Matti Ijäs ja Ismo Kallio päätähtinä elokuvafestivaaleilla
11.03.2010 16:45
elokuva
Jokakeväinen Suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään Turussa tänä vuonna 8.–11.4. Festivaaliteatterina toimii Humalistonkadun ML Media Liv (entinen elokuvateatteri Domino). Festivaalilla on tänä vuonna kolme teemaa: ohjaaja Matti Ijäs, näyttelijä Ismo Kallio sekä Suomi-kultti. Elokuvanäytösten lisäksi 19. kertaa järjestettävä festivaali tarjoaa runsaasti oheisohjelmaa ja -tapahtumia.
Ohjaaja Matti Ijäksen runsaasta tuotannosta festivaalilla esitetään neljä teatterielokuvaa ja kolme televisioelokuvaa. Mukana ovat muun muassa Räpsy ja Dolly (1990) sekä Sokkotanssi (1999) ja kulttimaineeseen noussut tv-elokuva Katsastus (1988). Helmikuussa 60 vuotta täyttänyt Ijäs saapuu viikonlopuksi Turkuun kertomaan elokuvistaan ja niiden teosta.
Ismo Kallion elokuvista nähdään muun muassa kiitelty lastenelokuva Pelikaanimies (2004), Tie pimeään (1962), Yö vai päivä (1962) sekä festivaalin kulttielokuvateemankin alle sopivat Renny Harlinin esikoispitkä Born American – Jäätävä polte (1985) ja parin vuoden takainen AJ Annilan kauhuelokuva Sauna (2008).
Muut kulttiteeman alle valitut elokuvat eivät kalpene jo mainittujen seurassa. Visa Mäkisen pulp-trilleri Yön saalistajat esitettiin viime syksynä Helsingin Night Visions -festivaalilla, jossa se sai ansaitsemansa huomion niin katsojilta kuin lehdistöltäkin. Seppo Huunosen Karvat (1974) taas perustuu Lionel Whiten samaan alkuperäisteokseen kuin Jean-Luc Godardin Hullu Pierrot.
Seppo Huunonen saapuu festivaalivieraaksi ja hänen vain kolmen pitkän elokuvan mittaiseksi jääneestä tuotannostaan nähdään myös Lampaansyöjät (1972), joka oli yksi vuosikymmenensä menestyselokuvia.
Teemojen ulkopuolella, festivaalin mykkäelokuvaesityksenä nähdään Teuvo Puron Meren kasvojen edessä (1926). Elokuva säestyksestä vastaa Janne Kuusisen trio.
Suomalaisen elokuvan festivaalin yhteydessä järjestetään myös kolme eriteemaista iltaklubia. Klubit järjestää Humanistisen ammattikorkeakoulun Kulttuurituotannon koulutusohjelma. Tarjolla on suomalaisen elokuvamusiikin levyraati, Suomi-kultin ilta sekä Ansa ja Tauno -ilta. Lisäksi oheisohjelmistoon kuuluu kotimaisen elokuvan bingo, elokuvavisa ja Vimmassa järjestettävä nuorten SEF-tapahtuma.




