Ruotsinkielinen ÅA merkittävä osa Turkua
27.02.2010 8:05
Yliopistomaailma elää suurten muutosten aikaa. Koulujen hallinto ja rahoitus on räätälöity uuteen uskoon. Turussa yliopisto ja kauppakorkeakoulu ovat laittaneet hynttyynsä yhteen.
Uuden yliopistolain mukaan myös Turussa on ryhdytty keräämään yksityistä rahaa yliopistotoiminnan rahoittamiseen. Varojenkeruu-projekti osui yliopistojen kannalta mahdollisimman huonoon aikaan, kun kansainvälinen taloustaantuma iski voimallaan myös Varsinais-Suomen maaperään. Kerjäämisen vaikeusastetta lisää se, että samaan aikaan Turku 2011 -säätiö hakee samoilta turkulaisyrityksiltä sponsoritukea kulttuuripääkaupungin menoihin.
Porkkanana yliopistojen rahankeruulle on lupaus valtion pääomasijoituksesta: yliopisto voi saada jokaista hankkimaansa miljoonaa kohden valtiolta 2,5 miljoonaa. Mutta lama vaikeuttaa hankintaa. Valtiolle onkin ehdotettu keräykseen vuoden jatkoaikaa.
Turun yliopistorahastoon tavoitellaan varanhankintakampanjalla 20 miljoonaa euroa. Potista on saatu tähän mennessä kokoon vajaa 3 miljoonaa euroa.
Kaiken mullistuksen keskellä Turussa jaksetaan helliä ajatusta Turun Akatemiasta, joka tarkoittaisi Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhdistämistä. Tähän fuusioon saatiin Åbo Akademin rehtorilta Jorma Mattiselta (TS 21.2.2010) selkeä vastaus.
”Åbo Akademilla on lakisääteinen kansallinen tehtävä vastata korkeimmasta ruotsinkielisestä koulutuksesta Suomessa. Siksi yliopistoja ei voi yhdistää”, totesi Mattinen.
Hän myös pelkää, että yhdistyminen johtaisi ensin kaksikieliseen yliopistoon, jossa ehdoton enemmistökieli olisi suomi. ”Tämä johtaisi melko nopeasti ruotsin lähes täydelliseen katoamiseen”, uskoo Mattinen.
Näkemys on perusteltu. Turulle on itse asiassa suuri rikkaus, että ruotsinkielinen huippuopetus on keskitetty Suomen vanhaan pääkaupunkiin. Noin 7 000 opiskelijan voimalla ÅA on merkittävä työllistäjä ja koko Turun talousalueen elinvoimaa edistävä oppilaitos.
Vaikka yliopistot toimivat jatkossakin erikseen, niin se ei saa estää niiden tiivistä yhteistyötä. Niin tieteen tekemisen kuin opiskelijoidenkin kannalta on syytä hakea molempia tahoja hyödyttävää yhteistyötä.
Turun Suomalaisen Yliopiston perustamispäätös tehtiin Kalevalan päivänä 1920. Yliopiston toiminta käynnistyi kaksi vuotta myöhemmin seitsemän professorin ja 236 opiskelijan turvin.
Turun kauppakorkeakoulun yhdistyessä Turun yliopistoon on henkilökuntamäärä noussut nyt jo 3 500:aan. Näistä on professoreja yli 300. Opiskelijoita on yli 21 000.
Uusi Turun yliopisto on monitieteisempi kuin koskaan, koska opinahjo kätkee sisäänsä nyt myös vahvan kauppatieteellisen yksikön. Työllistäjänä yliopisto on noussut merkittävään asemaan, ollen jo Turun kolmanneksi suurin.
