Piilota X Palauta

Ravintolapäivä taistelee kaupallistumista vastaan: ”Jos haluat vain rahaa, älä osallistu”

Viihde 4 Kommentoi

Suureen suosioon noussut Ravintolapäivä-tapahtuma on julkaissut Facebookissa kannanoton kaupallisuutta vastaan. Tapahtuman vapaaehtoiset järjestäjät eivät halua, että alkujaan tavallisille matti- ja maijameikäläisille tarkoitettu Ravintolapäivä muuttuu entistä enemmän ilmaiseksi mainosalustaksi erilaisille kaupallisille ja aatteellisille myyntipuheille.

Kannanoton sanoma onkin selvä; jos tavoitteena on kerätä vain mahdollisimman paljon rahaa, älä osallistu.

– Tapahtuma on aidoimmillaan kun se saa tavalliset ihmiset kokeilemaan uutta, olemaan yhdessä ja luomaan jotain uniikkia. Ajatus kärsii pahoin, jos osallistujien tavoitteena on saada omalle yritykselleen, uskonnolliselle aatteelleen tai poliittiselle järjestölleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja tuottoa Ravintolapäivän kautta, Ravintolapäivän tiedottaja Kirsti Tuominen harmittelee.

Mikä Ravintolapäivä?

Omien sanojen mukaan Ravintolapäivä on karnevaali ravintola- ja ruokakulttuurin puolesta.

Tapahtuma kannustaa perustamaan oman ravintolan yhdeksi päiväksi itse valittuun paikkaan, kuten puistoon, kotiin, rannalle tai toimistoon

Tapahtuma on lähtöisin Suomesta

Ensimmäinen Ravintolapäivä järjestettiin toukokuussa 2011

Tapahtuma palkittiin Helsingin kulttuuritekona vuonna 2011

Tapahtuma sai Suomi-palkinnon joulukuussa 2012

Seuraava Ravintolapäivä järjestetään 19.5.2012

Mukaan voi ilmoittautua www.restaurantday.org

 

Saimme kritiikkiä siitä, että Ravintolapäivän sivuilla oli listattuna Sauli- ja Pekka-kahviloita.”

 

Tuominen kertoo, että ajatus tarkemmasta ohjeistuksesta ja kannanotosta kumpusi yleisön toiveista.

– Saimme muun muassa kritiikkiä ja kyselyitä siitä, miksi Ravintolapäivän sivuilla on listattuna Sauli- ja Pekka-kahviloita, hän toteaa.

Toukokuussa vuoden täyttävä tapahtuma on järjestetty neljä kertaa. Aikaisemmilla kerroilla järjestäjät ovat ottaneet yhteyttä suoraan yksittäisiin pop up -ravintoloitsijoihin, jos heidän ravintolansa ei ole ollut linjassa Ravintolapäivän aatteen kanssa. Nyt laajemman kannanoton kautta järjestäjät toivovat osallistujien oman harkintakyvyn kasvavan.

Tuomisen mukaan tarkoituksena ei ole kuitenkaan kieltää ruoan tarjoamista yrityksen tai poliittisen järjestön tiloissa. Niin voi toki tehdä edelleenkin, mutta toiveena on, että mahdolliset tuote- tai yritysnimet sekä Ravintolapäivään kuulumattoman toiminnan mainostaminen jätettäisiin pois.

 

Ravintolapäivä ei ole vain helsinkiläisten hipstereiden juttu.”

 

Seuraava Ravintolapäivä järjestetään 19. toukokuuta. Mukaan on ilmoittautunut jo yli 100 pop up -ravintolaa.

– Aikaisemmin ilmoittautumisia on otettu vastaan kaksi–kolme viikkoa ennen tapahtumaa. Tänä vuonna mukaan on voinut ilmoittautua helmikuusta lähtien, Tuominen kertoo.

Hän on erityisen iloinen siitä, että tämän hetkisistä mukaan osallistuneista pop up -ravintoloista sijaitsee muualla kuin Helsingissä.

– Ravintolapäivä ei ole vain helsinkiläisten hipstereiden juttu,sillä jo ensimmäisellä kerralla mukana oli noin 12 paikkakuntaa Inaria myöten. Oman ravintolan voi siis perustaa päiväksi minne tahansa. Meillä on ensimmäistä kertaa mukana ravintolat myös Italiassa, Belgiassa sekä Kaliforniassa, Tuominen hehkuttaa.

4 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Ulla Yliherne kuva
Ulla Yliherne

Kommentit

25.4.2012 15:16

Onko Porvoossa ilmottautuneita pop up- paikkoja

26.4.2012 06:37

Ymmärrän toki idean protestoida kaupallisuutta vastaan, mutta mielestäni tälläiset päivät taistelevat vain yksityisiä ravintola yrittäjiä vastaan. Ravintola yrittäjä näkee paljon vaivaa ja ottaa huomattavan riskin että saa aloittaa toiminnan. Eikä turhaan, luvat ja turhaan, suurin osa luvista on tehty kuluttajien suojaamiseksi. Nyt käytännössä nämä luvattomat ravintolat ovat ensisijaisesti terveysriski, vaikka jutussa esiintynyt Pinja sekä monet muut muistavat 1) pestä kädet 2) katsoa parasta ennen päivämäärän elintarvikkeista.
Toivottavasti olen ymmärtänyt tämän täysin väärin, että ne ravintolat ja kahvilat, jotka tekevät esimerkiksi Taloussanomien esittämän listanmukaiset toimenpiteet eivät jää hopealle, Lupien hakeminen ei ole kaupallisuutta vaan byrokratiaa jonka tunnolliset yrittäjät kärsivät (http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2011/05/26/vain-10-lupaa-nain-helposti-perustat-ravintolan/2011...)

28.4.2012 02:07

Aika usein lehdissä on pikku-uutisia lihavarkaista. - Monessa tapauksessa lihat myydään eteenpäin. Jälleenmyydyn lihan hygienia ei ole korkeatasoista. - Jos ravintola-ala vapautettaisiin, löytyisi monta yrittäjää, jotka ostaisivat varastettua lihaa. Ehkä jo nykyään on olemassa ravintoloita, joille kelpaa varastettu liha.

30.4.2012 10:26

mielestäni todella hyvä idea ! Näin moni kokkaaja voi testata tasonsa ja saada ponnahduslaudan yrittäjäksi - kateus se vain pilkistelee aina Suomalaisten keskuudessa.... mitä tämä yksi päivä muka vaikuttaa paikallisten ravintoloiden koko vuden liikevaihtoon ? hoh hoh

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.