Kaikki kodit ovat nykyään murtouhan alla

23.01.2010 8:05

Teemu Nurmi

Rikoskomisario Vesa Aaltosen mukaan Turussa on paljon vanhoja kerrostaloja, jotka ovat harmillisen mukavia kohteita murtovarkaille. (Kuvaaja: Teemu Nurmi)
Rikoskomisario Vesa Aaltosen mukaan Turussa on paljon vanhoja kerrostaloja, jotka ovat harmillisen mukavia kohteita murtovarkaille. (Kuvaaja: Teemu Nurmi)

Länsi-Turun alueella, ainakin Iso-Heikkilässä, Jyrkkälässä, Länsikeskuksessa ja Patterihaassa, tapahtui viime viikolla lukuisia asuntomurtoja. Vastaavia murtoryppäitä on ollut viimeisen vuoden aikana muitakin. Viimeksi vastaava vyyhti oli keskikesällä.

Suomalaisten varkaiden tekemät murrot ovat pysyneet suurin piirtein samoissa määrissä ja he ovat yhä enemmistönä asuntomurtautujissa, mutta uutena ilmiönä markkinoille ovat Turussakin astuneet ulkomaalaiset.

– Ulkomaalaisten tekemät asuntomurrot lisääntyivät viime kesänä. Ulkomaalaiset tekevät asuntomurroista viidenneksen ja se on iso määrä, rikoskomisario Vesa Aaltonen Varsinais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Liettualaisia ja romanialaisia

Aaltonen sanoo ulkomaalaisten tekemien murtojen selvittämiseen kuluvan 20-kertainen aika suomalaisten tekemiin verrattuna. Suomalaiselta epäillyltä voi kysyä hänen tarinaansa, mutta suurin osa ulkomaalaisista asuntomurtautujista ei puhu poliisin kanssa mitään yhteistä kieltä.

Liettualaiset ovat tehneet Turussa murtoja ennenkin. Nyt asialla ovat sekä he että romanialaiset. Aaltonen sanoo suoraan, että ulkomaalaisporukat tekevät työtään, kun he murtautuvat asuntoihin ja anastavat omaisuutta.

– He ovat puhtaasti ammattilaisvarkaita. He eivät tee täällä mitään muuta, Aaltonen toteaa.

Työnjohtajatkin mukana

Toiminta on jostakin johdettua. Turussa liikkuu muutamia porukoita, joilla saattaa olla yhteinen päämies. Poliisi jäljitti jo aiemmin Ruotsista johtohahmon, joka antaa porukoilleen tarkat ohjeet. Suomeen tulevat sitten työryhmät, joilla on jopa työnjohtajat valvomassa toimintaa.

– Jengien löytäminen ja kiinniottaminen on hyvin vaikeaa. Porukka voi poistua maasta pikaisesti ja tilalle tulee uusi porukka. Jotkut saattavat olla kolmatta kertaa maassa. Varkaat liikkuvat myös eri puolilla Suomea.

– Lisäksi porukoita hajotetaan ja työntekijöitä siirretään ryhmästä toiseen, jotta porukkaa ei tunnistettaisi porukkana, rikoskomisario Aaltonen kuvailee ammattimaisen touhun piirteitä.

Aaltosen mukaan murtautumisten röyhkeä ajankohta eli valoisa keskipäivä ei ole uusi keksintö. Asuntomurtomiehet soittavat usein ovikelloa ja jos kukaan ei tule avaamaan, he tunkeutuvat sisään. Jos asukkaat ovatkin kotona, vorot kertovat sepittämänsä tarinan hyväntekeväisyyskeräyksestä tai vastaavasta.

Muutama minuutti riittää keikkaan

Varkaat myös tutkivat otollisia kohteita pitempään ja seuraavat, milloin koti tyhjenee. Ammatti-ihmiset eivät tarvitse kuin muutaman minuutin kerätäkseen pussukkaansa kaiken vaivattomasti kannettavan arvotavaran.

Rosvot ovat Turussakin käyneet sekö kerros-, omakoti- että rivitaloissa. Aaltonen arvioi, että yksi ryhmä kerrallaan saattaa olla keskittynyt vain yhden talotyypin keikkoihin. Kohteilla ei ole mitään selvää yhteistä nimittäjää.

Murtoporukat ovat joutuneet kohtaamisiin asukkaiden kanssa. Aaltonen kertoo, että lähiaikojen tapauksissa ei ole ollut suoria kohtaamisia eikä niin ikään väkivaltaa, mutta käsirysyihin on ajauduttu.

– Kerran murtautujat tulivat yöllä sisään ja isäntä yllätti heidät. Isäntä joutui painimaan vieraiden kanssa. En kehota vastustamaan varkaita vaikka heillä ei varsinaisia aseita yleensä mukana olekaan.

Oven takalukko paras varmistus

Jos rikollinen on taitava ammattilainen, hän on usein askeleen poliisia edellä. Kun poliisi nappaa yhden, tulee toinen. Tämän hetken murtoaalto on niin ammattimaisesti johdettua ja toteutettua toimintaa, että poliisi ei voi luvata saavansa anastelut totaalisesti loppumaan.

– Teoriassa se voi tapahtua, käytäntö on eri asia. Mahdottomia ei voi ihmisille luvata, Vesa Aaltonen myöntää.

Jokaisen on syytä tehdä omassa kodissaan asian hyväksi jotain. Tärkeintä on vaikeuttaa murtovarkaan työtä.

– Ovi pitää laittaa takalukkoon. Viime viikollakin jokaiseen asuntoon päästiin sisään vain siksi, että ovi ei ollut takalukossa. Myös kaikki mahdolliset kahvojen tai nuppien suojat, joilla voi estää tai hidastaa murtautujan työtä, ovat hyödyllisiä. Varas ei pitkään murtautumista yritä, jos se tuntuu hankalalta.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Kyllä pomppasi sydän kurkkuun, kun huomasin että asun yhden mainitun alueen lähistöllä. Turvallisuudentunne järkkyi pahasti.
Terveiset ja kiitokset saamme varmaan osoittaa A. T.:lle sekä hänen hengenheimolaisilleen. Lisää osaamista Turun seudullekin.

23/01/2010 12:23 pm, Pelästynyt

Nämä ulkomailta tulleet ja tulevat rikoskoplat ovat todellinen maanvaiva etelä-Euroopassa. He luulevat, että kaikilla meillä on kultakammio kodissamme. Jos sitä ei löydy, voi mennä henkikin. On tultu siihen, että kodeissa pidetään vararaha rikollisia varten, jos edes henki säilyisi. Poliisi antaa puolustautumisinformaatiota tiedotusvälineissä, mutta se ei ole esto näille rikollisille, jotka vaikkapa vain yhden "iskun" tehtyään ovat rikkaita maassaan erilaisen elintason vuoksi. Eivät he kuitenkaan tyydy vähään, raha ja kultatavara, turkit, PC:t ja muu elektroniikka on haluttua tavaraa ja linnoja rakennellaan kotimaahan. Suomi on heille helppo maa saalistaa, ja on hyvä, että taloon tullaan silloin kun ketään ei ole siellä. Muualla tullaan taloon asukkaiden siellä ollessa ja heitä kidutetaan, että kerrottaisiin missä se olematon rahaholvi on. On alettava varautua. Ovi takalukossa antaa turvallisuuden tunteen, mutta ikkunoista voi tulla sisälle aivan hyvin. Rikolliset ovat niin paljon poliisia edellä toimissaan, että heitä on melkein mahdotonta saada kiinni. Viisi vuotta sitten neuvoin työtöntä tuttavaani perustamaan yhtiön, joka asentaa koteihin turvalaitteita. Luulen, että ei olisi huonompi idea, asiakkaita olisi roimasti.

24/01/2010 10:02 pm, OLEN VAROITTANUT JO PITKÄÄN-KUUROILLE KORVILLE

Suomen lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, että kotiin tunkeutujat saa tappaa.
Meillä täällä lässyttelyn maassa annetaan rangaistus moisesta, koska rikollisella pitää olla oikeusturva, mutta rehellisellä kansalaisella ei.
Olenkin odottanut, että milloin Suomen kansa lopettaa ulkolaisten rikollisten hyysäilyn, mutta mitään ei tapahdu sittenkään, vaikka kodit jo tyhjennetään.

25/01/2010 10:45 am, Talonpoika

Todellakin hyysätään rikollisia. Kaikki vääryys, rikokset, mitä tahansa lain vastaista tehdäänkin, niin painetaan villaisella. Kaikki muualta tulleet, oli ne sitten mitä sakkia tahansa, niin maasta pois välittömästi. Kaikilla tuntuu olevan eri pituisia rikosrekistereitä.

25/01/2010 9:54 pm, piku

Itselläni yöpöydällä aina ase ja olen erittäin huono/herkkäuninen. Jos tähän kämppään murtomies erehtyy tulemaan niin ei lähde hengissä ulos. Oma koti on pyhä paikka ja sinne tunkeutumisesta tulee tuomio. Laki ei kansalaisia suojele joten itse se on tehtävä. Hyyssärit sanokoot mitä sanovat.

26/01/2010 12:17 am, Anais

Tänään 3.2. oli joku ruskeatukkainen mies varastanut Anttilan lähellä kahdeksankymppiseltä naiselta laukun. Sitten nuori tyttö oli, kylläkin uhkarohkeasti, juossut varkaan kiinni ja saanut laukun takaisin. - Lieneekö voro ollut näitä arvon vieraita, jotka ovat vastaaviin tekoihin syyllistyneet oikein joukolla viime aikoina? Halpamaisesti ovat vielä vanhuksiin keskittyneet.

04/02/2010 12:38 am, Minäkö seuraava uhri

Luin paperilehdestä, että voro oli puhunut suomea ja ollut vaaleaihoinen. Ei siis - kuten arvelin - ollutkaan niitä "piikkiöläisiä". Toivottavasti vielä selviää tämäkin tapaus, vaikken liikoja menisi toivomaan. Etenkin vanhukset saattavat kaatua pahastikin, kun kimppuun käydään.

04/02/2010 2:42 pm, Minäkö seuraava uhri

Vikaan meni sekin - piti kirjoittaa "paimiolaisia" (eikä "piikkiöläisiä".

04/02/2010 2:45 pm, Minäkö seuraava uhri

Paikallisuutiset

Duettokonsertti Maarian kirkossa

Maarian kirkossa on kesäkonsertti vielä yhtenä torstaina.Duettokonsertti kuullaan 5.8. klo 20, jossa musiikkia esittävät sopraano Maria Rainio-Alaranta, tenori Heikki Rainio. Pianolla säestää Pasi Helin.Konsertin pääpaino on s... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oman leffan voi tehdä kolmessa tunnissa

Lyhytelokuva Klaffi elokuvatyöpaja on rantautunut Turkuun. - Jokainen voi tehdä elokuvan ja kaikissa on luovuutta. Hienoin hetki varmasti onkin huomata, että hei minäkin olen luova, pajan vetäjä Piia Hirvensalo innostuu.Klaff... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hengellistä yhteislaulua Kupittaalla 5.8.

Kupittaan seurakuntakodilla helähtävät ilmoille Sinisen laulukirjan laulut torstaina 5.8. klo 18. Yhteislaulutilaisuudessa seurakuntalaisia laulattavat Satu Salonen ja Helena Mannervuo pianon ja kitaran säestyksellä.Seurakunta... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kupittaalla voi testata uimataitonsa

– Yleisesti ottaen suomalaisten uimataito on hyvä, mutta kuinka hyvä se on sitten tositilanteessa, kun veteen joutuukin yllättäen, uimavalvoja ja kilpauimari Joonas Rusi haastaa miettimään.Useimmat meistä pystyvät halliolosuht... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Bussiaseman kulmaan tulee liikenneympyrä

Turun linja-autoaseman ympäristö on mullistunut kesän aikana. Bussikentälle on rakennettu uudet linja-autolaiturit ja pysäköintialuetta on laajennettu.Seuraavana vuorossa on liikenneympyrän rakentaminen.–Rakennustyöt ovat täll... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hiroshimaa muistellaan Turussa

Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestö järjestää Hirosmiman ja Nagasakin atomipommituksen uhrien muistotilaisuuden perjantaina 6.8. Läntisellä Rantakadulla Auransillan kupeessa kello 20-22. Puhujina ovat Mirka Muukkonen ja Ant... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Liisan Ihmemaa löytyy Seikkailupuistosta

teatteriKoti-teatterin ja Jo-Jo Teatterin yhteistuotanto Liisa Ihmemaassa saa ensi-iltansa 31.7. Seikkailupuiston Helmi-teltassa. Näytelmäksi Lewis Carrollin klassikon on käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Rautiainen.Ihmemaan... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Curling-turnaus Kupittaalla

Tulevana viikonloppuna järjestetään kovatasoinen curling-turnaus Turun Kupittaan monitoimihallissa. Mukana on mm. kolme joukkuetta Suomen mestaruussarjasta, muutama divarijoukkue, nuorten maajoukkue, pyörätuolimaajoukkue ja yk... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Ilmiömäinen Uittamo

ILMIÖ ILMIÖ-festarin idea lähti oikeastaan itse paikasta, kuinka hieno se on ja vähällä käytöllä, eikä nuorempi sukupolvi edes tiedä sen olemassaolosta mitään. Kävin vain joskus paikalla kääntymässä, ja ajatus virisi päähän:... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Helle ei ole vielä pakottanut yökukkujia uniklinikalle

Suurin osa suomalaisista on kärsinyt rajuimpien helteiden aikana univajeesta. Uni ei tule silmään tai on muuten katkonaista, kun lakanat ovat hiestä märät ja valoisuus alkaa aamuyöstä.Turkulaisen Uniklinikka Li:n vastaava lääk... Lue lisää »

Ruoka

Viikon viini: Hanasta miestä, sarvesta härkää

Hanapakkausviinit ovat useimmiten yksinkertaisia buffetviinejä, parempi laatuisia laatikkoon pakataan harvoin. Laatikkoviinien ongelmana on edelleen nopea hapettuminen, sillä sisällä oleva folio päästää ilmaa hitaasti lävitsee... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Wanhalla Rahtilaivalla hevi-pippalot

Akustisia hardrock-covereita jo yli 5 vuotta esittänyt Prisoners in Paradise juhlii Förin vieressä sijaitsevalla Wanhalla Rahtilaivalla lauantaina 14. elokuuta. Turkulaiseen trioon kuuluu naislaulaja, akustinen 12-kielinen kit... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Naistenahdistelija liikkuu Turussa

Varsinais-Suomen poliisille on tullut ilmoituksia touko-heinäkuun aikana ulkomaalaistaustaisesta miehestä, joka seuraa yöllä kotiin palaavia naisia. Poliisi on saanut ainakin kahdeksan ilmoitusta seksuaalisen hyväksikäytön yri... Lue lisää »

Paikallisuutiset

DBTL katkaisee Itäisen Rantakadun

Kaupunkifestivaali Down By The Laituri katkaisee Itäisen Rantakadun 28.7.-1.8.Itäinen Rantakatu on suljettu liikenteeltä välillä Myllyahde-Kaskenkatu keskiviikkona 28.7. kello 16 alkaen. Itäisen Rantakadun bussiliikenne siirty... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oma poika Kivenmäki TPS:n vahvuuteen

TPS:n hyökkäys sai lisää leveyttä, sillä tulevalla kaudella hallitsevan mestarin riveissä pelaavat junioriuransa TPS:ssä kiekkoillut Marko Kivenmäki sekä yliopistosarjassa hurjat tehot takonut kanadalainen Mario Valery-Trabucc... Lue lisää »


Kysymys

Tuleeko televisiosta liikaa urheilua tänä kesänä?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?

Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »


Portsan Pormestari

KOLUMNI Pukkisen pako ja Myllyn teräs

Pukkismikko sitten päätti karistaa Turun hiekat kannoistaan ja suunnata lähemmäs itärajaa. Viisas ratkaisu, sillä ei mikko tainnut oikein sopeutua elämään täällä skandinaviassa. Sukset meni alaisten kanssa niin kovin ristiin, että piti keksiä jo uus... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish