Turku kiltein tv-lupamaksaja

20.01.2010 8:05

Tomi Kangasniemi

Turku kunnostautuu suurista kaupungeista parhaana tv-lupien maksajana. Kaupungin tilastollisesta vuosikirjasta selviää, että Turussa 351 asukasta tuhannesta on maksanut luvan. Heikoimpia maksajia ovat Espoo ja Oulu, joissa sama luku on kolmisenkymmentä vähemmän.

Mistä turkulaisten paremmuus lupamaksuissa johtuu, Viestintäviraston tv-maksujohtaja Anssi Laakso?

– En osaa suoraan sanoa, mutta ehkä ikärakenne selittää sitä. Turussa saattaa olla enemmän iäkkäämpiä kuin muissa kaupungeissa. Nuoret ovat maksun suhteen se ongelmaryhmä. Yleensä maksusta pinnaaminen on myös yleisempää suurissa kaupungeissa kuin pienissä.

Tv-luvan maksajat ovat jatkuvasti kuitenkin vähentyneet. Mistä tämä johtuu?

– Suurin lasku tuli digisiirtymän mukana, kun siinä oli niin paljon teknisiä ongelmia. Lupien irtisanomisia ei kuitenkaan enää juuri normaalia enempää tule, sen sijaan uusien maksajien saaminen on vaikeaa. Nuorilla ei ole sellaista maksuhalukkuutta, ja he ovat ehkä myös epätietoisia asiasta. He käyttävät myös paljon nettiä, mikä on jo television katsomisesta pois.

Tv-lupajärjestelmä muuttuu vuonna 2012. Silloin jokaisen talouden tulee maksaa Yle-maksu. Pelkäättekö, että moni jättää nyt protestina maksamatta tv-luvan, kun pian sitä ei voi enää millään välttää?

– Ei pelätä. Suomalaiset ovat niin tunnollisia laskujen maksajia.

Minkälainen säästö syntyy siitä, kun ei tarvita enää tv-lupatarkastajia?

– Säästö on vuosittain noin 1,5 miljoonaa euroa. Kaikkiaan tv-lupajärjestelmän kustannukset ovat noin 10 miljoonaa.

Koskeeko uusi Yle-maksu tosiaan joka taloutta? Onko se maksettava, vaikka ei olisi edes televisiota?

– Kaikki asuntokunnat joutuvat sen maksamaan. Maksu ei ole riippuvainen siitä, onko televisio käytössä?

Joko maksun suuruudesta on päätetty?

– Ei vielä. Työryhmä on toistaiseksi esittänyt 175 euron vuosimaksua.

FAKTA:

- joulukuussa 2009 Suomessa oli 1,9 miljoonaa tv-lupaa

- tänä vuonna tv-lupamaksu on yhdessä erässä maksettuna 231,05 euroa

- vanha tv-lupamaksujärjestelmä muuttuu vuodelle 2012, jolloin lupamaksusta tulee asuntokohtainen Yle-maksu

- Yle-maksulla on tarkoituksena kerätä noin 450 miljoonaa euroa vuodessa

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Mitä YLE aikoo tehdä sillä 450 miljoonalla mitä se ryövää ihmisiltä.Jopa niiltä joilla ei ole televisiota.
Meneekö tuo summa kenties johtohenkilöiden palkkoihin/optioihin. Ihmiset haluaa tietää mitä rahoilla tehdään.

21/01/2010 5:59 am, kissan tassu

"Mitä YLE aikoo tehdä sillä 450 miljoonalla mitä se ryövää ihmisiltä.Jopa niiltä joilla ei ole televisiota."

YLE - tai paremminkin muutamat poliitikot - haluavat lisää pakkoruotsitusta. FST on vuosia pyörinyt "tyhjille katsomoille", vuosittain 1-2 % kaikista katsojista, ja ääriruotsalaiset ovat kauhukseen huomanneet, että suurella rahalla ja suomenkielisten ohjelmien tason laskemisen kustannuksella perustettu ikioma propagandakanava ei ollutkaan hyvä juttu. Kansa ei löytänyt sinne, ruotsinkielisistäkin (4% väestöstä) vain muutama promille katsoo sitä, ja näin pakkoruotsi pitää saada taas esiin kaikille suomalaisille. Se identiteetinmuokkaus, näet.

Herääpä tässä vielä kysymys, että kun tulevaisuudessa kaavailtu mediamaksu ei ole sidoksissa television katseluun, vaan se pitää maksaa joka tapauksessa, koskeeko edes tämä ahvenanmaalaisia? Nythän ahvenain vapaakyyti YLEllä on perusteltu sillä, että ahvenat eivät katso Suomen televisiota...

Kun MAKSAN television kaupasta ostettuani ja MAKSAN maksullisista kanavista ja MAKSAN puhelimen käytöstä ja MAKSAN internetin käytöstä, niin pitääkö todellakin hyväksyä näiden yhdistelmistä muodostuma MAKSAA kaiken lisäksi?

21/01/2010 7:40 am, Töllötin


Miten hitossa suomalaiset antavat kohdella itseään näin.Tarvittaisiin taas Lalli kirveineen.
Ajattelin tuossa sellaista tilannetta.Jos rahaa ei henkilöllä yksinkertaisesti ole.Miten sitten suu pannaan.Kävisköhän luonnossa maksaminen päinsä.Tai maksun lusiminen.Tämä pitää näiden paukapäiden täytyy ajatella jo etukäteen,ettei tule tenkkapoo eteen.Ihan varmasti isolla joukolla ihmisiä ei rahaa tähän maksuun ole.

21/01/2010 10:50 am, kissan tassu

Yle-maksu ja vielä ruotsilisällä, mitä vielä?
Kun tälle tielle lähdetään voidaan olla varmoja, että jatkossa samme maksaa vaikka millä nimikkeellä, että saamme elää ja asua Suomessa.
Jos minulla vielä olisi tv-lupa, niin välittömästi irtisanoisin sen.

22/01/2010 1:21 pm, yletön

Ruotsinmieliset haluavat YLE-maksusta jopa 200 euron suuruisen! Ensi alkuun, tietty. Tällä sitten taataan ruotsinkielisen näkyvä osuus täällä ruotsalaisessa maassamme. Kun tv-maksu ei toiminut ja ruotsittamisrahaa ei tullut tarpeeksi oli keksittävä PAKKOmaksu. Onhan PAKKOruotsikin...

03/02/2010 11:53 am, Kaikista jo maksava

Pidetään me turkulaiset, helsinkiläisten suojatyöpaikat pystyssä. Ollaan me tyhmiä ja kilttejä. Vähän vois maksua korottaa, että saadaan Hesaan viellä pari kulttuuritaloa.

08/02/2010 5:15 pm, JS

Paikallisuutiset

Duettokonsertti Maarian kirkossa

Maarian kirkossa on kesäkonsertti vielä yhtenä torstaina.Duettokonsertti kuullaan 5.8. klo 20, jossa musiikkia esittävät sopraano Maria Rainio-Alaranta, tenori Heikki Rainio. Pianolla säestää Pasi Helin.Konsertin pääpaino on s... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oman leffan voi tehdä kolmessa tunnissa

Lyhytelokuva Klaffi elokuvatyöpaja on rantautunut Turkuun. - Jokainen voi tehdä elokuvan ja kaikissa on luovuutta. Hienoin hetki varmasti onkin huomata, että hei minäkin olen luova, pajan vetäjä Piia Hirvensalo innostuu.Klaff... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hengellistä yhteislaulua Kupittaalla 5.8.

Kupittaan seurakuntakodilla helähtävät ilmoille Sinisen laulukirjan laulut torstaina 5.8. klo 18. Yhteislaulutilaisuudessa seurakuntalaisia laulattavat Satu Salonen ja Helena Mannervuo pianon ja kitaran säestyksellä.Seurakunta... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kupittaalla voi testata uimataitonsa

– Yleisesti ottaen suomalaisten uimataito on hyvä, mutta kuinka hyvä se on sitten tositilanteessa, kun veteen joutuukin yllättäen, uimavalvoja ja kilpauimari Joonas Rusi haastaa miettimään.Useimmat meistä pystyvät halliolosuht... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Bussiaseman kulmaan tulee liikenneympyrä

Turun linja-autoaseman ympäristö on mullistunut kesän aikana. Bussikentälle on rakennettu uudet linja-autolaiturit ja pysäköintialuetta on laajennettu.Seuraavana vuorossa on liikenneympyrän rakentaminen.–Rakennustyöt ovat täll... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hiroshimaa muistellaan Turussa

Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestö järjestää Hirosmiman ja Nagasakin atomipommituksen uhrien muistotilaisuuden perjantaina 6.8. Läntisellä Rantakadulla Auransillan kupeessa kello 20-22. Puhujina ovat Mirka Muukkonen ja Ant... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Liisan Ihmemaa löytyy Seikkailupuistosta

teatteriKoti-teatterin ja Jo-Jo Teatterin yhteistuotanto Liisa Ihmemaassa saa ensi-iltansa 31.7. Seikkailupuiston Helmi-teltassa. Näytelmäksi Lewis Carrollin klassikon on käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Rautiainen.Ihmemaan... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Curling-turnaus Kupittaalla

Tulevana viikonloppuna järjestetään kovatasoinen curling-turnaus Turun Kupittaan monitoimihallissa. Mukana on mm. kolme joukkuetta Suomen mestaruussarjasta, muutama divarijoukkue, nuorten maajoukkue, pyörätuolimaajoukkue ja yk... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Ilmiömäinen Uittamo

ILMIÖ ILMIÖ-festarin idea lähti oikeastaan itse paikasta, kuinka hieno se on ja vähällä käytöllä, eikä nuorempi sukupolvi edes tiedä sen olemassaolosta mitään. Kävin vain joskus paikalla kääntymässä, ja ajatus virisi päähän:... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Helle ei ole vielä pakottanut yökukkujia uniklinikalle

Suurin osa suomalaisista on kärsinyt rajuimpien helteiden aikana univajeesta. Uni ei tule silmään tai on muuten katkonaista, kun lakanat ovat hiestä märät ja valoisuus alkaa aamuyöstä.Turkulaisen Uniklinikka Li:n vastaava lääk... Lue lisää »

Ruoka

Viikon viini: Hanasta miestä, sarvesta härkää

Hanapakkausviinit ovat useimmiten yksinkertaisia buffetviinejä, parempi laatuisia laatikkoon pakataan harvoin. Laatikkoviinien ongelmana on edelleen nopea hapettuminen, sillä sisällä oleva folio päästää ilmaa hitaasti lävitsee... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Wanhalla Rahtilaivalla hevi-pippalot

Akustisia hardrock-covereita jo yli 5 vuotta esittänyt Prisoners in Paradise juhlii Förin vieressä sijaitsevalla Wanhalla Rahtilaivalla lauantaina 14. elokuuta. Turkulaiseen trioon kuuluu naislaulaja, akustinen 12-kielinen kit... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Naistenahdistelija liikkuu Turussa

Varsinais-Suomen poliisille on tullut ilmoituksia touko-heinäkuun aikana ulkomaalaistaustaisesta miehestä, joka seuraa yöllä kotiin palaavia naisia. Poliisi on saanut ainakin kahdeksan ilmoitusta seksuaalisen hyväksikäytön yri... Lue lisää »

Paikallisuutiset

DBTL katkaisee Itäisen Rantakadun

Kaupunkifestivaali Down By The Laituri katkaisee Itäisen Rantakadun 28.7.-1.8.Itäinen Rantakatu on suljettu liikenteeltä välillä Myllyahde-Kaskenkatu keskiviikkona 28.7. kello 16 alkaen. Itäisen Rantakadun bussiliikenne siirty... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oma poika Kivenmäki TPS:n vahvuuteen

TPS:n hyökkäys sai lisää leveyttä, sillä tulevalla kaudella hallitsevan mestarin riveissä pelaavat junioriuransa TPS:ssä kiekkoillut Marko Kivenmäki sekä yliopistosarjassa hurjat tehot takonut kanadalainen Mario Valery-Trabucc... Lue lisää »


Kysymys

Tuleeko televisiosta liikaa urheilua tänä kesänä?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?

Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »


Portsan Pormestari

KOLUMNI Pukkisen pako ja Myllyn teräs

Pukkismikko sitten päätti karistaa Turun hiekat kannoistaan ja suunnata lähemmäs itärajaa. Viisas ratkaisu, sillä ei mikko tainnut oikein sopeutua elämään täällä skandinaviassa. Sukset meni alaisten kanssa niin kovin ristiin, että piti keksiä jo uus... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish