Julinin remontti tuo hotellille lisätilaa
05.03.2010 8:05
Tomi Kangasniemi
Joulukuussa alkanut Julininkulman peruskorjaus laittaa talon liiketilat uusiksi ja laajentaa Scandic Julian hotellia merkittävästi.
– Olemassaolevat tilat uusitaan putkituksesta alkaen. Vain runko jää, kertoo Scandic Julian hotellinjohtaja Mikko Henriksson.
Uudistus tuo hotellille vajaa 60 lisähuonetta. Näin hotellin avautuessa huonekapasiteettia on 155.
– Huonetyyppeihihin tulee enemmän vaihtelua. Meillä tulee olemaan enemmän tilavia perhehuoneita. Kaikkiin huoneisiin tulee myös jäähdytys.
Julinin talon kakkoskerroksessa sijainneet elokuvateatteri ja autokoulu ovat jo lähteneet rakennuksesta, ja koko kerros tulee nyt hotellin käyttöön.
– Kerrokseen tulee kokoustila ja ravintola sekä ulkokehälle hotellihuoneita, Henriksson toteaa.
Remontin myötä hotelli huoneiden äänieristystä saadaan myös parannettua. Katumelu vähentyy, ja myös kolmannessa kerroksessa sijainneen autokannen ajomelu saadaan poistettua. Hotelliremontin kustannusarvio on 4-5 miljoonaa
Lidlin tulosta ei vielä sopimusta
Julininkulman remontti ei rajoitu vain hotelliin, vaan paljon muutakin seinien sisällä tapahtuu. Katutasoon, jossa aiemmin sijaitsivat lainatoimisto, karkkikauppa, videovuokraamo ja musiikkiliike, on tulossa Lidl. Sopimus on kuitenkin vielä allekirjoitusta vaille.
Musiikkiliike on jo muuttanut kellarikerrokseen entisen lukusalin tiloihin. Katutasosta outlet-myymälä on poistunut ja samoin galleria, jonka tila toimii tällä hetkellä työmaatoimistona. Julinin liikkeistä hoitola, pub, kebabravintola ja hammaslääkärin vastaanotto jatkavat entisissä tiloissa. Kortteliin on myös muuttanut Eerikinkadun toiselta puolelta R-kioski.
Kiinteistö Oy Julininkulman toimitusjohtaja Pertti Satopään mukaan kiinteistön remontti on edennyt suunnitelmien mukaan. Sisätilojen saneerauksen lisäksi myös talon ulkopuolella tapahtuu.
– Remontissa julkisivuun tulee hieman muutoksia. Ikkunoita järjestellään ja valomainoksista tehdään tyylikkäämpiä.
Kiinteistöyhtiön osuus remontista on 7-8 miljoonaa. Lemminkäisen toteuttaman remontin pitäisi olla valmis kevääseen 2011 mennessä.




