Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?
Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »
Jari Suominen eikö sinulle merkitse mitään Suomen kulttuurin säilyminen? Se on todella vaarassa jos maahanmuutto jatkuu muutaman vuosikymmenen tätä vauhtia ja kun muslimit saa vielä paljon lapsia. Ei todellakaan ole tarkoitus rakentaa mitää Pohjois-Koreaa, umpiota johon kukaan ulkomaalainen ei saa muuttaa, mutta maahanmuutto pitäisi mielestäni vähentää pariin tuhanteen vuodessa ja ottaa lähinnä vain ihmisiä, joille löytyy työtä Suomesta. (Täysi umpio ei ole hyvää siksikään, että silloin alkavat levitä kaikenlaiset perinnölliset sairaudet.)
Tosiasia on että maahanmuuttajataustaisten työttömyysaste Suomessa on 40%, mikä heikentää roimasti Suomen huoltosuhdetta, lisää veroja ja lisää paineita julkisten palvelujen leikkauksiin. Suomessa asuu jo aika paljon maahanmuuttotaustaisia työttömiä heidätkin tulisi työllistää ennen kuin otetaan lisää väkeä ulkomailta.
Se että näin ei yleensä EU:ssa tehdä näkyy yhä lisääntyvinä maahanmuuttajanuorten mellakoina joissa tuhotaan kokonaisia kaupunginosia, mikä aiheuttaa suuria kustannuksia yhteiskunnalle.
Nykymaailma tavitsee kuitenkin yhdentymistä , mutta sen tulisi tapahtua sosiaalisen, yhteisvastuullisen yhteiskunnan rakentamisen merkeissä eikä suuren rahan, joka haluaa lisää vain halpaa ulkomaista työvoimaa omien työttömien kustannuksella. Jos maahanmuuton vähentäminen esittämiini lukuihin edellyttää eroamista EU:sta, siitä sitten vaan minun puolestani. Onhan selvää että jos nykytahtista invaasiota ei saada pysäytettyä se tuhoaa koko eurooppalaisen kulttuurin.
Toisaalta maahanmuuton lisäämistä kannattavat usein aatteilttaan vihertävät jotka haluaa tänne loputtomasti suojelun tarpeessa olevia. Heitä on kuitenkin tässä maailmassa satoja miljoonia, ei Suomi ole vastuussa koko maailmasta. Tämä on meidän maamme ja moni meistä haluaa säilyttää sen suomalaisena. Suomella on tenkin moraalinen velvollisuus auttaa mutta se tapahtuu parhaiten kehitysapuna. Sitä vois mielestäni nostaa vähitellen 0.7 % tavoitteesta vaikka 7 prosenttiin, siihen rikas Suomi hyvin pystyisi jos vain haluaisi, matkustellaan ja törsätään vähän vähemmän.
Paras tapa auttaa ihmisiä on auttaa heitä heidän kotimaassaan tai lähialueilla, joilla se tulee paljon halvemmaksikin. Ja eihän noita ongelmia voi kunnolla edes ratkaista jos kehitysmaiden ihmiset muuttaa suurin joukoin pois omista maistaan. Muuttajissa on usein lukutaidottomien ohella myös paljon koulutettua väkeä joita tarvittaisiin kipeästi omia maitaan kehittämään, näin maahanmuutto on myös kehitymaiden suoranaista riistoa!
En todellakaan tarkoita että maahanmuuttajat ovat jotenkin huonompia ihmisiä, mutta tämä on meidän maamme. Ja kyse on myös suomalaisista työttömistä heitä on jo ainakin 10%, heidät kaikki tulee työllistää ennenkuin tuodaan väkeä ulkomailta. Koulutusta
niille jota ei sitä ole ja sairaat eläkkeelle. Tutkimusten mukaan 60 % työttömistä on hyvässä työkunnossa ja pitkäaikaistyöttömistäkin 50%. Joten hyvässä työkunnossa olevia olisi tarjolla lähes 200 000. Näiden työllistymisen esteenä on koulutuksen puutteiden ohella lähinnä työnantajien asenteet.
Ehkä työnantajat haluavat ulkomaista työvoimaa laskeakseen palkkakustannuksia. Tässä mennäänkin sitten jo WTO:hon. Jos se myös käytännössä edellyttäisi mm työelämän oikeuksien ja ympäristöstandardien kunnioittamista ei suomalaisellakaan pääomalla olisi nykyisenlaista kiirettä siirtää työpaikkoja pois Suomesta. WTO onkin yksi massamaahanmuuton suurimpia syyllisiä kun pitää kilpailukyvyn ylläpitämiseksi pitää saada halpaa työvoimaa ulkomailta. Minusta nykymuotoinen WTO pitäisikin lopettaa. Perussyynä se, että se ei kunnioita ihmisoikeuksia.
Muistutan vielä, että on todella suuri ihmisoikeuksien loukkaus suomalaisia työttömiä kohtaan ottaa tänne ulkomailta työvoimaa, onhan työ ihmiselle keskeisen tärkeä asia. Suuri osa työttömistämme elää lisäksi työmarkkinatuella, joka on 440 euroa netto kuukaudessa. Sillä eläjistä suuri osa joutuu hakemaan myös toimeentulotukea joka sekin on aivan liian pieni. Ajattelepa tätä kun haluat lisää maahanmuuttajia.
Ja vielä automaatiosta, se etenee huimaa vauhtia, ja sitä vois vielä kiihdyttää valtion lisätukitoimin perustukimusta myöten. Myös muu työn ratiomalisointi ja järkeistäminen etenee nopeasti. Joten on mahdollista ettei mitään isompaa työvoimapulaa edes tule kun työn tuottavuuskin lisääntyy keskim pari prosenttia vuodessa vastaten 50 tuhannen ihmisen työpanosta.
Ja vielä velkojen maksusta, sitä helpottisi jos työvoimaa siirrettäisiin teollisuuteen vähemmän tarkeiden huvitusten puolelta, jossa sitä on jo valtavasti. Avittimena vaikka riittävän suuri huvivero,
onhan Suomen yhteiskunnallinen perustarve saada jättivelka maksetuksi, muuten meidät hukka perii.
-PS Katsopa vielä kokoomuksen nuorten liiton pj Wille Rydmanin blogia, joka on lähes kopio minun ajatuksistani maahanmuutosta.
- Alkujaan tässä keskustelussa väiteltiin oikeudesta rakentaa moskeija Turkuun, sekin liittyy tähän kaikkeen epäsuorasti, jos muslimien määrä ei jatkuvasti kasvaisi, ei olisi myöskään vaaraa että heistä tulee vähitellen Suomen väestön enemmistö. Jo tätä vaaraa ei olisi ei monikaan vaatisi kansanäänestystä moskeijan rakentamisesta. Minä ehdotin kuitenkin jutussani kansanäänestystä maahanmuutosta, luepa se kunnolla jos vastaat tähän.
Ari Kallio
Ari kallio olet aivan oikeassa , näistä asioista on kyse ja turussa rulevaisuudessa en nää työpaikkoja olevan teollisuudessa enää näinkään paljon kuin nyt on , jotenka suurin osa turun väestöstä tulee tulevaisuudessa elämään sosiaaliturvan varassa.
Kaikkia pitäisi kohdella saman arvoisesti toimeentulo luukulla ,näin turku ei toimi .. vaan kuvittelee että he voivat kansalaisuuden perusteella epätasa-arvoisesti kohdella suomalaisia ja suomenkansalaisia , tällä tavoin ehe rikkovat suomen perustuslakia!
Lisäksi isalmin kuklttuurin omaavat saisivat ittse katsoa peiliin ,koska suurin osa heidän vaatimuksistaan johtaa väistämättä heidän itsensä harjoittamaan aparhaidiin ja oman kulttuurin nostamiseen jalustalle= Rotusyrjintää ja rasismia muiden kulttuuria ja kansalaisuutta kohtaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi
Syrjintä ja rasismi on kielletty
Suomen perustuslaissa
Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Tämä ns. yleinen syrjintäkielto kuuluu perusoikeuksiin ja ihmis-oikeuksiin ja pohjautuu kansainvälisiin sopimuksiin, joihin Suo-mi on sitoutunut.
Suomi ja sen hyvinvointi ovat minulle ensiarvoisen tärkeitä asioita.Siksi olenkin huolissani näistä kiihotuskirjoituksista muita kulttuureja vastaan- ne kun ovat omiaan viemään huomion pois todella tärkeistä asioista.Suomen tulevaisuus on vaakalaudalla mutta se ei ole sitä siksi että muut kulttuurit uhkaisivat meitä, vaan siksi että taloudellinen tasa-arvo muuttuu yhä kaukaisemmaksi asiaksi.
Globalisaatio toimii siten, että Suomi ja koko länsimainen kulttuuri joutuvat tinkimään saavutetusta hyvinvoinnista kun kakkua jakamassa on isoja maita jotka eivät piittaa esim. työntekijäin oikeuksista van käyttävät surutta orjatyövoimaa teollisuudessaan.Suuri kysymys onkin se miksi haluamme olla idiootteja ja ahnehtia kulttuurimme konkurssiin.Meitä huijataan ja huijaaminen jatkuu niin kauan kuin liike-elämässä ja tuotannossa ei ole sääntöjä.
Kansanäänestys maahanmuutosta on yhtä järkevää kuin olisi kansanäänestys ilmastonmuutoksesta.Maailman ongelmia ei ratkota lakaisemalla niitä maton alle ja linnoittautumalla odotettavissa olevia hyökkääjiä vastaan.
Ongelmia ratkaistaan ottamalla lähtökohdaksi tosiasiat ja miettimällä miten ongelmia aiheuttaviin asioihin voitaisiin puuttua.
Ari kirjoittaa että kehitysapu voitaisiin nostaa 7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.En oikein usko tähän, onhan tavoitteena oleva 0,7 %:kin vain etäinen unelma.Todellinen taso oli viime vuonna 0,49% jos oikein muistan.Lama aiheuttaa vielä paineita sitä kohtaan.
Kannattaa lukea edellinen kommenttini (20.2).
Meidän pitää keskittyä siihen että tuloerojen kasvu saadaan pysähtymään ja kehitys kääntymään kohti tasa-arvoisempaa tilannetta. On myös panostettava työllistymistä tukeviin investointeihin ja ennen kaikkea työelämän laadun parantamiseen.Kaikille on saatava töitä.
Olen itse pitkäaikaistyötön ja sosiaalitoimen asiakas.Tiedän kyllä ihan tarkkaan miten vaikeaa on elää todella pienillä tuloilla.Perusturvaa onkin nostettava mitä pikimmin.Silti en vastusta maahanmuuttoa koska tiedän ettei vaihtoehtoja ole.Ne jotka muuta väittävät keräävät joko poliittisia pisteitä tai luulevat itsestään ja sukukunnastaan liikoja.He pitävät itseään hyvinä ja muita huonoina ihan lähtökohtaisesti.Tällaista asennetta tulen aina vastustamaan.
Kaikkien kulttuurien päähänpotkitut: Yhtykää! ![]()
Tuo "He pitävät itseään hyvinä ja muita huonoina ihan lähtökohtaisesti" tarkoittanee nimenomaan tiettyä, super-suvaitsematonta uskontokuntaa, jolle ekumenia on kirosana?
Emme me kaikki hyviä olla, mutta ei me lisää kaivata ihimisiä, jotka pitää elättää, eivätkä tee mitään maan tavalla. Saataisiin edes omat huono-osaiset hoidettu kunnialla.
Vai oikein "Maan tavalla"
.Se tapa on kyllä nähty.Mitä elätettäviin tulee, niin yksi syy maahanmuuttoon on kaikissa kehittyneissä maissa ollut aina se, etteivät maan omat kansalaiset suostu tekemään likaisia ja huonosti palkattuja töitä.Jostain on apuhoitajat ja siivoojat hankittava-heidän työnsä arvostus ei ole noussut siitä huolimatta että heitä nykyisin kutsutaan perus-tai lähihoitajiksi tai siistijöiksi.Arvostus nousee vain palkkoja nostamalla.Suomeen onkin säädettävä minimipalkka ja estettävä työlakiemme kiertäminen tuomalla ulkomailta ihmisiä orjantöihin.
Kysymys on pohjimmiltaan siitä minkälaisia Buureja me olemme...
Lakimme on väärin laadittu kun työtä ei ole pakko tehdä, toimeentuki joka tapauksessa annetaan. Sanoinkin ettemme kaikki hyviä olla. On tosi työttömiä, jotka eivät saa koulutusta vastaavaa työtä eikä aina uusi koulutuskaan ole ainoa oikea ja nopea ratkaisu työllistymiseen. Meillä siivoojat ja perushoitajat saavat hyvää palkkaa. Meillä on paljon ammattiryhmiä kun palkka on huomattavasti alle heidän. Meidän on joka tapauksessa omat hoidettava, miksi kaipaisimme lisää elätettäviä.
Jari Suominen, uskotko todella, että islamilaiset moskeijoineen pelastavat Suomen työvoimapulalta, rakentavat laivat telakoillamme ja hoitavat tulevaisuudessa vanhuksemme?
Uutinen ulkomailta: Minareetti sortui, toistakymmentä kuoli. Oli tosin vanha rakennus. Mutta kuka Turkuun sen moskeijan minareetteineen rakentaisi, ja valvoisivatko oman maamme viranomaiset?
Tämä ihan sivuhuomautuksena. En toivo islamilaisuuden tunnuksia enkä kokoontumispaikkoja omaan kaupunkiini missään tapauksessa. Ulkomaillakin juuri tällaisista keskksista värvätään väkeä ääri-islamilaisuuden piiriin ja terroristikoulutukseen - sanokaa mitä sanotte! Olen lehtiä lukenut.
Uskon todellakin tai oikeammin tiedän tieteellisten näyttöjen perusteella että kaikki ihmiset syntyperästä riippumatta ovat samanlaisia ja siksi myös saman arvoisia.Inhimillinen kulttuuri on laaja kirjo asioita eikä oma kulttuurimme ole vaarassa siksi että sen rinnalla ja sisällä on muita.Suomi on jo nyt täynnä alakulttuureja.Kyllä tänne kaikki mahtuvat.
Täällä puhutaan koko ajan moskeijasta vaikka Turkuun on suunnitteilla kulttuurikeskus.Turussa on moskeija ollut jo vuosikaudet ja tulee jatkossakin varmaan olemaan, Turussa on myös synagooga, ortodoksinen kirkko, erilaisia seurakuntia, vapaa-ajattelijoita ja uskon että myös saatananpalvojia.Eivätkö nämä ryhmät huolestuta teitä jotka vastustatte islamilaisia?
Baader ja Meinhof eivät olleet islamilaisia kuten eivät puukkojunkkarit ja suomalaiset kirkonpolttajatkaan.Moskeijakriittisellä porukalla on uskoakseni ongelmana itseluottamuksen puute: he pelkäävät muiden olevan parempia kuin me.Sama pelko oli joskus suomalaisilla urheilijoilla ainakin joukkuelajeissa ja juuri tämä heikkous estikin suomalaisia pärjäämästä kansainvälisessä kilpailussa.
Mitä jos uskoisimme jo viimein etteivät maahanmuuttajat täältä mihinkään katoa.Suomi ei ole turvakoti heikolla itsetunnolla varustetuille.Voisimme katsoa peiliin ja yrittää kehittyä ihmisinä, ei se niin pelottavaa ole.
Jari tarvitaan uudenlaista ajattelua
7% kehitysapu on kyllä mahdollista. Siihen olisi hyvä alku maahanmuuttoon käytettävät varat, jos ne käytettäisiin kehitysapuun. Suomen lukuja ei vielä tiedetä, mutta Ruotsi jossa on paljon enemmän maahanmuutajia käyttää maahanmuuttajiin 20% BKT:sta eli enemmän kuin eläkemenoihinsa. (Atuubi 8.2.10). Jos tuota summaa ei käytettäisi Ruotsissa vaan kehitysapuun sillä voitaisiin auttaa moniverroin Ruotsin maahanmuuttajia suurempaa joukkoa. Valtaosa maahan-muuttajista asuisi mieluummiin omassa kotimaassaan tai sen lähellä oman tutun kulttuurin piirissä.
Suomalaisten työhaluttomuus määrätyillä aloilla ei pidä paikkansa. Suomalaiset ei muka halua tehdä mm siivoustöitä ja siksi pitää tuoda työvoimaa ulkomailta. Kyse ei kuitenkaan ole halun puuttumisesta sinänsä vaan liian pienistä palkoista, joilla ei tule kunnolla toimeen. Jos siivoojien palkkoja nostettaisiin huomattavasti alkaisi kotimaista työvoimaakin alalle löytyä riittävästi.
Miksei sitten nosteta, koska siivousfirmat haluaa maksimoida voittonsa siivojien kustannuksella. Osasyy tähän on etteivät siivoojat pidä riittävästi puoliaan, mutta on siinä ay liikkeellä ja sen solidaarisuuden puutteellakin osansa.
Kyse on myös työvoiman vapaasta liikkuvuudesta, joka on EU:n ja WTO:n keskeisimpiä periaat-teita. Näin työnantajat saa halvempaa työvoimaa köyhemmistä maista. Tämä on todella onnetonta, sanon väärää politiikkaa, politiikkaa, joka jättää yhä useammin kotimaisen työvoiman työttö-mäksi. Tehtaitakin siirretään ulkomaille koska siellä on halvempaa työvoimaa. Kyse ei todellakaan ole että ei haluttaisi tehdä vähemmän koulutusta vaativia töitä, vaan riittävästä palkkatasosta. On todella kumma ettei tämä näkökulma ole ole ollut juuri esillä. Työnantajataho, jota myös lehdistö edustaa ei varmaan ole kovin halukas sen esille tuomiseen kustannusjahdissaan.
En myönnä kiihottavani kansaa maahanmuuttajia vastaan, he ovat keskimäärin yhtä hyviä ihmisiä kuin me suomalaisetkin, mutta yritän kyllä innostaa ihmisiä maahanmuuttoa vastaan, jota mielestäni ei juuri tarvita. TS kirjoittajavieras 18.2. ”Kansanäänestys maahanmuutosta” on juuri tätä. Ei Turun Sanomatkaan pitänyt sitä rasismina, tai kiihottamisena kansanryhmää vastaan, eihän se olisi julkaissut sitä, jos niin olisi. Eikä se todellakaan sitä ole.
Katsopa vielä Suomen nykyisen hallituksen hallitusohjelmaa maahanmuuttokohdasta: ”Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta.” se tuntuu kyllä aika ihmeelliseltä, siinähän avataan ovet apposen selälleen koko maailamalle. Suomi on siinä maa-ilman kaikille ihmisille ja kansoille vapaa muuttokohde. Katso vaikka itse löytyy netistä vinokirjoituksen mukaisella hakusanalla. Sinulle se voi olla hienoa mutta minä näen sen kauhistuksena Suomen lahjoittamisena koko maailman kansoille!
Ja vielä monikulttuurisuudesta, minun mielstäni se ei ole onnistunut oikein missään kuten jo luettelin esimerkkejä ekajutussani. Talviolympialaisten maata Kanadaa on kehuttu erityisen onnistuneeksi monikulttuuriseksi maaksi, mutta kuten jo totesin Quebec haluaa vähän väliä erota siitä. Äskettäisessä TVohjelmassa esiteltiin maan intiaanivähemmistöä, joka elää suurelta osin sosiaalitukien varassa, että se siitä monikulttuurisuudesta. Sama kohtalo tai vieläkin huonompi, taitaa olla lähes kaikilla maailman alkuperäiskansoilla. Johtuu monikulttuurisuus sitten maahanmuuosta tai alkuperäiskansoista, se luo melkoisesti ongelmia. Suomellakin on jo tarpeeksi vaikeuksia omasta takaa, miksi hankkia niitä vielä lisää maahanmuutolla. - Jos ihmiset tarvitsee suojelua se on halvinta lähtömaissa: ”Yhteen pakolaiseen käytetty raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä” Alexis Kouros HS 4.10.2009, kirjoittaja on muuten tutkija ja iranilainen maahanmuuttaja.
Kalliolla ja monella muulla on puurot ja vellit sekaisin, niinkuin on tyypillistä maahanmuutto keskustelussa. Suomeen muuttaa ja ja Suomesta muuttaa porukkaa ja sille ei voida mitään enää millään kansanäänestyksillä. Euroopan alue on suuri ja kansalaisilla on oikeus muuttaa esim. työn tai opiskelun perässä melkein miten haluavat. Tämä päätös on aikanaan jo tehty. Maahanmuuttaja ei saa mitään erityistä maahanmuuttotukea tai sossuavustuksia. Samoilla perusteilla myös muualta maailmasta muuttaa ihmisiä ja me esim. Kiinaan töihin.
Ehkä porukka yrittää keskustella turvapaikka politiikasta: Miten paljon voidaan ottaa turvapaikanhakijoita ja mikä on parasta kehitysmaa politiikkaa. Siihen me voidaan vaikuttaa jossain määrin. Otetaan tietty määrä pakolaisleiriltä ja YK: kautta, tehdään kehitysaputyötä mutta ei makseta turhaan muille matkustelijoille esim Eu: sisältä.
Taavilainen
Taavilainen kyse on siitä miten asioiden pitäisi olla Tässä luodaan visioita. EU:n nykytilakin voidaan muuttaa jos kansa sitä suurella joukolla haluaa, ja vaikka poistaa automaattisen ja täysin vapaan työvoiman liikkuvuuden, sekin aika voi tulla.
Ensinnäkin lue ajatuksella mitä olen kirjoittanut, paljon muutakin kuin se viimeinen juttuni. En todellakaan tarkoita, ettei kukaan saisi muuttaa minnekään, vaan maahanmuuttoa tulisi vähentää pieneen osaan nykyisestä, lähinnä niihin jotka tulee tänne töihin, ja töihin joiden taitajia ei Suomesta löydy. Totta kai saa tulla pieni joukko tutkijoita ja yrityselämän johtoa jne.
Kyse on pelkistettynä paljolti myös siitä muuttuuko Suomi ja koko EU vähitellen islamilaiseksi koska muslimeja muuttaa suurin joukoin tänne ja he saavat paljon enemmän lapsia kuin me eurooppalaiset. Tämä on todellinen uhka, josta on tehty paljon selvityksiä. Ranskassa on jo muslimeja 10% väestöstä ja monessa Keski-Euroopan maassa jo 4-5%. On tietysti paljon ihmisiä jotka ei ole tästä huolissaan, koska haluavat lisää maahanmuuttoa ja monikultturisuutta, mutta minä olen ja moni muukin.
Muslimit on kyllä aivan yhtä kelvollisia ihmisiä kuin me suomalaisetkin mutta heidän kultturinsa on liian erilainen, minä haluan pitää Suomen suomalaisena. Länsimaiset maahanmuuttajat ei ole lainkaan yhtä suuri ongelma, mutta miksi tuoda tänne paljon maahanmuuttajia kun meillä on jo 300 000 työtöntä, työllistetään heidät ensin, työuriakin voi pidentäää ja automaatiota lisätä. Työn tuottavuuskin lisääntyy keskim. pari prosenttia vuodessa vastaten 50 000 ihmisen työpanosta, joten en oikein ymmärrä että miksi tänne pitäis tuoda ihmisiä töihin.
Voimme myös erota kaikista kansainvälisistä maahanmuuttosopimuksista, johon olemme sitoutuneet, jos niin haluamme. Mieluummin haluaisin että jatkamme EU:ssa, kansainvälinen yhdentyminen on tärkeää, mutta jos se uhkaa tuhota suomalaisen kulttuurin maahanmuutolla, siitä tulee mielestäni erota. En tarkoita myöskään että Suomi näin vetäytyisi kansainvälisestä vastuustaan, mm kehitysapua tulisi roimasti lisätä kuten jo kirjoitinkin. Nälkä ja kurjuus tulee poistaa tästä maailmasta.
Vaalit lähestyvät, ja niistä taitaakin tulla todelliset maahanmuuttovaalit. Jos Suomen kansa niin haluaa se valitsee ehdokkaita jotka muuttaa tässä asiassa maan suunnan. Juuri siksi minäkin tässä kirjoitan, haluan innostaa kanssani samoin ajattelevia ihmisiä, ja käännyttää asiassa epävarmoja. Tämä on ihan tavallista kansalaisvaikuttamista. Ei tässä todellakaan ole menneet mitkään puurot ja vellit sekaisin.
Kallio kysyy: Miksi tuoda tännemaahanmuuttajia ? Minä kysyn kuka tuo ? Minä vai suomalainen kulttuuri ? Minä kysyn mistä kumpuaa nämä asenteet ? Jollain on paha olla ja tuskin se on kenenkään maahanmuuttajan syy. Jos linjana on kansaivälisistä sopimuksista irtautuminen, työvoiman liikkuvuuden poistaminen, mahdollinen irtautuminen EU:sta ym. niin nämäkö on lääkkeet suomalaisen kulttuurin nousulle, elivoimaiselle kansalle. Minä en usko tähän. Kyllä tällaiset mielipiteet on enemmäkin jo oire henkisestä taantumisesta ja käpertymisestä, johonkin vanhaan haavekuvaan. Jos uskonvainoilla maailma pelastuisi. olisi se pelastunut jo monta kertaa.
Lääkkeet suomalaisen kulttuurin nousulle on jossain ihan muualla. Keksitkö jotain ?
Taavilainen
Vihasivustoilla yllytetään tehtäväksi onnettomuuksia ym. raakoja murhaiskuja monikulturisteille ja maahanmuuttajille. Kaikkien vähänkin järkevien suomalaisten täytyy jyrkästi irtisanoutua tällaisista suuntautuksista. Eikä ainakaan yllyttää hölynpölyllä. Tällaisilla yllytyksillä ei ole mitään tekemistä normaalin järkevän ajattelun kanssa. Eikä suomalaisuuden, isänmaallisuuden tai suomalaisen kulttuurun kanssa.
Taavilainen
Niin, eipä alennuta ääri-islamistien tasolle.
Taavilainen miksi todellakin pitää haluta runsasta maahanmuuttoa kun tässä maassa on paljon työttömiä????????? Miksei työllistetä omia työttömiä. Tämän olen jo maininnut jo monta kertaa eri jutuissani tällä palstalla. -Kysyn edelleen miksei? Anna minulle jokin selitys. -Mutta lue ensin ne muut juttuni niitä on monta. Ja tuottavuuden lisääntymisestäkin kirjoitin, mikset kommentoi sitä lainkaan?
Mahdollinen kansainvälisistä sopimuksista irtautuminen ei todellakaan tarkoita, että Suomi eristäytyisi muusta maailmasta, vaan että me näyttäisimme esimerkkiä muulle maailmalle minimoimalla maahanmuutto ja sijoittamalla säästyvät varat kehitysapuun, jossa niistä on matalamman kustannustason takia verrattomasti suurempi hyöty.
Jos kaikki vauraat maat tekisivät näin köyhyys kyllä poistuisi tästä maailmasta. Jos esimerkiksi Ruotsi sijoittaisi kehitysapuun 20 % BKT:stä, jotka se nyt kuluttaa maahanmuuttajiin omassa maassaan, vaikutus olisi jo valtaisa.
Pakolaiset voi todellakin olla suojelun tarpeessa, mutta moniverroin suurempaa joukkoa voisi auttaa näiden kotimaissa ja jos se ei ole mahdollista lähialueella. Miksi muutenkaan tuoda tänne ihmisiä kovin erilaisista kulttuureista, aiheuttahan se monille suuria sopautumisvaikeuksia. Eikö parasta ole että ihmiset saisi elää oman kulttuurinsa piirissä, sitähän useimmat haluavat.
Monet muslimitkin lähettää lapsensa entisiin kotimaihinsa koraanikouluihin, kun pelkäävät että lapset menettävät muuten oman kulttuurinsa. Jos jossain maassa on suuria ongelmia kuten vaikka Somaliassa, eivät nuo ongelmat ratkea sillä, että ihmiset muutttaa sieltä pois. Sanotaan myös että koko Irak muuttaa Ruotsiin niin valtaisia ovat muuttajien määrät. Suuri syy kumpienkin muuttoon on hyvä sosiaaliturva, joka houkuttaa.
Taavilainen haluatko maailmaa jossa kaikki maailman kansat sekaantuu keskenään, ettei ole enää mitään kansallisvaltioiden tapaistakaan, vaan kaikkialla on tuhansien kielien sekamelska. Se aiheuttaisi myös valtaisia kielten opetuskuluja ja suomen kielikin häviäisi varmaan vähitellen.
Haluatko sellaista, jos haluat sinulla on siihen tietysti oikeus. Mutta niin pitäisi minullakin olla yhtäläinen oikeus rakentaa kansallista Suomea, ei se ole todellakaan eristäytymistä: Ehdotin jo jossain edellisessä jutussani Suomelle vaikka vähitellen 7% kehitysapua. 0,7% tavoitteen sijasta, onko sellainenkin esitys eristäytymistä ja vastuuton? Kyllä tuokin summa olis helposti saataviissa kokoon pienentämällä maahanmuutto pieneen osaan nykyisestä. Kyse on vain tahdosta, rahaa kyllä olisi.
Kiitos, Ari Kallio, kirjoituksistasi! Uskon, että enemmistö on kanssasi samaa mieltä. Miksi tosiaan ei lähetettäisi rahaa ja tietotaitoa kohdemaihin, joissa niistä olisi varmaan paras hyöty? Vältyttäisiin sopeutumisvaikeuksilta puolin ja toisin, kun uskonto ja tavat ovat kovin erilaiset.
Ei kotouttaminen ole täällä aina onnistunut viidessäsadassakaan vuodessa.
Kun joillakin maahanmuuttajaryhmillä on hyvinkin isot perheet, niin ennen pitkää ovat suomalaiset alakynnessä omassa maassaan.
Pelastivathan somalit aikoinaan Nokiankin uhkaavalta konkurssilta.
Olet Kallion Ari aivan oikeassa!
« Edellinen Seuraava » 1 2 3 4 5 6 7
Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.
Keskustelun tulee olla
Asiallista ja lainmukaista
Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia
Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote
Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua
Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.
Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.
(juttua/kk)
Kaupunkilehti Turkulainen Läntinen Pitkäkatu 35, 4.krs 20101 Turku, Puhelinvaihde: 0206 100 160, Fax toimitus: 0207 703 039, Fax ilmoitusmyynti: 0207 703 038. Sähköpostit: Toimitus: tku.toimitus@lehtiyhtyma.fi, Ilmoitusaineistot: tku.aineistot@lehtiyhtyma.fi. Jakeluvalitukset: (02) 2694 447.
Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät
Powered by eZ Publish

