Moskeijaa vastaan kerätään nimiä

30.12.2009 14:25

Turun Islamilaisen yhdyskunnan moskeijahanke on herättänyt Turussa liikehdintää. Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (sks) joukkoineen on aloittanut nimien keräämisen moskeijan rakentamista vastaan.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Turkuun puuhataan meille täysin vieraan ja sopimattoman uskontokulttuurin massiivista keskusta, Mäenpää jyrisee blogissaan.

Mäenpään aloittamassa adressissa vaaditaan, että hankkeesta on järjestettävä neuvoa antava kunnallinen känsanäänestys. Kansanäänestysaloitteen taakse on saatava vähintään viisi prosenttia Turun äänioikeutetuista asukkaista, jotta kaupunki ottaa aloitteen harkintaansa.

Mäenpää uskoo nimien kertyvän helposti.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

KUN tietää toisen kulttuurin ja rodun elämän tavan , arvostaa omaa rotuaan ja ei pakota toisia taipumaan tahtoonsa eikä muuttumaan kaltaisikseen.

Linanmäen tapaus osoitti hyvin selkeästi mihinkä suuntaan ollaan Turussakin menossa, näiden somalien ja arabien yhetyden otto kertoo paljon millaisen "sivistyneen" kulttuurin kanssa ollaan tekemisisä.

Maassa maan tavalla ja that´s it.

Sivistyneestä kulttuurista ja islamista ei edes voida puhua , voidaan puhua oikeilla nimillä rehellisesti laikäisten tyttöjen naitamisesta vanhoille ukoille.

Ja raikauksista sekä alle kouluikäisten ja pienten tyttöjen seksuaalisesta ahdistelusta kouluissa ja kaduilla päiväsaikaan ja illalla julkisesti harjoitettuna.

Linnan mäelläkin pojilla oli kuulemma oikeus etuilla jonossa tyttöjen eteen kun vanhemmilla ei öö haluja opettaa poikia odottamaan vuoroaan.

TURHA PERUSTELLA KULTTUURILLA JA USKONNOLLA , käyttäytykää maassa maan tavalla ja olkaa kunnolla. Ei luulis olevan vaikeeta ootte tänne tulleet ja teille tarjottu sossun rahoilla kaikki eläkää maassa maan tavalla ja kiitollisia siitä että olette saaneet tulla rauhalliseen maahan asumaan.

TOSIN RAUHALLINEN TÄMÄKÄÄN MAA EI KAUAA OLE KUN SAMA PELI JATKUU MILLÄ OLETTE OMAT MAANNE ongelmat saaneet aikaiseksi ja sitten häntäkoipien välissä karkuun juosseet muihinvaltioihin pakoon oimia sotkujanne.

ROHKEUTTA kun ei oo ollu jäädä sinne selvittää omia sotkuja.

Pokien päähäntaputtelusta ja kannustuksesta väkivaltaiseen ja epäkorrektiin käytökseen tyttöjä ja muita kansalaisia kohtaan.

Missä on muslimi pojat 5-10 vuoden päästä vankilassa ja sijaiskodeissa ja kenenkä vika VANHEMPIEN KUN EI OPETETA elämään ja olemaan maassa maan tavalla.

Kumpa tämän ymmärtäisivät kaikki tänne tulleet ja opettelevat hyväksymään tavan maassa maan tavalla.

Oman kulttuurin pitäminen ja juhliminen omien uskontomenojen kanssa ei ole kiellettyä kunhan se lakienkin mukaan ulottuu vain kotipiiriinsä häiritsemättä muita kansalaisia ja uskontoja.

Ei moskeilaa ei tälle uskonnolle jonka tarkoituskaan ei ole sopeutua ja omia käytöstapojaan opetella uusiksi eikä elää maassa maan tavalla.

Näin sanoo lait ja asetukset ja samoin sen että vieraassa maassa maan tavalla , noudattaen maan lakeja kaikin tavoin.

17/06/2010 10:49 pm, UTI

Se korutont` on kertomaa
Suoraa puhetta, mutta mielestäni totta joka sana.

25/06/2010 4:20 pm, Mom

Blogit ja kolumnit

Löylykilpailu maksaa vielä miljoonia

Heinolan saunahullujen järjestämä löylykilpailu maksoi yhden ihmisen hengen ja toinen kärsii pahoista vammoista. Löylykisan aikoihin amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi asua. Tämä myönteinen... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Satava-Kakskerran kaavakiista jatkuu

Turun kaupunki ei lämpene valituksille Satava-Kakskerran osayleiskaavaehdotuksesta. Kaavasta hallinto-oikeuteen valittaneet pitävät kaavaa maakuntakaavan sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaisena. Myös kaava... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Millä musiikkia kuunnellaan tulevaisuudessa?

Millä formaateilla ihmiset kuuntelevat ja ostavat musiikkia 10-15 vuoden kuluttua? Missä asemassa äänilevyt ovat suomalaisten elämässä? Iki-Popin Joska Laine arvioi, että ihmiset ostavat musiikkinsa ladattuna ja jopa vinyylein... Lue lisää »

Paikallisuutiset

MB 600 on mersunäyttelyn helmi

NäyttelySuomen Mercedes-Benz Klubi järjestää sunnuntaina 12. syyskuuta kello 10-15 näyttelyn Raision Vehon takapihalla. Näyttelyn teemana ovat isot edustus-MB:t. Näyttelyssä on esillä noin 80 autoa. Näyttelyn autoista kolmise... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Vinyylilevy kiehtoo nuorempiakin sukupolvia

Lp-levyn piti jo olla kuopattu formaatti. Vinyylejä oli harrastajien hyllyissä ja aktiivisoitossa, nuorien ullakoilla isovanhempien jäljiltä ja monen keski-ikäisen musiikin kuuntelun lähes kokonaan hylänneen myymänä ties missä... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Opastettu kierros Vanhalla suurtorilla

Turkuseura järjestää opastetun kävelykierroksen Vanhan Suurtorin alueella lauantaina 11.9. klo 11. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Artukaisten lentokenttää juhlittiin

Turun messukeskuksessa juhlittiin Suomen ensimmäisen siviilimaalentoaseman käyttöönottoa 75 vuotta sitten. Artukaisten lentoaseman juhlassa puhunut Finavian toimitusjohtaja Samuli Haapasalo pitää alueen lentoliikenteen voimate... Lue lisää »

Portsan Pormestari

Disaster of the Seas ja pomojen bonukset

Me Arskan kanssa huviteltiin viikonloppuna kiertelemällä autoliikkeitä. Koeajettiin pari, kolme autoakin, muun muassa se Koreassa valmistettu Chevrolet. Posotettiin korealaispelillä Helsingin moottoritietä 140 km/h lasissa. Re... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kiinteistömaailma: toteutuneet kaupat julki

Kiinteistömaailman mukaan asuntojen hintojen laajempi julkisuus vähentäisi asuntokauppaan liittyvää epätietoisuutta. Kun kuluttajat eivät saa tietää asuntojen toteutuneita tarjouksia tai kauppahintoja, markkinoille nousee huhu... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Sininen talo on taas käytössä

Wikeströmin & Krogiuksen talona tunnettu sininen puutalo Linnankadun varrella on herännyt uudestaan henkiin. Purkulupaa odottava rakennus on täyttynyt turkulaisista, jotka penkovat uuden kirpputorin tarjontaa.Talon omistaj... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Terveisiä kaupunginjohtajalle: Kauppatori edustuskuntoon

Ensiksi paljon onnea nimityksen johdosta! Toivomuksia: -Torin kohentaminen ja kävelytien jatkaminen torin reunaan ykkösasia. Pikaraitiotie mahdollisuus satamasta keskustaan. Matkakeskuksen suunnittelu ja rakentamisaikataulut l... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Aiheuttaako Myllysillan puuttuminen ambulansseille vaikeuksia?

Massiiviset autokolonnat Puistokadulla ja Martinkadulla ovat olleet tuttu näky Myllysillan poistumisen jälkeen. Mutta miten ambulanssit oikein selviävät ruuhkista?Kestävätkö hälytysajot nyt aiempaa kauemmin, sairaankuljetuspää... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Nyt työntekijät odottavat Turulta palkankorotuksia

– Heti kun julkisuuteen tuli tieto kaupungin ylimpien virkamiesten palkankorotuksista, sähköposti alkoi täyttyä. Sisältö oli kahdenlaista. Osa kommentoi, että lomautus sitä tarvittiinkin, että johtajien palkkoja voitiin korott... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Fluxee tuo kokeellista viihdettä Manillaan

TeatterisyksyMiltä kuulostaa aivokaraoke? Entä seksistinen fluxuskurtisaani? Muun muassa näitä nähdään Tehdas-teatterin Fluxeessa - kantaaottavan taiteen ja kokeellisen viihteen klubilla.– Aivokaraoke päättää neljän esityksen... Lue lisää »

Pääkirjoitukset

PÄÄKIRJOITUS Turulla vahva panos Palloliiton johdossa

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueessa kytee mielenkiintoinen kriisi. Jos Huuhkajat rämpii vielä muutaman seuraavan ottelun ajan, paine päävalmentaja Stuart Baxterin erottamiseksi kasvaa. Seuraavaksi päävalmentajaksi on jo pi... Lue lisää »


Kysymys

Sallitko lasten fyysisen kurittamisen?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

Häiriköivä oppilas voidaan poistaa luokasta voimakeinoin

Ristituulessa-sarjan puheenaihe on tällä kertaa Saako lasta kurittaa koulussa? Aiheeseen ottivat jo kantaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja Suomen vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.Koulut joutuvat harvoin turvautum... Lue lisää »


Portsan Pormestari

Disaster of the Seas ja pomojen bonukset

Me Arskan kanssa huviteltiin viikonloppuna kiertelemällä autoliikkeitä. Koeajettiin pari, kolme autoakin, muun muassa se Koreassa valmistettu Chevrolet. Posotettiin korealaispelillä Helsingin moottoritietä 140 km/h lasissa. Renkaitten jyrinässä keks... Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish