Turun satama teki kohtuullisen tuloksen

23.01.2010 8:05

Talouden kansainvälinen alamäki heijastuu yleensä voimakkaasti tavaravirtoihin ja liikenteeseen. Taantuman keskellä monilla aloilla on puhuttu noin 20 - 25 prosentin markkinoiden pudotuksesta. Turun sataman osalta pudotus on lievempi.

Turun sataman liikevaihto oli vuoden 2009 ennakkotietojen mukaan 22,8 miljoonaa euroa, jossa on laskua edellisvuoteen verrattuna 5,7 prosenttia. Sataman ylijäämä säilyi edellisen vuoden tasolla eli 1,6 miljoonana eurona.

Tulosta voidaan pitää jonkinasteisena torjuntavoittona tilanteessa, jossa esimerkiksi autokauppa on käytännössä romahtanut.

Taloudellisen tuloksen osalta taantuman vaikutus kohdentui Turun satamaan vähäisempänä kuin moniin muihin satamiin, johtuen Turun sataman liikennerakenteesta sekä toiminnan painopistealueista.

Valmistuneiden ennakkotietojen mukaan Turun sataman liikenne oli vuonna 2009 yhteensä 2,97 miljoonaa tonnia, jossa on alennusta vuoden takaiseen runsas 13 prosenttia.

Tuonti aleni lähes neljänneksen, mutta vientiluvut sen sijaan nousivat hitusen. Syynä oli viime lokakuussa tapahtunut jättiristeilijän luovutus STX:n Turun telakalta.

Uusia autoja tuotiin Turkuun noin 31 600 kappaletta, jossa oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna peräti 66 prosenttia. Syynä oli Venäjän autokuljetusten sekä kotimaisen autokaupan väheneminen.

Matkustajaliikenteen osalta tapahtui positiivista kehitystä matkustajamäärän noustessa 3,61 miljoonaan matkustajaan. Ruotsinlaivojen matkustajavirta kasvoi 2,1 prosenttia.

Aluskäynnit Turkuun vähenivät 2 428 alukseen, mikä on runsas kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Sen sijaan alusten kokoa osoittava, niiden yhteinen nettovetoisuus kasvoi yli kolme prosenttia.

Taantuman kourissa elävälle Turun kaupungille sataman luvut ovat olosuhteisiin nähden lohdulliset. Laman seurauksena kansalaiset suosivat edullisempia pikamatkoja, joita Ruotsinlaivat tarjoavat. Tämä trendi jatkuu todennäköisesti myös tänä vuonna.

Naantalin satamassa liikenne väheni 17 prosenttia eli pudotus oli suurempi kuin Turussa. Laskevien liikennemäärien keskellä halukkuus kahden vierekkäisen sataman yhteistyön tiivistämiseen luulisi lisääntyvän.

Turun talousalueesta halutaan kehittää merkittävä eurooppalainen logistinen keskus ja siinä työssä tarvitaan sekä Turun että Naantalin sataman saumatonta yhteistyötä. Aika alkaa olla kypsä yhteiselle satamayhtiölle.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish