Asuntomurtojen tekotapa hämmästyttää turkulaisia

27.01.2010 8:05

Turkulaiset ovat joutuneet viimeisen runsaan puolen vuoden aikana lukemaan hälyttäviä uutisia ulkomaalaisten tekemistä asuntomurroista. Rosvojengien ammattimainen ja röyhkeä tekotapa ällistyttää ja pelottaa monia Turun asukkaita.

Keskellä päivää tai alkuillasta liikkuvia murtomiehiä ei tunnu edes häiritsevän se, että huoneistossa on asukkaita paikalla. Röyhkeys viittaa täydelliseen välinpitämättömyyteen ryöstökohteesta.

Ulkomaalaisten tekemät asuntomurrot lisääntyivät viime kesänä kun todennäköisesti Ruotsin kautta saapuneet murtoporukat rantautuivat Turkuun.

”Ulkomaalaiset tekevät asuntomurroista viidenneksen ja se on iso määrä”, totesi Varsinais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Vesa Aaltonen Turkulaisessa 23.1.2010.

Aaltonen sanoi suoraan, että ulkomaalaisporukat tekevät täällä työtään. ”He ovat puhtaasti ammattilaisvarkaita. He eivät tee täällä mitään muuta.”

Turun poliisilla menee ulkomaalaisten tekemien murtojen selvittämiseen monikertainen aika suomalaisten tekemiin verrattuna. Suomalaiselta epäillyltä voi helposti kysyä hänen tarinaansa, mutta esimerkiksi romanialaisen kanssa ei löydy mitään yhteistä kieltä.

Poliisin mukaan Turun röyhkeiden ryöstöjen takana ovat lähinnä romanialaiset ja liettualaiset. Ammattimainen toiminta on systemaattisesti johdettua.

Turussa liikkuu muutamia porukoita, joilla saattaa olla yhteinen päämies. Poliisi jäljitti jo aiemmin Ruotsista johtohahmon, joka antaa porukoilleen tarkat ohjeet. Suomeen tulevat sitten työryhmät, joilla on jopa työnjohtajat valvomassa toimintaa.

Kesän loma-ajan uskotaan olevan asuntomurtojen aikaa, mutta vuodenajoilla ei nykyään enää ole merkitystä. Murto voi tapahtua vaikka kauppareissun aikana. Ammattilaiset tarvitsevat vain muutaman minuutin asunnon putsaamiseen.

Paras tapa suojautua asuntomurrolta on edelleen lukita ovet ja ikkunat huolellisesti sekä käyttää turvalukkoa. Kerrostaloissa on syytä suojata postiluukun kautta työnnettävät järeät ovenavaajat.

Lisääntyneet asuntomurtotapaukset ovat kova kolaus perusturvalliselle Turun seudulle. Nyt on näytettävä vieraille rikollisliigoille, että tänne ei kannata tulla, koska tällä jää kiinni.

Poliisin on yhteistyössä rajaviranomaisten, EU:n ja Ruotsin viranomaisten kanssa estettävä ulkomaalaisten murtotyöläisten puuhat. Myös Turun taloyhtiöiden turvallisuuskäytännöt on syytä tarkistaa ja tarvittaessa päivittää ne.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish