Ylikuormitetussa vankilassa nukutaan yhä patjoilla

06.02.2010 8:05

Tomi Kangasniemi

Suomen vankimäärä on pudonnut 1980-luvun puolivälistä 4500:sta alle 3000:en. Viime laman aikaan määrä hyppäsi ylös, mutta viime aikoina vankien lukumäärä on taas ollut laskemaan päin. Paitsi Turussa. Saramäen vankila on mitoitettu 260 vangille, mutta tällä hetkellä tiloissa on sata vankia enemmän.

– Tänään on tulossa vielä toistakymmentä vankia lisää. Pakko meidän on heidät vain ottaa ja sijoittaa, huokaa vankilan apulaisjohtaja Inga Grönlund.

Ylikapasiteetista on monenlaisia seurauksia. Yhden hengen selleihin on tungettu kaksi sänkyä. Osa vangeista yöpyy myös lattialla.

– Uusia vankeja joudutaan sijoittamaan patjoille. He voivat joutua olemaan niillä viikonkin, toteaa rikosseuraamusesimies Kalle Virtanen.

Vangeille ylikapasiteettitilanne on jo tullut tutuksi. Vast’ ikään vankilaan saapunut ”Sakke” (nimi muutettu) on jo päässyt omaan sänkyyn, mutta sellikaveri yöpyy lattialla.

– Jouduin olemaan patjalla, kun tulin, mutta jotkut ovat olleet patjoilla kuukausia. Sellissä toinen joutuu nukkumaan jaloissa, ja on hankalaa, kun koittaa mennä vessaan. Minulla ei ole tietoa, kuinka kauan tämä kestää, mutta sellikaveri on aina plussaa, Sakke kertoo.

Kaikille sellin jakaminen ei kuitenkaan sovi. Virtasen mukaan tälläkin hetkellä eräs vanki on jouduttu sijoittamaan eristysselliin - periaatteessa omasta tahdostaan, mutta myös pakon sanelemana.

– Kenellekään ei ole antaa nyt yhden hengen selliä, eikä muuta paikkaa ole.

Ei helpotusta näkyvissä

Saramäen vankilassa on valmistumisensa jälkeen ollut vain kaksi tai kolme viikkoa, jolloin kukaan ei ole joutunut yöpymään patjalla. Vankilan ylibuukkaus vaikuttaa koko laitoksen toimintaan. Vankien pitäisi aluksi päästä tulo-osastolle, josta heidät sitten sijoitetaan tilan antaessa myöden muille osastoille.

Nyt uusia vankeja joudutaan kuitenkin pitämään lyhyeen oleskeluun tarkoitetuissa matkaselleissä.

– Nyt siellä on jo 10 vankia, ja tänään tulee vielä 10 lisää. Jos tuomio on lyhyt, jotkut voivat olla siellä koko tuomionsa, Virtanen toteaa.

Tämä tarkoittaa, että vangit eivät missään vaiheessa pääse osallistumaan vankilan aktiviteetteihin. Myös matkasellin ulkoilutila on erittäin pieni. Grönlundin mukaan tilanpuute näkyy myös perhetapaamisten järjestämisessä.

– Perhetapaamistilat ovat myös mitoitettu vain 260 vangille. Näin perhetapaamisia joudutaan siirtämään, ja siksi meille tulee niistä myös kanteluja.

Heti miten Turun vankilan vaikeaan tilanteeseen ei ole luvassa parannusta.

– Toivoisimme helpotusta tilanteeseen, mutta tällä hetkellä sitä ei ole näkyvissä. Vangin omat toiminnot tässä kärsivät, kun he ovat tiloissa, joihin he eivät kuulu. Nyt ei kaikille löydy sijaa työtoiminnalle tai kuntoutukseen, Grönlund toteaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Siellähän on olot kuin vankilassa ikään.

08/02/2010 6:53 pm, JS

Paikallisuutiset

Duettokonsertti Maarian kirkossa

Maarian kirkossa on kesäkonsertti vielä yhtenä torstaina.Duettokonsertti kuullaan 5.8. klo 20, jossa musiikkia esittävät sopraano Maria Rainio-Alaranta, tenori Heikki Rainio. Pianolla säestää Pasi Helin.Konsertin pääpaino on s... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oman leffan voi tehdä kolmessa tunnissa

Lyhytelokuva Klaffi elokuvatyöpaja on rantautunut Turkuun. - Jokainen voi tehdä elokuvan ja kaikissa on luovuutta. Hienoin hetki varmasti onkin huomata, että hei minäkin olen luova, pajan vetäjä Piia Hirvensalo innostuu.Klaff... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hengellistä yhteislaulua Kupittaalla 5.8.

Kupittaan seurakuntakodilla helähtävät ilmoille Sinisen laulukirjan laulut torstaina 5.8. klo 18. Yhteislaulutilaisuudessa seurakuntalaisia laulattavat Satu Salonen ja Helena Mannervuo pianon ja kitaran säestyksellä.Seurakunta... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kupittaalla voi testata uimataitonsa

– Yleisesti ottaen suomalaisten uimataito on hyvä, mutta kuinka hyvä se on sitten tositilanteessa, kun veteen joutuukin yllättäen, uimavalvoja ja kilpauimari Joonas Rusi haastaa miettimään.Useimmat meistä pystyvät halliolosuht... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Bussiaseman kulmaan tulee liikenneympyrä

Turun linja-autoaseman ympäristö on mullistunut kesän aikana. Bussikentälle on rakennettu uudet linja-autolaiturit ja pysäköintialuetta on laajennettu.Seuraavana vuorossa on liikenneympyrän rakentaminen.–Rakennustyöt ovat täll... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Hiroshimaa muistellaan Turussa

Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestö järjestää Hirosmiman ja Nagasakin atomipommituksen uhrien muistotilaisuuden perjantaina 6.8. Läntisellä Rantakadulla Auransillan kupeessa kello 20-22. Puhujina ovat Mirka Muukkonen ja Ant... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Liisan Ihmemaa löytyy Seikkailupuistosta

teatteriKoti-teatterin ja Jo-Jo Teatterin yhteistuotanto Liisa Ihmemaassa saa ensi-iltansa 31.7. Seikkailupuiston Helmi-teltassa. Näytelmäksi Lewis Carrollin klassikon on käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Rautiainen.Ihmemaan... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Curling-turnaus Kupittaalla

Tulevana viikonloppuna järjestetään kovatasoinen curling-turnaus Turun Kupittaan monitoimihallissa. Mukana on mm. kolme joukkuetta Suomen mestaruussarjasta, muutama divarijoukkue, nuorten maajoukkue, pyörätuolimaajoukkue ja yk... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Ilmiömäinen Uittamo

ILMIÖ ILMIÖ-festarin idea lähti oikeastaan itse paikasta, kuinka hieno se on ja vähällä käytöllä, eikä nuorempi sukupolvi edes tiedä sen olemassaolosta mitään. Kävin vain joskus paikalla kääntymässä, ja ajatus virisi päähän:... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Helle ei ole vielä pakottanut yökukkujia uniklinikalle

Suurin osa suomalaisista on kärsinyt rajuimpien helteiden aikana univajeesta. Uni ei tule silmään tai on muuten katkonaista, kun lakanat ovat hiestä märät ja valoisuus alkaa aamuyöstä.Turkulaisen Uniklinikka Li:n vastaava lääk... Lue lisää »

Ruoka

Viikon viini: Hanasta miestä, sarvesta härkää

Hanapakkausviinit ovat useimmiten yksinkertaisia buffetviinejä, parempi laatuisia laatikkoon pakataan harvoin. Laatikkoviinien ongelmana on edelleen nopea hapettuminen, sillä sisällä oleva folio päästää ilmaa hitaasti lävitsee... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Wanhalla Rahtilaivalla hevi-pippalot

Akustisia hardrock-covereita jo yli 5 vuotta esittänyt Prisoners in Paradise juhlii Förin vieressä sijaitsevalla Wanhalla Rahtilaivalla lauantaina 14. elokuuta. Turkulaiseen trioon kuuluu naislaulaja, akustinen 12-kielinen kit... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Naistenahdistelija liikkuu Turussa

Varsinais-Suomen poliisille on tullut ilmoituksia touko-heinäkuun aikana ulkomaalaistaustaisesta miehestä, joka seuraa yöllä kotiin palaavia naisia. Poliisi on saanut ainakin kahdeksan ilmoitusta seksuaalisen hyväksikäytön yri... Lue lisää »

Paikallisuutiset

DBTL katkaisee Itäisen Rantakadun

Kaupunkifestivaali Down By The Laituri katkaisee Itäisen Rantakadun 28.7.-1.8.Itäinen Rantakatu on suljettu liikenteeltä välillä Myllyahde-Kaskenkatu keskiviikkona 28.7. kello 16 alkaen. Itäisen Rantakadun bussiliikenne siirty... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Oma poika Kivenmäki TPS:n vahvuuteen

TPS:n hyökkäys sai lisää leveyttä, sillä tulevalla kaudella hallitsevan mestarin riveissä pelaavat junioriuransa TPS:ssä kiekkoillut Marko Kivenmäki sekä yliopistosarjassa hurjat tehot takonut kanadalainen Mario Valery-Trabucc... Lue lisää »


Kysymys

Tuleeko televisiosta liikaa urheilua tänä kesänä?




Päivän puheenaihe -Ota kantaa!

Naiset kulkevat kaduilla pitkissä kalsareissa?

Legginsit tekivät uuden tulemisen 2000-luvun puolivälissä, kun muoti esitteli niin sanotut capri-legginsit, eli säären puoliväliin asti ulottuvat trikoot, joita pidettiin lyhyiden hameiden kanssa. Legginsejä on kuitenkin ollut käytössä jo vuosikymme... Lue lisää »


Portsan Pormestari

KOLUMNI Pukkisen pako ja Myllyn teräs

Pukkismikko sitten päätti karistaa Turun hiekat kannoistaan ja suunnata lähemmäs itärajaa. Viisas ratkaisu, sillä ei mikko tainnut oikein sopeutua elämään täällä skandinaviassa. Sukset meni alaisten kanssa niin kovin ristiin, että piti keksiä jo uus... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish