Vihersisustaminen kasvaa kuhinalla
17.02.2010 8:05
Teija Uitto
Floristimestari Saila Tynkkynen kertoo, että suuret yritykset käyttävät mielellään vihersisustajan palveluita. (Kuvaaja: Teija Uitto)
On lähes yhtä vaikea veikata, mille alalle kannattaa kouluttautua, kuin ruksia lotosta seitsemän oikein. No, lääkäreistä ja hoitajista on pulaa jo nyt, mutta entäs esimerkiksi puutarhurit? Miltä heidän työllistymisensä näyttää?
– Hyvät puutarhurit ja floristit työllistyvät aina, mutta tämän taantuman aikana, kuten 90-luvullakin, myös viheralan työpaikat ovat vähentyneet, lehtori Saila Tynkkynen Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksesta toteaa.
Tämänhetkinen tilanne ei kuitenkaan kuvasta tulevaisuutta ja siksi Tynkkynen rohkaisee lähtemään opiskelemaan viheralaa, jos se kiinnostaa.
– Veikkaan, että pieniä kukkakauppoja kuolee. Toisaalta jos erikoistuu johonkin, alalle mahtuu. Pienet erikoistuneet kukkakaupat pärjäävät, kunhan eivät lähde kilpailemaan marketien kanssa.
Vihersisustaminen lisää työpaikkoja
Toinen trendi on vihersisustamisen vahva kasvu.
– Vihersisustaminen on Suomessa vielä lapsenkengissä verrattuna muuhun Eurooppaan, mutta sieltä se on tulossa meille kuhinalla, Saila Tynkkynen uskoo. Sen voi päätellä katsomalla vaikka televisiota. Sisustusohjelmia on jo useita ja yhä enemmän niissä otetaan esille myös vihersisustaminen.
– Ihan hirvitti, kun katselin yhtä sisustusohjelmaa televisiosta. Suunnittelija sijoitti paljon valoa vaativan kasvin kellarihuoneen pimeimpään kohtaan, floristimestari toteaa. Hän uskoo, että seuraava askel on ottaa sisustamisen suunnitteluun mukaan vihersisustaja tai floristiikan asiantuntija.
– Suurissa kohteissa näin jo tehdäänkin.
Ammattitutkinto vielä uupuu
Suomessa ei ole vielä erikseen vihersisustamisen ammattitutkintoa. Tutkinto on vasta suunnitteilla.
Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksessa uusi koulutus otettaisiin mielellään ohjelmaan, sillä oppilaitos on jo nyt suuntautunut vihersisustamiseen.
– Käymme jonkin verran tekemässä tilaustöitä, enimmäkseen pienehköjä kohteita.
Tynkkynen kertoo, että riittävä koulutus suuren kohteen suunnitteluun on tällä hetkellä vain pitkän työkokemuksen omaavilla vihersisustajilla, joita on aika vähän ja ehkä floristimestareilla ja heitä on vain noin 30-50 koko Suomessa.
Hänen mielestään kotien vihersisustamiseen antaa hyvän pohjan jo nykyinen floristin koulutus, sillä ammattitutkinnosta voi olla jopa kolmannes vihersisustamista.
–Vihersisustaminen perustuu samaan muoto- ja värioppiin kuin mikä tahansa esteettinen työ. Lisänä vihersisustajalla on kasvien tuntemus. Yksinkertaisimmillaan työ on sitä, että tehdään tila-analyysi eli katsotaan tyylisuuntia, verhot, huonekalut, tilan valoisuus, lisäksi kartoitetaan minkälaista hoitoa kasveille voidaan antaa, valitaan oikeanlaiset kasvit, istutetaan ne paikoilleen sisustukseen sopiviin ruukkuihin, annetaan hoito-ohjeet ja vielä hätänumero, johon voi soittaa, hän kertoo nauraen.
– Olen sitä mieltä, että huonoja kasvien hoitajia ei olekaan, vaan vain väärin valittuja kasveja.




