Naisten I divarissa voitto Taru Tuukkasella vahvistuneesta ToPo IIsesta
Turun Riennon Koripallo - 25.01.2010 16:48
Tuula Madekivi
Riento – ToPo II 68-63 (29-27)
Riento kohtasi I divisioonan kotiottelussaan kokeneen ToPo IIsen, jonka kokoonpanoon on liittynyt syksyn taukoa pitänyt naisten maajoukkuepelaaja Taru Tuukkanen.
Ottelua pelattiin tasatahtiin ensimmäiset kolmekymmentä minuuttia, kunnes neljännen jakson kahdella ensimmäisellä minuutilla Riento otti 11 pisteen pisteputken kasvattaen eron 10 pisteeseen. ToPo II kuitenkin toipui rientolaisten alusta ja kuroi eron kiinni ja tasatilanteeseen 61–61 kun peliaikaa oli jäljellä vielä kolme minuuttia. Peli jatkui tasaisissa merkeissä viimeiselle minuutille asti tilanteeseen 63-63, jolloin Salla teki kahden pisteen korin ja vielä bonuspisteen vapaaheitosta; tämän jälkeen ToPo II ei saanut enää heittoyritystä aikaiseksi, mutta Riennon Sara upotti vielä kaksi vapaaheittoa sinetöiden Riennon voittolukemat 68-63 kaksikymmentä sekuntia ennen loppua.
Riento onnistui ottelussa erityisesti joukkueena, yhteispeli kulki sujuvasti ja tuloksekkaasti Carita Alanderin johdolla. Lisäksi Salla Ekström onnistui hyvin puolustuksessaan Taru Tuukkasta vastaan, kuten myös Tessa Jaakkola puolustaessaan Laura Tuukkasta. Sara Suominen puolestaan hoiteli puolustuslevypallot varmasti rientolaisten haltuun.
Tilastoja:
Riento
Carita Alander 9 pistettä / 2 levypalloa
Janni Palonen 14/4
Kerttu Kupiainen 8/3
Sara Suominen 2/13
Salla Ekström 14/10
ToPo II
Anna Kairamo 14/8
Laura Tuukkanen 8/12
Taru Tuukkanen 18/9/5 syöttöä
Täydelliset ottelutapahtumat & tilastot: http://www.basket.fi/sarjat/ottelu/?league_id=3&season_id=undefined&game_id=10620
6

