Turku ei korvaa kannabista lääkkeenä

08.10.2008 8:00

Vastoin hallinto-oikeuden päätöstä Turku ei suostu korvaamaan kannabiksen lääkekäyttöä toimeentulotuessa.
Vastoin hallinto-oikeuden päätöstä Turku ei suostu korvaamaan kannabiksen lääkekäyttöä toimeentulotuessa.

TOMI KANGASNIEMI
TEKSTI JA KUVA
Turkulaismies on ajautunut riitaan Turun kaupungin sosiaalilautakunnan kanssa kannabiksen korvaamisesta lääkkeenä. Harri (nimi muutettu) on Lääkelaitoksen erityisluvalla käyttänyt hermostoperäisiin vaivoihinsa kipulääkkeenä kannabista. Turun kaupunki on kuitenkin kieltäytynyt korvaamasta lääkkeen kuluja toimeentulotuessa.
Harri on joutunut yli puolitoista vuotta kestäneen prosessin aikana valittamaan sosiaalilautakunnan korvauspäätöksistä hallinto-oikeuteen useita kertoja, ja hän on kielteisten korvauspäätösten takia ajautunut miltei vararikkoon.
Turku ei ole hallinto-oikeuden päätöksiä kuitenkaan suostunut noudattamaan.
– Olen käyttänyt lääkettä säästöilläni ja lainanotolla niin pitkään kuin on mahdollista. En ole tässä maassa ainoa, joka tätä lääkettä käyttää, mutta muualla se korvataan ilman oikeudenkäyntiä, Harri kummastelee.
Suomessa seitsemälle potilaalle on myönnetty Lääkelaitoksen toimesta erityislupa kannabiksen käyttöön lääkkeenä. Erityislupa voidaan myöntää, kun potilaan hoitoon ei ole käytettävissä muuta hoitoa tai hoidolla ei saavuteta toivottua tulosta. Myös viime kesäkuussa selkeytetyn lainsäädännön mukaan huumausaineeksi luonnehdittuja lääkkeitä voidaan potilaille myöntää, mikäli niiden käyttöön on erityiset hoidolliset perusteet.

Harri vammautui liikenneonnettomuudessa kuusi vuotta sitten, ja monien tuloksettomien lääkehoitojen jälkeen hän turvautui kannabikseen.
– Ilman sitä olen kuin tulessa enkä pysty nukkumaan, Harri kertoo.
Turun sosiaalilautakunta on kuitenkin sitä mieltä, että Harrin pitäisi turvautua johonkin muuhun lääkkeeseen korvauksia saadakseen. Samaa mieltä on vakuutusyhtiö, joka on myös kieltäytynyt korvaamasta lääkehoitoa liikennevakuutuksesta. Harrin asianajajan mukaan molemmat tahot vetoavat saman yksittäisen asiantuntijan lausuntoon. Asiantuntija ei ole Harria koskaan tavannut.

Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, että sosiaalilautakunnan pitäisi korvata Harrin lääkekulut toimeentulotuessa ja että päätös on otettava huomioon kuukausittain. Tätäkin pykälää sosiaalilautakunta on tulkinnut niin, että päätös koskee vain yhtä kuukautta kerrallaan. Näin Harri on asianajajansa kanssa joutunut valittamaan jokaisen kuukauden kielteisestä korvauspäätöksestä erikseen.
Ja joutuu ilmeisesti jatkossakin. Ainakin niin kauan, kunnes selviää, myöntääkö korkein hallinto-oikeus kaupungille päätöksistä valitusluvan.
Turun kaupungin vs. sosiaalitoimenjohtaja Riitta Liuksa ei halunnut kommentoida asiaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Tästä asiasta pitäisi nousta saman tason haloo kun lesbopäätoimittaja-sirkuksen kanssa on käynyt.

Vaan tuskinpa nousee. Olemmehan Suomessa.

10/10/2008 9:15 am, Vieras

Pää pois puskasta Riitta

10/10/2008 9:04 pm, Vieras

Käsittämätöntä. Eikö sosiaalitoimen pitäisi olla paikka jossa tajutaan ihmisten elämäntilanteita niiden itsensä näkökulmasta, jotta osataan tehdä nimenomaan asiakkaiden kannalta järkeviä päätöksiä? Ihme pomottelua ja yli-ikäisten koulukiusaajien vallankäyttöleikkiä, sanon.

12/10/2008 1:00 am, Vieras

Kukahan se on ollut tuo "asiantuntija", jonka ammattitaitoon on tässä tapauksessa vedottu? Se jos kuka ansaitsisi saada samankaltaisen kivuliaan sairauden, josta Harri nyt kärsii...käsittämätöntä toimintaa!

12/10/2008 2:32 am, Vieras

Niin monellakohan sosiaalityöntekijällä tms on lääkärinpaperit ja pystyvät antamaan moisen kutinsapitävän lausunnon. Riitta Liuksan pitäisi nykäistä myssy syvälle päähän ja antaa ennakkoluulojen kaikota HYI moista.

14/10/2008 8:54 pm, Vieras

Kuvottavaa.

04/12/2008 5:22 pm, Vieras

Lapseni huumekuolemasta johtuen en oikein jaksa uskoa kannabiksen enkä minkään muunkaan huumavan lääkityksen parantavaan voimaan. Olen kuullut hyvin perustellut parantavat voimat usean huumepitoisen lääkkeen ominaisuuksista, mutta eletty todellisuus erosi puhutusta kuin yö päivästä. Myös oma lapseni kehitteli huikeita tarinoita huumetaustaisten ihmisten osaavuudesta ja kyvykkyydestä tarvittaessa irrottautua itse nielaisemastaan koukusta.
Lopputuloksena oli hidas ja riuduttava kuolema piikki kyynärtaipeessa. Sydäntä särkevää oli oman lapsen liukuminen pelkotilojen, huumekouristusten ja asianomaisen itse rakentaman valhemaailman syvyyksiin.
On itsetuhoista kehitellä tarinaa jonkin huumeen osuutta jossakin lääkkeessä, mutta varsinaisena taudinparantajan en suoranaisesti yhteenkään huumeesen luottaisi.

04/12/2008 9:53 pm, Vieras

Viimeinen kommentoija varmaan haluaisi kieltää kaiken buranaa vahvemman lääkityksen kipupotilailta, ne ovat nimittäin kaikki huumaavia. Tosin opioidit aiheuttavat paljon voimakkaampaa riippuvuutta.

Sosiaalitoimistolla ei ole oikeutta ottaa kantaa siihen mitä lääkkeitä potilaan tulee käyttää.

25/03/2009 10:53 am, Vieras

Kannabis on tietyissä tapauksissa jopa välttämätön- ja
lääkkeeksi tarkoitettuna sekä annosteltuna ohjeen mukaan
hyvinkin soveltuva vaihtoehto mm. päihdehoitoon,kiputiloihin
ja muihin sairauksiin joiden diagnoosi antaa mahdollisuuden käyttää ko. ainetta lääkkeenä.

Nyt asia on arvioitava kyllä viranomaistaholla oikein ja solisaali-sektorilla samoin.

Huomautettakoon että meillä käytetään eri morfiinijohdannaisia kipujen hoitoihin ja käyttö on kasvussa
sen hyödyllisyyden takia-mm. syöpäsairauksien kiputilat.

"Kyllä totuus on että positiivinen asenne,tapa,on nyt saatava niin näissä asioissa ja turhissa lääkemääräyksissä paremalle mallille koko maassa"!

"Eikö täällä enää puhuta kuin sairauksista,lääkkesitä ja
haukutaan toinen toisiamme-mutta vain seläntakana"!

"Turhat lääkket pois ja vaikkapa luonaistuotteita tilalle"?

Liiku,hallitse painosi,ole positiivinen-siinä se elämän ABC!

31/03/2009 4:02 pm, Vieras

Paikallisuutiset

Duettokonsertti Maarian kirkossa

Maarian kirkossa on kesäkonsertti vielä yhtenä torstaina.Duettokonsertti kuullaan 5.8. klo 20, jossa musiikkia esittävät sopraano Maria Rainio-Alaranta, tenori Heikki Rainio. Pianolla säestää Pasi Helin.Konsertin pääpaino on s... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oman leffan voi tehdä kolmessa tunnissa

Lyhytelokuva Klaffi elokuvatyöpaja on rantautunut Turkuun. - Jokainen voi tehdä elokuvan ja kaikissa on luovuutta. Hienoin hetki varmasti onkin huomata, että hei minäkin olen luova, pajan vetäjä Piia Hirvensalo innostuu.Klaff... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hengellistä yhteislaulua Kupittaalla 5.8.

Kupittaan seurakuntakodilla helähtävät ilmoille Sinisen laulukirjan laulut torstaina 5.8. klo 18. Yhteislaulutilaisuudessa seurakuntalaisia laulattavat Satu Salonen ja Helena Mannervuo pianon ja kitaran säestyksellä.Seurakunta... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kupittaalla voi testata uimataitonsa

– Yleisesti ottaen suomalaisten uimataito on hyvä, mutta kuinka hyvä se on sitten tositilanteessa, kun veteen joutuukin yllättäen, uimavalvoja ja kilpauimari Joonas Rusi haastaa miettimään.Useimmat meistä pystyvät halliolosuht... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Bussiaseman kulmaan tulee liikenneympyrä

Turun linja-autoaseman ympäristö on mullistunut kesän aikana. Bussikentälle on rakennettu uudet linja-autolaiturit ja pysäköintialuetta on laajennettu.Seuraavana vuorossa on liikenneympyrän rakentaminen.–Rakennustyöt ovat täll... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hiroshimaa muistellaan Turussa

Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestö järjestää Hirosmiman ja Nagasakin atomipommituksen uhrien muistotilaisuuden perjantaina 6.8. Läntisellä Rantakadulla Auransillan kupeessa kello 20-22. Puhujina ovat Mirka Muukkonen ja Ant... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Liisan Ihmemaa löytyy Seikkailupuistosta

teatteriKoti-teatterin ja Jo-Jo Teatterin yhteistuotanto Liisa Ihmemaassa saa ensi-iltansa 31.7. Seikkailupuiston Helmi-teltassa. Näytelmäksi Lewis Carrollin klassikon on käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Rautiainen.Ihmemaan... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Curling-turnaus Kupittaalla

Tulevana viikonloppuna järjestetään kovatasoinen curling-turnaus Turun Kupittaan monitoimihallissa. Mukana on mm. kolme joukkuetta Suomen mestaruussarjasta, muutama divarijoukkue, nuorten maajoukkue, pyörätuolimaajoukkue ja yk... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Ilmiömäinen Uittamo

ILMIÖ ILMIÖ-festarin idea lähti oikeastaan itse paikasta, kuinka hieno se on ja vähällä käytöllä, eikä nuorempi sukupolvi edes tiedä sen olemassaolosta mitään. Kävin vain joskus paikalla kääntymässä, ja ajatus virisi päähän:... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Helle ei ole vielä pakottanut yökukkujia uniklinikalle

Suurin osa suomalaisista on kärsinyt rajuimpien helteiden aikana univajeesta. Uni ei tule silmään tai on muuten katkonaista, kun lakanat ovat hiestä märät ja valoisuus alkaa aamuyöstä.Turkulaisen Uniklinikka Li:n vastaava lääk... Lue lisää »

Ruoka

Viikon viini: Hanasta miestä, sarvesta härkää

Hanapakkausviinit ovat useimmiten yksinkertaisia buffetviinejä, parempi laatuisia laatikkoon pakataan harvoin. Laatikkoviinien ongelmana on edelleen nopea hapettuminen, sillä sisällä oleva folio päästää ilmaa hitaasti lävitsee... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Wanhalla Rahtilaivalla hevi-pippalot

Akustisia hardrock-covereita jo yli 5 vuotta esittänyt Prisoners in Paradise juhlii Förin vieressä sijaitsevalla Wanhalla Rahtilaivalla lauantaina 14. elokuuta. Turkulaiseen trioon kuuluu naislaulaja, akustinen 12-kielinen kit... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Naistenahdistelija liikkuu Turussa

Varsinais-Suomen poliisille on tullut ilmoituksia touko-heinäkuun aikana ulkomaalaistaustaisesta miehestä, joka seuraa yöllä kotiin palaavia naisia. Poliisi on saanut ainakin kahdeksan ilmoitusta seksuaalisen hyväksikäytön yri... Lue lisää »

Paikallisuutiset

DBTL katkaisee Itäisen Rantakadun

Kaupunkifestivaali Down By The Laituri katkaisee Itäisen Rantakadun 28.7.-1.8.Itäinen Rantakatu on suljettu liikenteeltä välillä Myllyahde-Kaskenkatu keskiviikkona 28.7. kello 16 alkaen. Itäisen Rantakadun bussiliikenne siirty... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oma poika Kivenmäki TPS:n vahvuuteen

TPS:n hyökkäys sai lisää leveyttä, sillä tulevalla kaudella hallitsevan mestarin riveissä pelaavat junioriuransa TPS:ssä kiekkoillut Marko Kivenmäki sekä yliopistosarjassa hurjat tehot takonut kanadalainen Mario Valery-Trabucc... Lue lisää »


Kysymys

Tuleeko televisiosta liikaa urheilua tänä kesänä?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?

Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »


Portsan Pormestari

KOLUMNI Pukkisen pako ja Myllyn teräs

Pukkismikko sitten päätti karistaa Turun hiekat kannoistaan ja suunnata lähemmäs itärajaa. Viisas ratkaisu, sillä ei mikko tainnut oikein sopeutua elämään täällä skandinaviassa. Sukset meni alaisten kanssa niin kovin ristiin, että piti keksiä jo uus... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish