Portsa ry

Portsa ry vaalii alueen arvoja ja viihtyisyyttä. Se ottaa kantaa mm. asemakaavoihin ja muihinkin alueeseen kohdistuviin suunnittelemiin ja muutoksiin. Asukasyhdistys tekee myös Portsaa koskevia aloitteita, joilla saataisiin parannuksia alueelle. Portsa ry toimii yhteistyössä muiden yhdistysten ja ryhmien kanssa, jotka edistävät asuinalueen viihtyvyyttä ja palveluiden saatavuutta.

Toiminta on alueella vireää ja Portsa on huomioitu myös valtakunnallisesti. Vuonna 2001 se valittiin Suomen ensimmäiseksi ”Vuoden kaupunginosaksi”. Radio Sadan kilpailussa Portsa valittiin ”Turun parhaaksi kaupunginosaksi ” vuonna 2008. Portsa oli mukana myös ”Suomen paras asuinalue” –kilpailun finalisti 2006.

www.portsa.fi

 

Asukasilta loppiasiaattona 5.1.

Portsa ry - 31.12.2009 13:13

Raili Pajula

Kuva vuoden 2009 asukasillasta (Kuvaaja: Raili Pajula)
Kuva vuoden 2009 asukasillasta (Kuvaaja: Raili Pajula)

Jo perinteinen Asukasilta jälleen 2010 loppiaisaattona Ravintola Port Arthurissa, Puutarhakatu 35. Mukavien ihmisten seurassa vietetään mukava ilta.

Musiikkia esittää Bangladesh -yhtye. Portsan Suurmestari -tietokilpailu järjestetään jälleen. Kuka on historian kolmas Portsa-aiheisten kysymysten paras tietäjä. Hän saa mukaansa kunniakirjan todistukseksi tietämyksestään. Portsan Vaikuttaja julkistetaan myös. Perinteen mukaan myös arpajaiset ohjelmassa. Loppuillan tanssitaan karaokemusiikin tahdissa. Liput tilaisuuteen maksavat 5 €.

Tule ihmeessä iloiseen seuraan viettämään iltaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Turkulaisen kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
tku.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish