Turun tauti puhkesi autoilun vaatimuksista

12.03.2010 8:05

Teemu Nurmi

Vanhemman polven turkulaiset muistelevat yhä karvain mielin hävitystä, joka kohtasi Turun keskustaa ja sen upeita rakennuksia 1950-luvun loppupuolelta 1980-luvun alkuun saakka. Upeita talot eivät olleet sen aikaisten kaupunginisien mielestä, lähinnä niitä pidettiin vanhahtavina.

Nimitys Turun tauti, joka tarkoittaa nykyään talojen purkamisvimmaa, liittyi aluksi enemmän politiikkaan ja hyvä veli -järjestelmään. Mutta ennen Turun taudin puhkeamistakin kaupungin katukuva koki näkyviä muutoksia.

– 1920-luvulla purettiin paljon puutaloja kivitalojen tieltä, kirjan Turun puretut talot kirjoittanut FT ja Turun yliopiston kaupunkiympäristön historian dosentti Rauno Lahtinen sanoo.

Tilalle tuli funktionalismi, jonka merkittävä suomalainen edustaja oli arkkitehti Alvar Aalto. Lahtisen mukaan Aalto oli tunnettu siitä, että hän ei vanhaa säälinyt.

Ensimmäinen kadunlevennys jo vuonna 1928

Suurin kaupunkikuvaa muuttanut tekijä oli autoilun kasvu. Jo 1920-30-luvulla Turussa oli yllättävän paljon autoja eivätkä autot, pyöräilijät ja jalankulkijat tahtoneet enää mahtua liikkumaan turvallisesti ja sujuvasti kaduilla. Vuonna 1928 päätettiin ensimmäisestä kadunlevennyksestä Yliopistonkadulla, nykyisen kävelykadun tienoilla. Leventämiset vaativat luonnollisesti lähellä katua sijainneiden talojen purkamista.

Talvi- ja jatkosota aiheuttivat rakennustauon. Turku oli maan pahimmin pommitettuja kaupunkeja. Martin kaupunginosa tuhoutui lähes täysin, mutta keskustan sirpaleita saaneet talot saatiin melko hyvin palautettua sotien jälkeen entiseen kuosiinsa.

Turkulaisetkin vaativat purkamisia

Turkulaiset innostuivat uuden ajan rakennusaatteesta. He suorastaan vaativat, että kaupunki hävittäisi puutalorötisköt katujen laidoilta. Yleinen mielipide säilyi samanlaisena yllättävän pitkään aina 1970-luvulle asti. Ensimmäinen isompi kohu nousi sentään jo vuonna 1955, jolloin Iso-Heikkilän kartanon purkamisehdotusta eivät kansalaiset nielleetkään tuosta vain.

– Museoväki halusi säilyttää kartanon. Samalla he huomasivat, että Turun vanhat rakennukset ovat täysin ilman lainsuojaa. Ne voidaan purkaa milloin vain mistä syystä tahansa. Suojeltavaksi toivotuista rakennuksista tehtiin lista ja se toimitettiin kaupungille. Kaupunginjohtaja Kalervo Pellinen oli listan tekemisestä vihainen eikä listalla lopulta ollut mitään merkitystä, Rauno Lahtinen kertoo.

Turun kaupunginarkkitehti Olavi Laisaari oli autoilun näkökulman kannattaja. Hän hahmotteli uusiksi Turun katuverkostoa, johon kuuluivat muun muassa moottoritiet suurimpiin lähisaariin. Suunnitelmat eivät ole tähän päiväänkään mennessä toteutuneet, mutta autoilun lisääntyminen nousi silti entistä isompaan rooliin kaupungin muutoksessa.

Yliopistorakennus ei kelvannut kenellekään

Toisaalta 1950-luvulla tuli esiin runsaasti muitakin syitä purkaa rakennuksia, joita nykyään kutsuttaisiin arvotaloiksi. Vuonna 1827 valmistunut Bassin talo raivattiin Linnankadun ja Brahenkadun kulmasta vuonna 1956. Yliopiston päärakennus, entinen Hotelli Phoenix, Kauppatorin kulmalla yritettiin myydä parin palstan lehti-ilmoituksella vuonna 1957, mutta kun talo ei kelvannut, se purettiin pari vuotta myöhemmin.

Myöhemmin purettiin muun muassa KOP:n talo Linnankadun ja Aurakadun kulmasta sekä talot Stockmannin, aiemmin City-Sokoksen tieltä. Rakennukset olivat kuulemma niin huonossa kunnossa, että ne oli pakko purkaa. Totuus oli varmasti toisenlainen.

– Kun moukari iski ensimmäisen kerran KOP:n talon seinään, moukari hajosi, Lahtinen kertoo.

Lindblom herkistää turkulaiset yhä

Luentoja uudesta kirjastaan pitänyt Rauno Lahtinen saa yleisön herkimmin voivottelemaan ja huokailemaan, kun näkyviin tulee kuva Lindblomin talosta. 1800-luvun lopulla valmistunut talo oli Kauppatorin laidan komistus. Se hallitsi katukuvaa pitkään, mutta joutui purku-uhan alle, kun Wiklundin tavaratalolle ei enää riittänyt matala kaupparakennus Eerikinkadun ja Kauppiaskadun kulmassa.

Lindblomin talo oli oikeastikin hieman huonossa kunnossa. Talo oli vajoamassa Turun saviseen maahan. Katukerroksen liikkeisiin piti jo rakentaa alaspäin menevät raput. Talo oli myös vinossa.

Sisältä erityisesti upeasta porraskäytävästä ja pylväiköstä tunnettu talo purettiin lopulta 1950-luvun lopussa.

Purkamisvimma jatkui 1960- ja 70-luvulla. 1970-luvulla turkulaiset heräsivät lopullisesti vastustamaan tilannetta. Vanhan Hamburger Börsin purkutuomio sai ihmiset ensimmäisen kerran mielenosoitukseen talon säilyttämisen puolesta. Nykyäänhän mielenosoitus asian kuin asian puolesta tai sitä vastaan on arkipäivää.

Pahin purkuaalto päättyi 1980-luvulla, kun Kymppikorttelin eli sittemmin Hansakortteliksi nimetyn keskittymän tieltä raivattiin vanhoja rakennuksia.

Lahtiselta toinen kirja purkutaloista

Rauno Lahtinen esittelee kirjassaan Turun puretut talot noin 50 kohdetta, joita ei enää ole.

– Toinenkin osa kirjaan on tulossa, sillä aineistoa riittää vielä, Lahtinen toteaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikallisuutiset

Duettokonsertti Maarian kirkossa

Maarian kirkossa on kesäkonsertti vielä yhtenä torstaina.Duettokonsertti kuullaan 5.8. klo 20, jossa musiikkia esittävät sopraano Maria Rainio-Alaranta, tenori Heikki Rainio. Pianolla säestää Pasi Helin.Konsertin pääpaino on s... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oman leffan voi tehdä kolmessa tunnissa

Lyhytelokuva Klaffi elokuvatyöpaja on rantautunut Turkuun. - Jokainen voi tehdä elokuvan ja kaikissa on luovuutta. Hienoin hetki varmasti onkin huomata, että hei minäkin olen luova, pajan vetäjä Piia Hirvensalo innostuu.Klaff... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hengellistä yhteislaulua Kupittaalla 5.8.

Kupittaan seurakuntakodilla helähtävät ilmoille Sinisen laulukirjan laulut torstaina 5.8. klo 18. Yhteislaulutilaisuudessa seurakuntalaisia laulattavat Satu Salonen ja Helena Mannervuo pianon ja kitaran säestyksellä.Seurakunta... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kupittaalla voi testata uimataitonsa

– Yleisesti ottaen suomalaisten uimataito on hyvä, mutta kuinka hyvä se on sitten tositilanteessa, kun veteen joutuukin yllättäen, uimavalvoja ja kilpauimari Joonas Rusi haastaa miettimään.Useimmat meistä pystyvät halliolosuht... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Bussiaseman kulmaan tulee liikenneympyrä

Turun linja-autoaseman ympäristö on mullistunut kesän aikana. Bussikentälle on rakennettu uudet linja-autolaiturit ja pysäköintialuetta on laajennettu.Seuraavana vuorossa on liikenneympyrän rakentaminen.–Rakennustyöt ovat täll... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hiroshimaa muistellaan Turussa

Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestö järjestää Hirosmiman ja Nagasakin atomipommituksen uhrien muistotilaisuuden perjantaina 6.8. Läntisellä Rantakadulla Auransillan kupeessa kello 20-22. Puhujina ovat Mirka Muukkonen ja Ant... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Liisan Ihmemaa löytyy Seikkailupuistosta

teatteriKoti-teatterin ja Jo-Jo Teatterin yhteistuotanto Liisa Ihmemaassa saa ensi-iltansa 31.7. Seikkailupuiston Helmi-teltassa. Näytelmäksi Lewis Carrollin klassikon on käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Rautiainen.Ihmemaan... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Curling-turnaus Kupittaalla

Tulevana viikonloppuna järjestetään kovatasoinen curling-turnaus Turun Kupittaan monitoimihallissa. Mukana on mm. kolme joukkuetta Suomen mestaruussarjasta, muutama divarijoukkue, nuorten maajoukkue, pyörätuolimaajoukkue ja yk... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Ilmiömäinen Uittamo

ILMIÖ ILMIÖ-festarin idea lähti oikeastaan itse paikasta, kuinka hieno se on ja vähällä käytöllä, eikä nuorempi sukupolvi edes tiedä sen olemassaolosta mitään. Kävin vain joskus paikalla kääntymässä, ja ajatus virisi päähän:... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Helle ei ole vielä pakottanut yökukkujia uniklinikalle

Suurin osa suomalaisista on kärsinyt rajuimpien helteiden aikana univajeesta. Uni ei tule silmään tai on muuten katkonaista, kun lakanat ovat hiestä märät ja valoisuus alkaa aamuyöstä.Turkulaisen Uniklinikka Li:n vastaava lääk... Lue lisää »

Ruoka

Viikon viini: Hanasta miestä, sarvesta härkää

Hanapakkausviinit ovat useimmiten yksinkertaisia buffetviinejä, parempi laatuisia laatikkoon pakataan harvoin. Laatikkoviinien ongelmana on edelleen nopea hapettuminen, sillä sisällä oleva folio päästää ilmaa hitaasti lävitsee... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Wanhalla Rahtilaivalla hevi-pippalot

Akustisia hardrock-covereita jo yli 5 vuotta esittänyt Prisoners in Paradise juhlii Förin vieressä sijaitsevalla Wanhalla Rahtilaivalla lauantaina 14. elokuuta. Turkulaiseen trioon kuuluu naislaulaja, akustinen 12-kielinen kit... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Naistenahdistelija liikkuu Turussa

Varsinais-Suomen poliisille on tullut ilmoituksia touko-heinäkuun aikana ulkomaalaistaustaisesta miehestä, joka seuraa yöllä kotiin palaavia naisia. Poliisi on saanut ainakin kahdeksan ilmoitusta seksuaalisen hyväksikäytön yri... Lue lisää »

Paikallisuutiset

DBTL katkaisee Itäisen Rantakadun

Kaupunkifestivaali Down By The Laituri katkaisee Itäisen Rantakadun 28.7.-1.8.Itäinen Rantakatu on suljettu liikenteeltä välillä Myllyahde-Kaskenkatu keskiviikkona 28.7. kello 16 alkaen. Itäisen Rantakadun bussiliikenne siirty... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oma poika Kivenmäki TPS:n vahvuuteen

TPS:n hyökkäys sai lisää leveyttä, sillä tulevalla kaudella hallitsevan mestarin riveissä pelaavat junioriuransa TPS:ssä kiekkoillut Marko Kivenmäki sekä yliopistosarjassa hurjat tehot takonut kanadalainen Mario Valery-Trabucc... Lue lisää »


Kysymys

Tuleeko televisiosta liikaa urheilua tänä kesänä?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?

Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »


Portsan Pormestari

KOLUMNI Pukkisen pako ja Myllyn teräs

Pukkismikko sitten päätti karistaa Turun hiekat kannoistaan ja suunnata lähemmäs itärajaa. Viisas ratkaisu, sillä ei mikko tainnut oikein sopeutua elämään täällä skandinaviassa. Sukset meni alaisten kanssa niin kovin ristiin, että piti keksiä jo uus... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish