalaisille ja piste , jos tähän maahn ei sopeudu voi muuttaa aina ruotsiin asti ja osysyä siellä ,siellä on teille moskeijat ja inareetit ,me suomalaiset emme teitä jää kaipaamaan ,koska meidän verorahoilla täällä maleksitte ja nämäkin rahat voisi edelleisen kirjoittajaan yhtyen kättää siellä apua tarvitsevassa maassa kustannustehokkaammin ja kehittää siellä koulutusta ja työtä ja peruselintasoa korkeamalle.

Suomella ei ole vara pitää työttömiä suomenkieltä taitamattomia maahan muuttajia maassa yksinkertaisesti enää kauaa, Rahat on jo loppu ja toimeen tuloonkin maahanmuuttajille tuli kiristyksiä ,luojalle kiitos siitä että tajuttu edes tämä tehdä.

Vielä ku tajuttas laskee kustannukset kili koulutuksen ja muun koulutuksen suhteen ja verrattas kustannuksia sen suhteen jos saataisiin alle 25 vuotiaat nuoret työllistettyä ja kaikki muutkin työttömät kortistossa olijat kumpi tulisi halvemmaksi.

Veikkaan että Turunkin kannalta halvemmaksi tulee työllistää kaikki työttömät ennemmin ,kuin koittaa kalliisti lisätä maahanmuuttajien vastaanottoa!

08/02/2010 5:10 pm, Erkki | Ilmoita asiaton viesti

Kolminaisuus on harhaa, on vain yksi Jumala. Sinänsä kristittynä toivotan muslimien hankkeen tervetulleeksi. Uskonto on ateismia arvokkaampi asia, siispä on toissijaista mitä uskontoa kukin harjoitaa koska kaikki tiet vievät takaisin Jumalan luokse. On vain suoria teitä ja hieman pitempiä kiertoteitä. Krsitityt ja mulimit voivat elää rauhallista yhteiseloa , vaqikka kristityt eivät siihen aina edes keskenään kykene ( vrt.pohj.Irlanti) . Yksi maailma, yksi Jumala, monta polkua.

09/02/2010 3:32 pm, Kristitty | Ilmoita asiaton viesti

Jos työttömyyttä vastaan halutaan taistella on äänestettävä eduskuntaan sellaisia kansanedustajia jotka haluavat taistella työttömyyttä vastaan.
Kulttuuri on eri asia kuin uskonto, mutta kulttuureiden yksi osa on yleensä uskonto.Kaikki kulttuurikeskukset ovat tervetulleita Turkuun minun puolestani.

10/02/2010 6:28 am, Jari | Ilmoita asiaton viesti

Kulttuuri keskus ei tuo työtä eikä veromarkkoja turulle ,ensinnäkin kaupoungin valtuusto on päättänyt että he maksavat tämän kulttuurikeskuksen vuokrat ja yritysten verot kaikki.

Idänbasaarista siis muodostuu turulle loputon rahareikä.

Lisäksi maahanmuuttajien asenteet toisia kulttuureja kohtaan ovat epäasialliset , he saavat täällä olla jos osaavat käyttäytyä ja elää maassa maan tavalla , sekä lopettavat sosiaaliluukun hyväksikäytön ja rasismiin vetoamisen joka asiassa.

Kitinät pois ja sama kohtelu kaikille ja samat maksut kailille sama toimeentulo ja tuki kaikille!

Näin ei vaan ole katso maanantainen MOt , siellä käy selville kuinka avokätisisiä ollaan maahanmuttajille.

Suiomalainen ei saa sosiaaliturvaa , käsketään myymään autot ja huonekalut sohvasta lähtien sänkyä myöten.

Todella reilua.

Menkööt muualle elämään verovaroin mutta ei täällä.
Tai sitten aletaan samat maksut ja korvaukset sekä joulujuhlat järjestämään suomalaisillekkin.

TASA-ARVO JA TASA-ARVOINEN KONTELU KAIKESSA ja kaikkialla sekä asenteet kuntoon .

Naisien kohtelu kunnolliseksi ja jätetään muun kansallisuuden naiset rauhaan , kohdistakoon huonon käytöksen omiin naisiinsa ja oman kulttuurin naisiinsa!

10/02/2010 9:26 am, Olavi | Ilmoita asiaton viesti

Maahanmuuton ja Islamin arvostelussa on paljon aiheellista.Kuitenkin olisi aina muistettava se, etteivät maahanmuuttajat päätä erilaisista tuista vaan oma hallintokoneistomme.Arvostelun maali on siis kadoksissa ja se on oma maali monessa tapauksessa kun köyhät hyökkäävät köyhiä vastaan.
Ilmiselvää on, että Suomen lakeja on noudatettava.Kulttuurimme tulee säilyä sekulaarina (uskontojen vaikutus päätöksentekoon minimoitu) , suvaitsevaisena ja tasa-arvoisena.Tätä eivät uhkaa maahanmuuttajat vaan omat johtajamme jotka eivät osaa tai halua puuttua ongelmiin.Turustakin lopetettiin "Asukkaan Ääni"-kampanja, jossa kansalaisilla oli suora yhteys päättäjiin...
Päättäjämme haluavat peittää kansan äänen kuulumasta.Silti edustuksellinen demokratia on paras hallitusmuoto.Ns. Suora demokratia on enemmistön diktatuuria silloin jos pelkkä yksinkertainen enemmistö riittää päätöksenteon pohjaksi.Demokratiassa on oltava vähemmistöjä suojelevia elementtejä kuten perustuslaki jossa ihmisoikeudet on määritelty.
Vaikuttaminen tapahtuu parhaiten puolueiden kautta-ottamalla politiikka haltuun.
Odottelen lisää väkeä kokouksiin

11/02/2010 1:39 pm, Jari | Ilmoita asiaton viesti

Jälleen kerran on turkulainen demokratia toteutunut Mäenpää kirjoittaa blogissaan kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaaren määränneen nimienkeräyslistat pois kirjastoista. Syynä kirjastoja vaivaava tilanpuute.

Hölmöläinenkin pystyy päättelemään, että kyse on jostain muusta. Vai uskooko joku vakavasti A4 paperiarkin kuormittavan liikaa kirjastojen tiloja.

Rouva Inkeriä on takuuvarmasti painostettu antamaan määräys. Määräyksen antaja on uskoakseni kulttuurilautakunnan vihreä puh.johtaja Elina Rantanen. Rantanenhan on erittäin islam-myönteinen.

Joka tapauksessa kertakaikkisen naurettavaa hätävarjelun liioittelua.

12/02/2010 12:15 am, Kari | Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin tästähän tässä on kyse, maahanmuuttajat käyttävät hyväkseen suomen hyvä sydämmisiä ja sinisilmäisiä päättäjiaä.

Nyt kun he ovat tänne päässeet ei meidän tule tanssia heidän pillin mukaan eikä hyväksyä heidän uskontoaan ,eikä politiikkaansa , tämä on suomi .

Maassa maan tavalla tai maastapois.

Sitten mitä päättäjiin tulee , on seuraavassa äänestyksessä aika äänestää aivan muita puolueita kuin kokoomusta jolla lahjontarahat kiiluu silmissä ja keskustaa jolla myös kiiluu silmissä alipalkalla työskentelevät maahanmuuttajat= halpatyövoima ja vihreät yltiöpäiset humanistit.

Meidän tulee vaatia maahanmuuttajia sopeutumaan ja hyväksymään suomenkulttuuri ja lait sekä se että maassamme eletään maan tavalla, tänne ei moskeijat kuuluu eikä minareetit.

Eilen jälleen uutisissa tuli kuinka paljon ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kautta tänne tulee rikollisia, tämäkin pitää saada kuriin , rikolliset pois maasta ja kiihkoilijat myös.

T:JUSTIINA

Niin ja havaitsin että musliyhteisösta ei kukaan vastannut tuolle nuorelle tytölle hänen kysymyksiinsä ja toiveeseensa saada kaupungilla kulkea ilman häirintää...

Siis naisen arvostus on nolla ja nuoren tytön , olemme siiis oikeasti tekemisissä naisille ja tytöille vaarallisen kulttuurin kanssa!

Päättäjillä on vastuu asioista vaatikaamme molemmat pölkylle tekemään selontekoaan tekemisistään, maahanmuuttajat ja päättäjät.

12/02/2010 8:59 am, Justiina | Ilmoita asiaton viesti

Pitäisikö kulttuurilaitoksen, kuten kirjasto, sallia nimilistojen keruu kulttuuria vastaan?Varsinkin kun koko lista on lasten hiekkalaatikkoleikkiin verrattavissa olevaa poliittista änkyröintiä.
Huomaa selvästi kyllä ketkä kalastelevat täällä ääniä muukalaisvihalla.Onneksi aito vasemmisto on edelleen tasa-arvon ja kansainvälisyyden kannalla.

12/02/2010 12:15 pm, Jari Suominen | Ilmoita asiaton viesti

Tasa-arvon kannattaja uskonnosta ei ole kyse .

Oma vaimonikin monien muiden tavoin nähtävästi on kokenut huorittelua ja seksuaalista häirintää niin arabien kuin somalien kohdalta.

Lupaankin täten että jos lapsiini ja vaimooni kohdistetaan moista aivan varmasti otan kättäpidempää mukaan ,loppuu se haukkuminen ja lasteni ahdistelu vaikka sitten istumaan siitä joutuisin ,mutta hyväksy en moista!

Sosiaali pummeilla ei oo oikeutta pyytää ja haukkua rasistisiksi kaikkia suomalaisia eikä edes oikeutta pyytää/ suunnitella minkään laista moskeijan rakentamista eikä minareettia.

Maassa maan tavalla ja sopeudutaan ensin sen jälkeen voidaan tästä asiasta oikeasti keskustella vasta!

Moni ystäväni suomalainen/ suomenkansalainen on joutunut kokemaan sosiaalitoimen ankean arjen ,moni on saanut kylmää kättä sen jälkeen kun työt on loppuneet , ei edes harkinnan varaista tukea ole myönnetty siksi aikaa jotta saa ansisidonnaista.

Kyllä kaupungilla vara on ruokkia maahanmuuttaja sosiaalipummit ,mut ei niitä jotka ovat käyneet töissä ja tämän lamantakia nyt on tullut 3-4 kk rahaton jakso= odotettu liitonpäiväraha päätöksiä.

Kuka on epäreilu suomen kansalaisia kohtaan ,päättäjät ja maahanmuuttaja sosiaalipummit.

katso maanantainen mot ja eiliset 22:00 ja 21:30 uutiset , suosittelen siellä asiat sanotaan suoraan!

12/02/2010 1:48 pm, lauri | Ilmoita asiaton viesti

Kansanäänestys on demokratiaa parhaimillaan

Jari väitit, että kansanäänestykset ovat enemmistödiktatuuria ja että ne ei ota huomioon vähemmistön oikeuksia. Miksi puhut vain yleisellä tasolla, Mikset samalla ilmoita mitä mieltä itse olet maahanmuutosta perustellen myös mielipiteesi. (Muuten minä en ehdottanut kansanäänestystä moskeijoista, vaan maahanmuutosta, että luepa se ensin ajatuksella.)

Kansanäänestys on mielestäni erittäin perusteltu kun kyseessä on koko kansakunnalle keskeisen tärkeä asia, esimerkiksi suomalaisen kulttuurin tulevaisuutta koskeva asia kuten maahanmuutto: Näin suurta asiaa ei tule voida jättää vain maan hallituksen päätettäväksi onhan perustuslain mukaan maassa valta kansalla.

Kysyn sinulta suoraan haluatko, että Suomeen laajan maahanmuuton seurauksena tulee vähitellen islamilainen enemmistö, tai haluatko estää sen . Tämä on todella realistinen vaihtoehto
on kummaa, että poliittset puolueet ei puhu tästä mahdollisuudesta yhtään mitään.katso netistä vaikka hakusanalla ”Islam leviää Euroopassa”

Ihmisoikeuksista puheenollen mikä ihmeen velvollisuus Suomella pitäisi olla asuttaa maamme kaiken maailman kansoilla siten, että itse jäämme lopulta vähemmistöön omassa maassamme. Suojelu tarpeessa olevia ihmisiä lienee maailmassa satoja miljoonia. Heitä autamme parhaiten lisäämällä reilusti kehitysapua.
Erityisesti haluaisin vähentää muslimien maahanmuuton pieneen osaan nykyisestä, koska heidän kulttuurinsa on liian erilainen. Minun mielestäni Suomea tulee kehittää lähinnä oman kultturimme pohjalta, niin haluavat muslimitkin yleensä tehdä omissa maissaan.

Islam ei ole yhtään huonompi uskonto kuin meidän kristinuskomme, muttä tämä on meidän maamme. Islamin kunniamurhat, tai se että vaimot ovat miesten omaisuutta on kuten Suomessa joskus aikaisemmin, kivittäminenkin kuolemantuomiona löytyy myös vanhasta testamentista. Islamissa vain historian kello jättää nykyisin, kyllä muslimitkin maallistuu ajan mittaan yhteiskunnan kehittyessä. On hyvä muistaa, että tuhat vuotta sitten islam oli kaikessa kehittyneempi kuin kristikunta vieden eteenpäin tieteitä ja taiteita. Ehkä senkin aika tulee taas joskus nykyistä modernimpana.

Isämme ja esi-isämme ovat vuosisatojen ajan puolustaneet tätä maata ase kädessä suurin uhrauksin, jotta Suomi säilyisi suomalaisena. Ja nyt Suomen hallitus on näköjään valmis luovuttamaan isänmaamme koko maailman kansoille asuttavaksi. Sen mielestä Suomen omalla kulttuurilla ole ilmeisesti mitään arvoa.

Kansanäänestyksen tuleekin olla varaventtiili, se on parasta demokratiaa silloin kun valtaeliitti ei tunnu ymmärtävän koko maan parasta.

Tässä maassa on paljon työttömiä. Maassa jo asuvat maahanmuuttajat mukaan lukien meidän tulee työllistää näistä jokainen ennenkuin aletaan hankkia lisää työvoimaa ulkomailta. Tarvitaan ehkä lisää koulutusta, mutta koulutetaan. Työuriakin pitäis pidentää vuosilla. Ja automaatiota voi kiihdyttää loputtomiin, miksei automaation todella suurista mahdollisuuksita puhuta tässä yhteydessä juuri lainkaan. Nykyään on jo tehtaita, joissa ei tarvita lainkaan varsinaisia työntekijöitä, vain huoltomiehiä.

Syntyvyys Suomessa on noin 1,8 lasta naista kohti se pitäis saada lisääntymään, 2,1 jo riittäisi. Tarvitaan lisää lapsilisiä, ja lyhyempää työpäivää pienten lasten vanhemmille valtion kompensoidessa palkkamenetyksiä. Tämän voisivat kustantaa ne joilla ei ole alaikäisä lapsia.

Ja vielä huoltosuhteesta: Suomessa on työttömiä jo 10% mutta maahanmuuttajataustaisten työttömyys on noin 40%, joten vaikka maahanmuuttoa lisäämällä saammekin lisää työvoimaa, väestömme huoltosuhde heikkenee entisestään.

Eli kun jokaista työssäolijaa kohti on entistä enemmän elätettäviä paine veronkorotuksiin tai sosiaaliturvan leikkauksiin kasvaa . Tuntuu hämmentävältä ettei maan hallitus ymmärrä, että maahanmuutto heikentää huoltosuhdetta, eivätkä edes EU herrat. -Maahanmuutossa hallituksen salaisena tavoitteena saattaa ollakin laskea ulkomaisen työvoiman avulla koko Suomen palkkatasoa.

Somalit on työllistymisen kannalta toivottomin ryhmä, onhan heistä lukutaidottomia 80-90 %, joten ei ole ihme, että heidän työttömyysasteensa on 70%, se on maahanmuuttaryhmien korkein. Miten kasvattaa työntekijää moderniin yhteiskuntaan usein lähinnä paimentolaistaustaisesta somalista joka ei osaa edes lukea? Eivät somalit ole sinänsä sen tyhmempiä tai laiskempia kuin mekään, muuta he ovat aivan eri yhteiskunnan kehitysasteelta, joten heidän on erittäin vaikeaa sopeutua ja saa työtä täällä Suomessa. Somalienkin tulisi tietysti oppia lukemaan ja saada työtä, mutta kyllä asia pitäisi hoitaa Somaliassa kehitysapuna. Ei maailman ongelmia voi muutenkaan hoitaa kuntoon nykyisillä kainsainvaelluksilla. Ne vain pahentaa koko maailman tilannetta.

Ja vielä se A-tuubi 8.2.10. Sen mukaan Ruotsin kansantuotteesta BKT:sta menee 20% maahanmuuton kustannuksiin. Miten mikään maa voi tällaista kestää? Ruotsissa on väestöstä jo neljäsosa maahanmuuttotaustaisia mutta nykyvauhdilla sama tilanne lienee Suomessakin parin vuosikymmenen kuluttua. Massiivinen maahanmuutto onkin yksi tehokas tapa ajaa maan talous suuriin vaikeuksin. Suomenkin pienituloisille riittäisi paljon enemmän jaettavaa jos maahanmuutto olisi vaikka kymmenesosa nykyisestä ja vaikka samalla lisäisimme huomattavasti kehitysapua.

Ari Kallio

12/02/2010 11:27 pm, Ari Kallio | Ilmoita asiaton viesti

Näin juuri Ari kallio

Olen täysin samaa mieltä ja lisään vielä että suurinosa maahanmuuttaneista naisista pidetään lukutaidottomina ,miestensä taholta ,koska lukutaidoton puoliso ja tyttö on helpompi hallita ja kurittaa neljän seinän sisälle ,kuin sellainen joka maankieltä osaa ja oikeutensa tietäisi.

Siis demokratia kunniaan ja äänestys asiasta tai selkeä yksinkertainen päätös ettei tätä moskeijaa rakenneta lainkaan.

Ja asia nostettaisiin seuraavan kerran pöydälle kun kaikki osaisi lukea ja on sopeuduttu maassamme elämään maamme tavalla. Siihen asti siis koko hanke jäihin ja rajoitettaisiin islami maista maahanmuutto vaikka vähäksi aikaa 0:aan prosenttiin.

Keskityttäisiin nyt näihin jotka täällä nyt ovat ja heidän kouluttamiseen sekä valikointiin että rikolliset pois ,kiihkoilijat pois ja pakotetaan korvausta vastaan suomenkilelen kurssille , jos ei mene ja opi jää ilman valtion ja sosiaalitoimen maksamia tukia.

Tämä uskonto kun ei muutoin toimi kin pakotettuna sopeutumaan, valitettavasti päättäjät.

Siis jäihin koko moskeija hanke ja katsotaan sitten 10-20 vuodenpäästä miten on asiat silloin ,nyt ei ole tämän aika kun ei ole sopeuduttu elämään maassa maan tavalla.

13/02/2010 9:20 am, sami | Ilmoita asiaton viesti

Rauhan uskonto?? Naisten oikeudet?? Kaikki elämä islameilla normaalia? Pöytyä! Hävetkää!

14/02/2010 9:26 am, häipykää | Ilmoita asiaton viesti

Niin niin juuri oikeassa kaikki te olette , tämä uskonto hallitsee ,pelolla, kauhulla ja naisten oikeuksia polkemalla ,miksi siis Turku edes moista hanketta suunnittelee, maassa maan tavalla ja piste.

Tämä hanke vaan vahvistaa heidän alistavaa ja rasistista uskontoaan muita uskontoja kohtaan ,osansa saavat kaikki juutalaiset ,katolliset ja kristitytkin ..ordodokseista lähtien.

Eipä siis ihme jos Turusta muuttaa työssäkäyvä väestö muualle lähikuntiin maksamaan veroja.

Itsekkin harkitsen tätä vaihtoehtoa muutta Pois Turusta ,koska täällä ei kuunnella Suomen kansan ääntä vaan paapotaan maahanmuuttajia ja ei laiteta ja osoiteta heille sosiaalipummeille paikkaansa ja vaadita ensin sopeutumaan maamme kulttuuriin ja hyväksymään suomen lait ja oikeudet ja vapauden naisilla olla ja kulkea ,opiskella ja käydä töissä rauhassa ja jopa toimia pomona työpaikalla.

Maassa Maan tavalla!

Turulle jääkin siis monikulttuurinen yhteisö ,islamisteja, somaleja,kosovolaisia ,irakilaisia ja iranilaisia ,siinä onkin sitten järjestyksen ja sovun ylläpitämisen vaikeus ,mutta TURKU HALUAAKIN NÄIN .. Häätää suomalaiset veronmaksajat pois ja antaa pala isänmaata tapeltavaksi näille sosiaalipummeille!

14/02/2010 1:25 pm, Sihvonent | Ilmoita asiaton viesti

Keskustelussa useimmat - varsinkaan Jari Suominen - eivät suostu ymmärtämään, vaikka rautalangasta vääntäisi mallin, ettei kansanäänestyslistat ota kantaa moskeijan puolesta eikä vastaan. Nimiä kerätään, että turkulaiset saisivat sitten kansanäänestyksessä ilmaista kantansa moskeijan rakentamisen puolesta tai rakentamista vastaan.

14/02/2010 3:22 pm, Eeva | Ilmoita asiaton viesti

Kokoomuksen nuorten puheenjohtaja Wille Rydman haluaa pysäyttää radikaalin islamilaisen maahanmuuttajaväestön Malmössä harjoittaman terrorin leviämisen Suomeen.

- Meidän on otettava opiksi Ruotsista ja tiedostettava, miten täydellisesti Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Samaa ei saa tapahtua Suomessa, Kokoomuksen Nuorten Liittoa johtava Wille Rydman kirjoittaa blogissaan.

- Tiedän, aihe on vaikea ja useimmat poliitikot mielellään vaikenisivat siitä. Monien mielestä minunkin pitäisi.

- Mutta kyse on niin valtavasta ja vakavasta asiasta, ettei yksikään poliittinen päätöksentekijä voi väistää vastuutaan, hän toteaa.

Wille Rydmanin mukaan Malmössä on nähty maahanmuuttajien juutalaiseen väestöön kohdistamaa väkivaltaa, juutalaiselle hautausmaalle tekemiä pommi-iskuja ja vainoa. Asialla ovat muslimit.

Rydmanin mielestä on historian julmaa ivaa, että monikulttuurisuuden myötä antisemitismi on palannut Eurooppaan radikaalien islamistien muodossa. Malmössä joka neljäs asukas on muslimi.

- Näkemykseni maahanmuuttopolitiikasta on hyvin yksinkertainen: minkään maan ei pitäisi ottaa maahanmuuttajia enempää eikä nopeammin kuin mitä se pystyy menestyksellisesti omaan yhteiskuntaansa integroimaan, hän kirjoittaa.

- Ruotsin tapauksessa voidaan puhua jopa väestöllisestä katastrofista, josta Malmön juutalaisvainot ja tiettyjen asuinalueiden luisuminen kokonaan pois viranomaisvalvonnan piiristä ovat karmeita esimerkkejä.

http://www.verkkouutiset.fi/index...een&catid=2:kotimaa&Itemid=4

Judar flyr Malmö p.g.a muslimska hatbrott

http://www.youtube.com/watch?v=YUHadpsxuQg

Tälläistäkö haluamme Turkuun. Ei kiitos.

Tässä bloggaukseni viimekertaisesta yrityksestä 13-vuoden takaa.
Olkaa turkulaiset tyytyväisiä, kun teillä on Olavi Mäenpää joka jaksaa asioitanne hoitaa jopa rasistin viitta niskassa.

16/02/2010 6:38 pm, Jari-Petri Heino | Ilmoita asiaton viesti

Siis blogini osoite unohtui

http://www.eisavuailmantulta.blogspot.com/

16/02/2010 6:42 pm, Jari-Petri Heino | Ilmoita asiaton viesti

Mitä piilee moskeijan sisällä? – Samir Khalil Samir

Moskeija ei ole pelkästään rukouspaikka vaan se on pääasiallisesti paikka, jossa annetaan muslimiuskovaisten sosiaalista ja poliittista elämää koskevia käskyjä ja keskustellaan niistä. Näille ”uskovaisille” yhteisö ei ensisijaisesti merkitse valtiota, jossa he asuvat vaan arvoiltaan länsimaille vastakohtaista uskonyhteisöä.

Kun lännessä aletaan keskustella moskeijan rakentamisesta tai maan luovuttamisesta tarkoitukseen, läntisen osapuolen ei kannata suin päin olettaa todella tietävänsä, mistä silloin puhutaan.

Moskeijalla on omat toimintonsa ja sääntönsä. Se ei ole pelkkä muslimien vastine kirkolle. Tietämättömyys saa helposti ihmisen kuvittelemaan, että vieras on enemmän tai vähemmän samankaltainen kuin minä itse. Siksi meidän tulee tarkastella islamia kriittisesti ymmärtääksemme, mitä moskeija heille merkitsee.

Islamilaisessa perinteessä moskeija merkitsee paikkaa, minne yhteisö kokoontuu rukoilun ohella ratkomaan kaikki asiansa, niin sosiaaliset, kulttuurilliset kuin poliittisetkin. Jokainen yhteisöä koskeva päätös tehdään moskeijassa – sen toiminnan rajoittaminen silkaksi ”rukouspaikaksi” on loukkaus islamin perinnettä kohtaan.

Yhteisö kokoontuu moskeijaan perjantaisin. Yhteistä rukousta seuraa khutbah eli puhe. Kyseessä ei kuitenkaan ole saarna. Puheessa käsitellään senhetkisiä kysymyksiä koskien politiikkaa, yhteisöä, moraalisääntöjä ym. Monissa islamilaisissa maissa (kuten Egyptissä, arabimaailman väkirikkaimmassa islamilaisessa valtiossa) kaikkia moskeijoja vartioidaan perjantaisin. Suurimmat moskeijat ovat joka perjantai poliisin erikoisjoukkojen ympäröimiä. Syy on yksinkertainen: poliittiset päätökset syntyvät moskeijoissa, perjantain khutbahin seurauksena.

Islamilaisen maailman historiassa lähes kaikki vallankumoukset ja kansannousut ovat saaneet alkunsa moskeijoissa. Jihad eli ”sota Jumalan viitoittamalla tiellä”, jokaisen muslimin velvollisuus puolustaa islamilaista yhteisöä, julistetaan moskeijassa, perjantain khutbahissa.

On siis virheellistä puhua moskeijoista pelkkinä kulttipaikkoina. Toinen vakava virhe on keskustella moskeijoiden rakentamisesta uskonnonvapauden piiriin kuuluvana kysymyksenä, sillä moskeija toimii monella muullakin tasolla.

On syytä muistaa, että perjantairukouksen paikka on muslimien silmissä pyhä ja pyhittämisestään lähtien ikuisesti yhteisölle kuuluva, ja sama yhteisö päättää, kuka saa astua pyhään paikkaan ja kenen toiminta puolestaan tulkitaan sen häpäisyksi. Tämän vuoksi ei ole kuviteltavissa, että jokin alue voitaisiin luovuttaa vaikkapa 50 vuoden ajaksi moskeijan toiminnalle – maata, jolla moskeija on sijainnut, ei koskaan voida palauttaa.

Kaikissa muslimimaiden kaupungeissa on tavallisesti pieniä rukouspaikkoja, joita yleensä kutsutaan rukoushuonetta merkitsevällä nimellä musalla. Näihin pieniin ”kappeleihin” mahtuu yleensä noin 50 henkeä ja ne sijoitetaan yleensä asuinrakennusten alimpaan kerrokseen. Näitä huomaamattomampia rukoushuoneita käytetään yleensä vain saman rakennuksen asukkaiden tai lähikatujen kulkijoiden keskipäivän rukouksiin.

Minareetit on rakennettu käytännön syistä ja ne ovat selvästi ympäröiviä rakennuksia korkeampia. Kautta historian niillä on ollut myös symbolista merkitystä. Ne toimivat merkkinä islamilaisen yhteisön läsnäolosta ja vahvistavat poliittisessa mielessä näkemystä islamin ylivertaisuudesta muihin alueen uskontoihin nähden. Niiden pääasiallinen merkitys on kuitenkin saada ihmisääni kuuluviin lähialueilla. 1900-luvun myötä moniin minareetteihin on lisätty kovaääniset – erityisesti niissä tapauksissa, kun läheisyydessä sijaitsee kirkko tai kristittyjen kaupunginosa. Muessinit ovat myös ryhtyneet pidentämään rukouskutsuaan lisäämällä siihen uutta tekstiä.

Tällaiset uudistukset sotivat islamilaista traditiota vastaan, ja tiukimmissa muslimimaissa, kuten Saudi-Arabiassa, ne onkin kielletty. Muualla, kuten Egyptissä, kovaäänisten käyttö on rajoitettu itse rukouskutsuun, joka kestää noin kaksi minuuttia, eikä niitä saa käyttää aamunkoitteessa.

Viimeiseksi on kysyttävä, kuka rahoittaa moskeijoiden ja islamilaisten kulttuurikeskusten rakentamista. Tuskin kenellekään lienee yllätys, että valtaosa on vieraiden valtioiden, etenkin Saudi-Arabian, rahoittamia. Rahoituksen lisäksi nämä valtiot lähettävät myös omia imaamejaan moskeijoihin ja kulttuurikeskuksiin. Yhtä tunnettua on, että sunnalaisessa maailmassa Saudi-Arabian edustama wahhabilaissuuntaus on kaikkein ankarin islamin muoto. Sellaisesta taustasta saapuvat imaamit eivät voi auttaa maahanmuuttajia integroitumaan tai modernisoitumaan, vaikka nämä ovat välttämättömiä ehtoja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon alkuperäisasukkaiden kanssa.

Näiden selvennysten jälkeen esitämme muutamia kriittisiä havaintoja.

Oletamme, että muslimien tulee ilman muuta saada omat ruokouspaikkansa myös lännessä. Sosiologisessa mielessä olisi kuitenkin huomattavasti parempi, mikäli maahanmuuttajat käyttäisivät tähän tarkoitukseen musallaa jossa he voisivat kokoontua rukoilemaan. ne ovat myös huomattavasti havempi ratkaisu.

Moskeijaa sen sijaan ei voi pitää kulttipaikkana, sillä se on muslimiyhteisön sosiaalinen, kulttuurillinen ja poliittinen keskus ja sellaisena sitä on ymmärrettävä. Pikku hiljaa kautta Euroopan nouseva vastustus moskeijoita kohtaan voi johtua silkasta ksenofobiastakin, mutta todennäköisempää on, että vastustus nousee pelosta poliittisia toimenpiteitä kohtaan – toimenpiteitä, jotka vahvistavat joka suhtessa länsimaisesta sivilisaatiosta poikkeavaa ja siitä yhteensovittamattoman etäällä olevaa identiteettiä.

Mikäli islamilainen kulttuurikeskus auttaa maahanmuuttajia integroitumaan eurooppalaiseen yhteiskuntaan erilaisten kurssien ja muiden palveluiden avulla, sellaisen rakentamista on tuettava, koska sellaisessa tapauksessa maahanmuuttajat ja alkuperäisasukkaat todella rakentaisivat yhdessä molemmille kuuluvaa, solidaarista yhteisöä. Olisi aiheellista auttaa, myös materiaalisessa mielessä, alkuperäisasukkaista ja kaikenuskoisista maahanmuuttajista koostuvien ryhmien ja ja yhteisöjen syntymistä, jolloin saapuvien integraatiota ja länsimaisen yhteiskunnan avautumista heidän suuntaansa nopeutettaisiin.

Kun muistetaan islamilaisen tradition tapa sulauttaa yhteen uskonto, perinteet, kulttuuri, sekä sosiaalinen ja poliittinen elämä, on tärkeää, että nämä asiat opitaan pitämään erillään. Asioista päättäviä tahoja tulisi valistaa sen suhteen, että he toimillaan jouduttaisivat eritytymisprosessia ja pitäisivät varansa kaikenlaisten maahanmuuttajien politisoitumisen suhteen.

Alkuperäisteksti: http://alianzacivilizacio...de-bajo-una-mezquita.html

Samir Khalil Samir on jesuiittapappi & arabialaisen kulttuurin ja islamin historian professori Beirutin Saint-Joseph –yliopistossa ja Vatikaanin arabialaisen kulttuurin ja islamin isntituutissa Roomassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Kairon yliopistossa, Tokion Sophia Universityssä, Washingtonin Georgetown Universityssä ja kirjoittanut yli 20 teosta islamista.

17/02/2010 11:23 am, Jari-Petri Heino | Ilmoita asiaton viesti

Mitään varsinaisesti uutta ei näissä argumenteissa ole, joten viittaan aikaisempiin kirjoituksiini.
Kysyttiin mielipidettäni maahanmuutosta.Mielestäni maahanmuuttoa on hillittävä kunnes yhteiskuntamme on valmis ottamaan vastaan uusia kansalaisia.Tämä tarkoittaa sosiaalisia investointeja joista hyötyvät kaikki ihmiset.

Vallalla on näkemys, jonka mukaan työvoimaa tarvitsevan kuuluu saada sitä valmiiksi koulutettuna ja huippuosaajina ilman omaa panostusta.Koulutettu työvoima lasketaan siis saavutetuksi eduksi.Nämä piirit, etunenässä EK, haluavat että veroja kevennetään jatkuvasti vaikka Suomen veroaste on jo n. 10 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin muissa pohjoismaissa ja vaikka tuloverotuksen keventäminen merkitsee kuntien verotuksen kiristymistä, palvelumaksujen nousua ja palvelujen saatavuuden heikkenemistä sekä tuloerojen kasvua.

Maahanmuuton kustannukset eivät siis kohdistu oikein kun yhteiskunnan pitää tuottaa heistä halpatyövoimaa niille jotka eivät halua maksaa veroja.Tässä on koko konfliktin ydin.

Korjatkaamme siis ne asiat jotka aiheuttavat ristiriitoja: Eriarvoisuuden kasvu, työttömyys jota kaunistellaan jättämällä pois luvuista työttömyyseläkeläiset , toimenpiteissä olevat ja syrjäytyneet ja ennen kaikkea leipäjonoja tuottava köyhtyminen ovat asioita jotka vaikuttavat suomalaisten itsetuntoon ja samalla sietokykyyn vieraita kohtaan.

Meidän pitää nähdä ongelma kokonaisuudessaan eikä vain osaa siitä.Maahanmuuttokriittisyys edellyttää kriittisyyttä myös itseämme kohtaan.Miksi suosimme ahnetta voitontavoittelua joka ylittää tuottavuuden kasvun emmekä tyydy pienempään tulokseen joka takaisi yhteiskunnan toimivuuden.Jokaiselle riittää kyllä siitä kakusta jonka yhdessä tuotamme.

Sosiaalisin investoinnein on mahdollista saada työelämään kaikki ne, jotka pystyvät jotain tekemään.Vammaisuus, ikä tai etninen tausta ei voi olla kriteerinä.Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa eriarvoistamiseen, emme voi jatkuvasti tehdä työtä vähemmällä henkilökunnalla-yhtä kanaa vähempää kun ei kannata pitää.

Afrikan valtava väestöpaine kohdistuu Eurooppaan.EU yrittää ratkaista ongelmaa maahanmuuttopolitiikalla ja taistella samalla ihmiskauppaa vastaan.Maahanmuutto on Suomenkin sallittava muiden EU-maiden tapaan, emme voi ryhtyä Pohjois-Koreaksi EU:n sisällä.Suomi elää samoilla ehdoilla kuin muutkin maat.

Automaatio olisi varmasti hyvä ratkaisu, mutta miksi automaatti ei maksa veroa?Jos se maksaisi edes vähän ei ihmisten palveluja tarvitsisi alasajaa vaan voisimme edelleen kehittää hyvinvointivaltiotamme jonka uusliberalismi, tuli ilman vartijaa, on kaapannut.
Unohtakaa siis tuo maahanmuuton vastustaminen.Paljon tärkeämpää on huolehtia siitä ettei meitä ryöstetä hävittämällä vaivalla rakennetut, kaikille kuuluvat palvelut.

20/02/2010 1:59 pm, Jari Suominen | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish