Venäläinen museo ruhtinaalliset taidekokoelmat nyt myös turkulaisten ilona!
Turun suomenkielinen työväenopisto - 10.12.2009 15:13
Elena Levantovskaja
Lokakuun 2009 alussa Turussa aloitti toimintansa Pietarissa toimivan Venäläisen valtionmuseon virtuaaliosasto. Tällä hetkellä vastaavanlaisia virtuaalimuseoita on maailmalla yhteensä 59. Näistä 47 toimii Venäjällä ja 12 sen ulkopuolella. Suomessa virtuaaliosasto toimintaa on Turun lisäksi Kotkassa ja Lahdessa. Perusteilla sellainen on kuuleman mukaan ainakin Kankaanpäähän ja Joutsenoon.
Virtuaalimuseon tyyssijana on kaupungin keskustassa, Aurasillan partaalla (os. Kaskenkatu 5), sijaitseva Turun suomenkielinen työväenopisto. Kysymyksessä erityisesti opetuskäyttöön keskittyvä museo ja se palvelee seutukuntamme asukkaita paitsi luento- ja pienryhmäkoulutuksessa myös infopisteestä löytyvien työasemien itsenäisenä asiakaskäyttäjänä.
Virtuaalimuseotoiminta on lähtenyt liikkeelle Venäläisen museon projektina, jonka tarkoituksen on tehdä ko. museota ja venäläistä kulttuuria laajemminkin tunnetuksi niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin. Hyvänä puolena on sekin, että virtuaalitoiminta on työväenopistollemme täysin maksutonta.
Venäläisen museon virtuaaliosastoon opistossamme kuuluu informaatiopiste ja multimedia-auditorio. Tämän lisäksi virtuaaliosastolla on työväenopistolla – yhdessä Puolalanmäen lukion VUO-hankkeen kanssa perustettu – mediateekki, joka käsittää laajan Venäläisen taiteen kirjakokoelman.
Upouusi toimintaympäristö tarjoaa loisteliaan ja nykytekniikan hienompiin saavutuksiin perustuvan mahdollisuuden tutustua Venäläiseen museon jättikokoelmiin eri aikakausilta. Museon ’arsenaaliin’ kuuluu noin 400 000 taide-esinettä yli tuhannen vuoden ajalta.
Venäläisen museon virtuaaliosaston avoimet tutustumis- ja esittelypäivät pidetään keväällä 2010 työväenopistossa (5. krs/auditorio) seuraavasti: Ti 19.01., 16.02., 16.03. klo 16 – 17.30. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy ja opastaja on paikalla.
Tervetuloa suomenkieliseen työväenopistoon niin ikään kuulemaan kiinnostavaa (Venäläisen museon virtuaaliosaston taideaineistoon perustuvaa) luentosarjaa, jossa kerrotaan venäläisistä taiteilijoista ”peredvižnikeistä” (vaeltajat, kiertävät taidemaalarit). Nämä venäläisen realismin edustajat lähtivät kansan pariin ja järjestivät eri puolella maata kiertäviä taidenäyttelyitä vuosina 1870 – 1923. Luennoitsijana on venäläisen taiteen erikoisasiantuntija, FM Elena Levantovskaja. Luennot pidetään torstaisin klo 17.30 -19.00 opistotalon 5. kerroksen auditoriossa. Luennoista peritään kertamaksu 6 € ja niihin voi osallistua myös opiston lukuvuoden 2009 – 10 luentokortilla (30 €). Luentosarja toteutetaan yhteistyössä Turun Pietari-seuran – St Petersburg-föreningen i Åbo kanssa.
Elena Levantovskajan luentojen ajat ja teemat ovat seuraavat:
To 14.01. Peredvižnikien taide Venäläisessä museossa.To 28.01. 1860-luvun muutoksista Venäjällä ja Taideakatemiassa. Neljäntoista vastalause.To 11.02. Siirrettävien taidenäyttelyiden toverikunta.
To 4.03. Peredvižnikien taiteen estetiikka ja sosialistinen realismi.
Tervetuloa Turun suomenkielisen työväenopistoon luennoille sekä tutustumaan Venäläisen museon virtuaaliosastoon!
Lisätietoja ja yhteydenotot:
Elena Levantovskaja, elena.levantovskaja@turku.fi 050-308 8865
TURUN SUOMENKIELINEN TYÖVÄENOPISTO
/ Venäläisen museon virtuaalinen osasto

