PÄÄKIRJOITUS Lisäeläkesäästäminen muuttuu tänä keväänä

05.01.2010 8:05

Suomi on tähän mennessä ollut harvoja EU-maita, jossa verotuettu vapaaehtoinen eläkesäästäminen on rajoitettu yhteen tuotteeseen eli eläkevakuutukseen. Nyt uuden lain myötä vaihtoehdot eläkesäästämisessä laajenevat vastaamaan Ruotsissa jo kauan vallinnutta tilannetta.

Uusien mahdollisuuksien mukanaan tuomat hyödyt kannustavat turkulaisia säästämään tulevia eläkepäiviä varten. Uudistuksen kautta kilpailu avautuu palveluntarjoajien lisääntymisen myötä ja säästäjä voi entistä monipuolisemmin valita, mihin kohteisiin hän säästönsä sijoittaa.

Aiemmasta poiketen säästäjä voi nyt halutessaan siirtää jo kertyneet säästöt palveluntarjoajalta toiselle. Nämä seikat pitävät kulut kurissa. Kuluttaja onkin uudistuksessa suurin voittaja. Todennäköistä on, että lisäeläkesäästäjien määrä tulee jatkossa selvästi kasvamaan.

Yli puolet suomalaisista arvioi, ettei lakisääteinen eläketurva tarjoa heille riittävää elintasoa, selviää Sampo Pankin TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta. Tästä huolimatta 42 prosenttia vastaajista ei ole varautunut eläkeaikaansa mitenkään.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat, ettei nykyinen eläketaso riitä turvaamaan heille tämänhetkistä elintasoa, kun he jäävät eläkkeelle. Elintason pudotusta pelkää lähes joka toinen 45 - 59-vuotias ja noin kaksi kolmasosaa 30 - 44-vuotiaista.

Vaikka eläketurvan taso epäilyttää, vastaajista moni ei ole varautunut eläkeaikaan laisinkaan. Varautuminen on heikointa nuorimmissa ikäluokissa. Eläkesäästämistä pidetään kalliina. Yli puolet vastaajista oli tätä mieltä. Naiset kokivat miehiä useammin, ettei heillä ole varaa eläkesäästämiseen.

Tavallisimmin suomalaiset varautuvat eläkepäiviin sijoittamalla talletuksiin (27 %), eläkevakuutuksiin (23 %) tai rahastoihin (18 %). Osakesijoituksilla eläkeaikaan on varautunut 9 prosenttia, sijoitusasunnolla 8 ja perinnöllä 6 % vastaajista. Metsän varaan laskee 3 prosenttia vastaajista.

Vuoden 2010 alussa voimaan astui uusi laki pitkäaikaissäästämisestä, jonka myötä myös talletukset, osakkeet ja rahastot tulevat eläkevakuutusten rinnalle verotuetun eläkesäästämisen piiriin. Eläkesäästäjä saa 28 prosentin veroedun säästösummasta. Enimmäisvähennys on 1 400 euroa vuodessa, joka tulee täyteen 5 000 euron säästöllä.

Tutkimuksen mukaan kolmannes kansalaisista on kiinnostunut vapaaehtoisen eläkesäästämisen uusista tuotteista, mutta niistä kaivataan lisätietoa. Pankit valmistelevat parhaillaan kovalla kiireellä uusia säästötuotteita. Uudet ps-tilit on tarkoitus avata huhtikuun alussa.

Kuvateksti:

Kaikista kansalaisista joka viides kokee tarvitsevansa eläkepäivillä lisätuloja vähintään 200 - 400 euroa kuukaudessa. Vuoden alussa voimaan astunut uusi ps-tilijärjestelmä laajentaa eläkesäästämisen vaihtoehtoja. Pankit tarjoavat säästäjille uusia tuotteita todennäköisesti huhtikuun alusta lähtien.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish