Oman leffan voi tehdä kolmessa tunnissa

29.07.2010 14:05

Ella-Mari Airas

Lyhytelokuva

Klaffi elokuvatyöpaja on rantautunut Turkuun.

- Jokainen voi tehdä elokuvan ja kaikissa on luovuutta. Hienoin hetki varmasti onkin huomata, että hei minäkin olen luova, pajan vetäjä Piia Hirvensalo innostuu.

Klaffin idea on tehdä kolmessa tunnissa kolmen minuutin lyhytelokuva. Valmiina ei tarvitse olla mitään muuta kuin avoin mieli.

Kolmessa tunnissa käydään läpi koko elokuvan tekemisen kaari ideasta ensi-iltaan. Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta on kuulemma mahdollista.

- Opetamme elokuvanteon keskeiset asiat, kuten tarinankerronnan ja sitten ideoimme yhdessä. Lyhyeen, sisällökkääseen elokuvaan ei tarvita paljon. Meidän esimerkkielokuvamme on 15 sekuntia pitkä, mutta sisältää jo tarinan.

Rec ja play

Klaffi on 2011-kulttuuripääkaupungin alainen hanke, jonka toteuttaa helsinkiläinen tuotantoyhtye Frame Graphics Oy.

Hirvensalo lähti innolla mukaan heti kuullessaan projektista.

- Kun vähällä vaivalla voi saada suuria tuloksia, se kiehtoo. Prosessin ei ole pakko olla iso ja raskas, vaan kaikki on kiinni ennakkotyöstä. Suunnitelmallisuus ennen recin painamista on tärkeintä.

Klaffissa on tarkoitus heittäytyä. Ja se on helppoa, kun lattialla lojuu niin paljon säkkituoleja.

- Joskus saatetaan edetä niin, että tapahtumapaikka arvotaan, ja sitten keksitään jotain, mitä siellä voi tehdä. Sitten tehdään perusteellinen kuvaussuunnitelma ja matkaan mars.

- Välillä on tullut niin hyviä ideoita, että olen ajatellut, hei te keksitte sellaisen elokuvan, että minä haluan tehdä sen, Hirvensalo nauraa.

Peruspalikat kuntoon

- Yksi pyrkimyksemme on myös kääntää tosi-television sekoittama, puutteellinen kielioppi takaisin harkittuun ja suunniteltuun ilmaisuun, Hirvensalo kertoo.

Yksinkertainen ja jäsentynyt kuvakerronta kertoo enemmän kuin sanat eikä Klaffissa tarvitse osata näytelläkään.

- Useimmiten ajatellaan, etten osaa näytellä. Mutta jokainen osaa näytellä, kun ajattelee asiaa loogisesti - ei naamaa tarvitse väännellä ollakseen hyvä näyttelijä. Eikä kaikkien tarvitse esiintyä elokuvassa. Esimerkiksi vanhemmat voivat ohjata ja lapset näytellä, jos perheen kesken tullaan.

Klaffissa opitaan myös kuvaamaan kotivideoita niin, että suku ei kyllästy katsomaan maata, kun rec on jäänyt päälle. Pausea voi ja kannattaa välillä painaa. Jos aihe kiinnostaa ja innostuu, klaffi tarjoaa mahdollisuuden seuraavaksi keskittyä esimerkiksi enemmän kuvaamiseen tai käsikirjoittamiseen.

Kamera valmis? Näyttelijä valmis? Ja hups, oletkin jo tehnyt elokuvan.

ke-su klo10 ja 14 Linnankatu 3, 2.krs www.klaffi.fi

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikallisuutiset

Turun hakemus loma-asuntomessuille siirtyy

Kaupunginhallitus siirsi vielä päätöstä loma-asuntomessujen hakemisesta Harjattulaan vuonna 2014. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on esittänyt hallitukselle, että kaupunki allekirjoittaisi sopimuksen loma-asuntomessujen ha... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Stand Up, Turku! laajenee kolmeen päivään

FestivaaliStand Up, Turku! –komiikkafestivaali järjestetään 22.-25. syyskuuta. Festivaali pidetään jo viidennen kerran. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuma laajenee kolmepäiväiseksi. Festivaali ottaa sen lisäksi alkulämpöä Helsin... Lue lisää »

Ruoka

Annen keittiössä: Miksi kauppaan nykyään paleltuu?

Kesän helteillä eikä syksyn lämpimillä tule juurikaan vedettyä päälle kovin tuhtia vaatekerrosta. Nyt kuitenkin pitäisi, ainakin jos aikoo ruokakaupan kautta pyörähtää. Elintarvikkeita myyvät liikkeet nimittäin jäähdyttävät tu... Lue lisää »

Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähtene... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Verenohennuslääkettä käyttävien hoitoon helpotusta

Turun sosiaali- ja terveystoimi uudistaa verenohennuslääkettä käyttävien potilaiden hoitoa. Jatkossa hyvässä hoitotasapainossa olevilta verenohennuslääkettä käyttäviltä potilailta säännöllisesti otettava verinäyte voidaan tutk... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Nainen yritti ryöstää lehdenjakajan

Noin 20-vuotias nainen yritti ryöstää lehdenjakajan Runosmäen Piiparinpolulla sunnuntaina aamuyöllä kello 2.50. Nainen uhkasi jakajaa veitsellä uhaten ja vaati tältä rahaa. Epäilty on pitkä, ja hänellä oli yllään poikkiraidall... Lue lisää »

Paikallisuutiset

SPR:n uusi palvelupiste avautui

Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin uusi palvelupiste avautui maanantaina 6. syyskuuta kello 10. Palvelupiste löytyy aivan keskustasta, katutasosta lähellä Kristiinankadun ja kävelykadun kulmaa, osoitteesta Kristiin... Lue lisää »

Terveys

Käsihygienia parantunut, pärskimisessä vielä petrattavaa

Seuraavan kausi-influenssan, joko sialla tai ilman, ennustetaan saapuvan Suomeen aikaisintaan marraskuussa. Koulujen ja päiväkotien alkaminen on saanut sen sijaan muut virukset taas liikkeelle. Käsienpesu on paras tapa ehkäist... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

YHTEISHALLINTOLAKI 20 -VUOTTA JUHLASEMINAARI 11. - 12.9 KYLPYLÄHOTELLI CARIBIASSA

YHTEISHALLINTOLAKI 20 -VUOTTA JUHLASEMINAARI 11.-12.9.2010 Turussa Kylpylähotelli Caribiassa YHTEISHALLINTOLAKI 20 – VUOTTA Yhteishallintolain toteutumisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Laki koskettaa hyvin monia - pä... Lue lisää »

Pääkirjoitukset

PÄÄKIRJOITUS Turku ei ole vain telakan varassa

Turun telakan kohtalon jatkuva puiminen mediassa on synnyttänyt mielikuvan, että vain uuden laivatilauksen myötä Turulla olisi tulevaisuutta. On muun muassa varoiteltu, kuinka monta prosenttia seudun työttömyys kasvaa, mikäli... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Turun kulttuurikohteet entistä näkyvämmiksi

Ulkomaan matkailijat tuntevat Suomen luonnostaan, mutta kulttuurin tietämys on vähäisempää. Tätä epäkohtaa yritetään korjata kansallisella projektilla, missä Turkukin on mukana.– Meidän kulttuurimme taso on laadukasta. Meillä... Lue lisää »

Blogit ja kolumnit

Eläkkeiden rahoitus on savijaloilla

Eduskuntavaaleihin valmistautuvan äänestäjän on hyvä jo nyt pohtia, kuinka pian vaalien jälkeen kaikki vaalilupaukset saa perua äänestäjää pettämättä. Oli hallitus mikä tahansa, se joutuu perumaan kestämättömät puheet eläke-et... Lue lisää »

Paikallisuutiset

John Nurminen Navis Oy myytiin Gac Groupille

John Nurminen Oy on myynyt tytäryhtiönsä John Nurminen Navis Oy:n (JNN), Suomen johtavan laivanselvityspalveluja tarjoavan yhtiön, GAC Groupille (Gulf Agency Company Ltd).John Nurminen Navis Oy hoitaa vuosittain yhteensä noin... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Jeti Shop avaa liikkeen

Perjantaina 10. ja lauantaina 11. syyskuuta vietetään Jeti Shop-kaupan avajaisia Yliopistonkadulla, kun Jeti Shop aloittaa toimintansa samoissa tiloissa kolme vuotta toimineen Polkka Jam -kaupan paikalla Yliopistonkatu 11 A -o... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Turun kauppakamarin jäsenmäärä kasvussa

Turun kauppakamarin jäsenorganisaatioiden määrä on kasvanut vahvasti kuluvan vuoden aikana. Keskiviikkona 1.9. pidetyssä kokouksessa on kauppakamarin hallitus hyväksynyt 160 uutta jäsentä. Nämä edustavat maantieteellisesti kat... Lue lisää »


Kysymys

Sallitko lasten fyysisen kurittamisen?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

U-sairaala on jatkuva rakennustyömaa

Turun yliopistollisen U-sairaalan ongelmat on tiedetty jo pitkään. Taloteknisen selvityksen tehneet asiantuntijat varoittivat jo vuonna 2002, että rakennus on teknisesti elinkaarensa päässä. Jo silloin U-sairaala sai tuomion, ettei sitä kannata peru... Lue lisää »


Portsan Pormestari

KOLUMNI Johtajien liksoja ja Muumimaailman näkymiä

Vetivät sitten taas kaupungin työläiset herneen nenään, kun Turku hinasi johtajien palkat kuopasta ylös. Kaikesta ne sitten viitsivät olla nokka roikollaan. Kyllähän johtajille nyt kunnon liksa kuuluu, sen verran tuulista hommaa se huipulla olo on. ... Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish