Muista kytkeä koira myös kansallispuistossa

Kansallispuistoissa koirien on lähtökohtaisesti aina oltava kytkettyinä. Syynä tähän on puistojen erityisen herkkä luonto.

Armi Suojanen

Vapaana juoksentelevat lemmikit kiusaavat kansallispuistoja. Tänä kesänä Metsähallituksen henkilökunta on joutunut jatkuvasti huomauttamaan koiranomistajia koirien kiinnipitoajasta.

Kansallispuistojen arvokas luonto on erityisen haavoittuvainen kesäisin.

Oulangan kansallispuiston henkilökunta huomasi jo keväällä, että useat retkeilijät pitävät koiriaan täysin vapaina kansallispuistossa.

Pahimmillaan koirat saattoivat juoksennella kaukana omistajistaan.

Kesän mittaan henkilökunta on joutunut huomauttamaan retkeilijöitä koirien kiinnipidosta useaan otteeseen. Sama ongelma on kiusannut useimpia kansallispuistoja.

Metsästyslain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä tai välittömästi kytkettävissä 1. maaliskuuta-19. elokuuta.

Kansallispuistoissa koirien on lähtökohtaisesti aina oltava kytkettyinä, eikä vain välittömästi kytkettävissä. Syynä tähän on puistojen erityisen herkkä luonto.

– Lintujen pesimäaikana ja nyt, kun poikaset ovat pieniä, koirat aiheuttavat nopeasti tuhoa, Oulangan luonto-opas Elina Kolppanen sanoo.

Kansallispuistot on perustettu, jotta erityisen arvokkaat ja ainutlaatuiset luonnon elinympäristöt säilyisivät.

Moni voi lipsua koiran kiinnipitovelvoitteesta ajatellen, ettei lemmikki rauhallisessa maastossa häiritse muita ihmisiä. Kesällä puistoissa liikkuu kuitenkin runsaasti retkeilijöitä, ja koiranomistajien tulisi huomioida heidänkin turvallisuutensa ja mukavuutensa.

Suomessa on 37 kansallispuistoa, joiden hallinnosta vastaava viranomainen on Metsähallitus.

Kansallispuistojen järjestyssäännöt perustuvat lakeihin ja asetuksiin sekä Metsähallituksen tarkentaviin määräyksiin.

Suomen kansallispuistot

Tammisaaren saaristo Saaristomeri Nuuksio Sipoonkorpi Itäinen Suomenlahti Valkmusa Liesjärvi Kurjenrahka Torronsuo Puurijärvi-Isosuo Repovesi Päijänne Selkämeri Isojärvi Leivonmäki Seitseminen Helvetinjärvi Lauhanvuori Kauhaneva-Pohjankangas Linnansaari Kolovesi Petkeljärvi Pyhä-Häkki Koli Patvinsuo Salamajärvi Tillikkajärvi Hiidenportti Rokua Perämeri Syöte Riisitunturi Oulanka Pyhä-Luosto Urho Kekkosen kansallispuisto Pallas-Yllästunturi Lemmenjoki Lähde: luontoon.fi
Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Metsästyslaki Finlexistä pari kohtaa.

51 §
Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.

Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:

1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;

2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;

3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;

4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä

5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.

53 §
Koiran pitäminen toisen alueella
Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.

Maanomistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus poistaa alueelta 1 momentin vastaisesti siellä oleva koira tai ottaa se talteen. Jos koiran avulla metsästettäessä ajo tai haukku poikkeaa vieraalle alueelle, alueen omistajan tai metsästysoikeuden haltijan on kuitenkin annettava ajon tai haukun jatkua häiriintymättä puolen tunnin ajan. Jollei koiran omistaja tämän ajan kuluessa hae koiraa pois, alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus keskeyttää ajo tai haukku sekä poistaa alueelta koira tai ottaa se talteen.

Edellä 1 momentissa sanottu ei koske 51 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja tapauksia.

Mikä tässä on epäselvää.

nyyrikki (ei varmistettu)

Epäselvää löytyy ja se näkyy! Kun Laki on näin että saa pitää irti, mutta ei siinä kerrota että koiran tekemiset on "TALUTTAJAN" harteilla eli jos koira tappaa on omistaja joko tappaja tai murhaaja?!? Ei koske 51 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja tapauksia?!?

Kalervo Antero ... (ei varmistettu)

Katsokaa ja lukekaa Finlexistä metsästyslain pykälät 51 ja 53. Ei pitäisi olla enää mitään epäselvyyttä.

kjhdif (ei varmistettu)

Tänään Ylen teksti-tv:stä poimittua:

" Koiraa ei saa pitää milloinkaan irti
toisen alueella ilman maanomistajan
tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.
Lisäksi koirat on pidettävä kytkettyinä
tai välittömästi kytkettävinä 1.3-19.8."

SCHWEINHUND (ei varmistettu)

Niin se vaan on, että koiran omistajat ovat niitä kaikkein itsekkäimpiä. Jopa siinä määrin, ettei välitetä lakipykälistä. Tässä asiassa tarvittaisiin järeämpiä otteita - esim. jos koiraa on todistettavasti pidetty irrallaan siellä missä se ei ole sallittua, koiran voisi lopettaa omistajan laskuun poliisin toimesta.

Vapaana juoksev... (ei varmistettu)

Miksi mikään laki ei koske kesäkuussa pidettävää Jukolan viestiä. Lintujen ja muiden eläinten keskeisintä pesintäaikaa. Kymmenet tuhannet suunnistajat juoksevat laajalla metsäalueella ympäri vuorokauden.
Siinä ei yhden Turren metsälenkki ole mitään, suunnistajien aikaansaamaan tuhoon verrattuna.

kooäm (ei varmistettu)

Yes, vihdoinkin otat asian esille! Tätä samaa olemme miettineet jo monta vuotta; miksi tosiaankaan kukaan ei ota tähän julkisesti kantaa?

Lohjanjärveläiset (ei varmistettu)

"Miksi mikään laki ei koske kesäkuussa pidettävää Jukolan viestiä. Lintujen ja muiden eläinten keskeisintä pesintäaikaa. Kymmenet tuhannet suunnistajat juoksevat laajalla metsäalueella ympäri vuorokauden.
Siinä ei yhden Turren metsälenkki ole mitään, suunnistajien aikaansaamaan tuhoon verrattuna."

Vapaana juoksevat piskit aiheuttavat vaaraa käymällä ja puremalla muiden kansallispuiston käyttäjien kimppuun, mitä suunnistajat eivät arvatenkaan tee. Ja koska näiden nelijalkaisten mopsien ja muiden haisuleiden omistajat eivät tunnetustikaan hallitse eläimiään ongelmatilanteissa, vahinko ehtii jo tapahtua vakavin seurauksin.

seurakuntapastori (ei varmistettu)

mikään ei vedä vertoja koirankakka-keskustelulle, niin kaun kuin IHMISET kuseskelevat pitkin järvenpään katuja. Olenpa nähnyt ihan ihmispaskannustakin eli ryönän työntöä. Ihmisten ei pitäisi antaa juoksennella vapaina, eivät saa kuin tuhoa aikaan. Kaavoittavat historialliset kohteet ja virkistysalueetkin kivoiksi rivareiksi ja 400 m2 tonteiksi. Ihanaa.

ihminen on ihmi... (ei varmistettu)

Hienoa joku uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne on. Ihminen pitäisi useimmiten pitää kytkettynä, koska suuri osa ihmisistä ovat vaaraksi toisille ihmisille ja varsinkin luonnolle sekä luonnoneläimille!

Vilpertti&Valtonen (ei varmistettu)

Kyllä noita valitettavasti tulee liian usein metsässä vastaan, "äidin pikku Musti-susikoira on niin söpö kun se juoksee irrallaan"... Eipä ole hauskaa kun tämä Musti juoksee vastaan ilman omistajaa mailla halmeilla, kerran jouduin puukon tuppeen leirinuotiolla tarttumaan varmuuden vuoksi kun en tiennyt mikä koira on kyseessä sen juostessa kohti. Onneksi omistaja pelasti koiransa pahemmalta tragedialta, ja sen läksytyksen jälkeen pitää koiransa kytkettynä.

Ajatelkaa nyt muitakin hyvänen aika! Pitäkää koiranne siis kytkettynä, tai muuttakaa vaikka Saksaan.

Kytky (ei varmistettu)

Tää nyt menee jo asian vierestä, mutta: Lippajärven Heiniityn päiväkodissa on todella iso, tilava aidattu piha. Eräs isoäitikin on huomannut sen monikäyttöisyyden ja ajansäästön mahdollistamisen. Lapsenlapsi pääsee leikkimään ja samaan aikaan kultainen noutaja pääsee purkamaan turvallisesti energiansa isolla pihalla;-)
Kun yritin tänään ilmaista, että ei ole kovin suotavaa tuoda koiraa päiväkodin pihalle, tai itse asiassa se on laissa kiellettyä, isoäiti ilmoitti tomerasti, että mene siitä omien koiriesi kanssa pois haukuttamasta hänen koiraansa, koska et kerran ole poliisi. Kun yritin selittää, että hänhän tekee hallaa kaikille muille koiranomistajille viemällä koiran kielletylle alueelle, hän sinnikkäästi käski minun poistua, koska en ollut poliisi. No näin sitten, sääntöjä noudatetaan vain silloin, kun poliisi seisoo vieressä;-)

Kattju (ei varmistettu)

Näin vaikeaa on luetun ymmärtäminen. Kysymys oli alkujaan siitä mikä rikkoo pesintäaikana luonnoneläinten pesimärauhaa.

kooäm (ei varmistettu)

Laittomasti irtiolevat koirat ovat pääasiassa metsästystä harrastamattomien koiria, eli seurakoiria, palveluskoiria yms.
Metsästäjien koirat ovat yleensä kiinnipitoaikana kiinni ja metsästysaikana metsästystilanteessa irti lain mukaisesti. Toki marginaalipoikkeuksiakin on.

Koiranomistajilla on jokin ihmeellinen käsitys siitä että koirilla on joku irtipitoaika, laki ei sellaista kuitenkaan tunne. Metsästyslaki on hyvin selkeä, ja se koskee kaikkia koiria, ei vain metsästyskoiria.
Kissanomistajat ovat vielä pahempia.

Anzzi (ei varmistettu)

Tarkkailija, oikeassa olet ihminen se pahin peto on.
Meidän kaksi vanhaa kollia makoilee keinussa tai terassilla kaiket päivät ja ovat ihan vapaana. Lintuja syötetään ja katit katselee. Ikää, kun on niin ei viitsi muuta, kun silmiänsä siristellä. Ja muistella koira ystäviänsä jotka jo koirataivaassa vapaana.
Nauttikaahan kesästä se on niin lyhyt.

Vilpertti&Valtonen (ei varmistettu)

nimim Kytky sen kirjoitti ja loppu toteamuskin on tähän paikallaan:mikä tässä on epäselvää?Ilmeisesti koiranomistajat luulevat että lemmikkiä voi pitää kytkemättä missä vain,milloin vain.Anoppini joutui koiran hyökkäyksen kohteeksi,virkavalta setvi asiaa ja koiran omistajat lupasi taivaat ja maat sillä hetkellä.Nyt tilanne on jälleen samanlainen,lemmikki juoksentelee huonolla valvonnalla irti ja ei ole satavarmaa että pysyy omalla tontillaan-jota ei ole edes rajattu aidoin tms,kuka edes valvoo irti olevaa eläintä alati?Nyt anoppini odottaa rollaattorin kera kauhulla seuraavaa kertaa ja hänelle vain naureskellaan ja pidetään häntä täysin vanhana,höpsönä käpynä.Ei fiksua.Entä jos vanhalta murtuu luita tms.Koiraihmisille huonoa mainosta tällainen,onneksi näitä on varmastikin harvassa tällaisia omistajia.Eikö tällaisissa tapauksissa joissa eläin hyökkää,voi esim sakottaa omistajaa?

arkimandariini

Etkö ole koskaan matkustellut maailmalla?
Ihan on Euroopan maat täynnä paikkoja missä koira juoksentelevat vapaana ja se ei ketään häiritse.
Esim. sivistysvaltio Sveitsi, tyttäreni käy siellä usein laskettelemassa ja siellä on hänelle yksi erittäin mieleinen kylä juuri sen tähden, että siellä koirat lasketaan suoraan ovesta ulos ja hääräväät ystävällisesti turistien joukossa jopa pienellä lentoasemalla koirat saattelevat "ystävänsä" kotimatkalle ja hyvin osaavat kotiinsa.
Eikä kenelläkään ole vaikeuksia.
Tuskin niillä Sveitsin kansalaisilla on sen enempää aivovaurioita, kuin muillakaan.
Yrittäjä on joka suhteessa, niin vihamielinen, että epäily käy miten sen oman terveydentilan kanssa on.

Linssiinviilaajat (ei varmistettu)

"Jukalle joka ei siedä koiria"

Jukalla on kuule kaksikin koiraa itsellään. Toinen niistä on erittäin pieni ja en halua että tuntemattomien ihmisten täysin kysymysmerkilliset koirat tulevat joko moikkaamaan tai tappamaan oman koirani. Sitä kun ei ikinä koira ilmoita kyltillä tai sanomalla että mitä tulee tapahtumaan.

Eli jos pidättäytyisit siellä koirapuistossa itse koirasi kanssa tai muuttaisit sitten Sveitsiin? Maassa maan tavalla kuitenkin.

Jukka

Ei auta,vaikka koira olisi isännän remmissä kiinni. Salaman nopea hyökkäys, minun vas. reiteen ja puri. Ohikulkutilanteessa, en huomioinut heitä ( isäntä&koira) mitenkään. Säikähdin. Kysyin, puriko se minua, alkoi tuntua polttavaa kipua. Rouva vastaa(oli myös, toisen koiran kanssa siinä) kynsillään varmaan. Eivä anteeksi edes pyytäneet.Kysyin vain, onko rokotettu koira. Kotiin tullessani katsoin puremaa joka kirveli, edelleen. Selvät hampaan jäljet vereslihalla, iho ei onneksi rikki. Kiitos kolmikerroksisen pukeutumiseni. Mustelma on edelleen. Koira oli matala buldokin. näkönen. En tunne koirarotuja hyvin, Tapaus sattui joulukuun lopussa2012 Länsi-vantaalla.

Järkyttynyt (ei varmistettu)

Mitä kävelit niin läheltä hölmö.Toiset ei ymmärä omaa parastaan vaan kävelevät suoraan koiran syliin ja sitten ihmetellän että tuli purema.10 tuhatta euroa sakkoa sellaisille sokeille.

yrittäjä (ei varmistettu)

Sattui kesällä kerran. Nautin aamupalaa keittiön pöydässä, kun kerrostalomme nurmikolle ilmestyi nainen valtavan kokoisen koiransa kanssa. Rakki kiersi hetken ympyrää , asetteli tassunsa nippuun ja koukisti sekä selkänsä, että häntänsä ja pakersi nurmelle ranteen vahvuisen pökäleen. Arvatenkin ruokahaluni katosi ja mieleni teki mennä syöttämaan tuotos jommalle kummalle talutushihnan päässä olleelle. Sikamaista!
Vastaavia tapauksia jotkin koiranomistajat ovat kommentoineet, että "sehän on vain pa..aa" ja "eihän se nurmikko pilalle mene -tulee lannoitetta."
Kun tällainen nurmikko, missä on koiranpaskaa, ajetaan ruohonleikkurilla niin leikkurin terät hakkaavat sonnan hienoksi massaksi, joka likaa leikkurien rakenteeet ja mössö ruostuttaa ja hajoittaa laitteet ennenaikaisesti. Eipä ole mukavaa näitä koneita puhdistaa huoltaa päivän päätteeksi. Edellä sanottu tuo kustannuksia, jotka maksetaan veroina tai kohonneina vuokrina ja vastikkeina.
Koiravero pitää ottaa jälleen käyttöön -ellei onnistu niin laiskat koiranomistajat velvoitettava osallistumaan esim. kunnan konehallilla leikkurien puhdistukseen. Kaiken minkä irti saavat, voivat pitää.
Pirkkalan Kyöstillä oli keväisin jalkakäytävät täynnä koiranpaskaa. Kaupassa käydessä sai pujotella kuin Kalle Palander, ja hirveen ihkuu oli, kun sitä tatinaa tuli kengissä sisälle.

GUY-NINE (ei varmistettu)

Kannattaa hankkia jokin lemmikki itselle jos on stressiä ja muuten kireä.
Tiedän sen itsestäni, meillä tosin on perheessä ollut aiemminkin koiria ja kissoja kun olin lapsi ja nuoruudessakin.
Olin vaan unohtanut ton kaiken ja nyt kun on taas ollut koira reilu pari vuotta on se ollut uskomattoman mukava kaveri niin lenkillä kun mitä tahansa kotonakin puuhastellessa.
oon aika varovainen jos päästän sen irti, enkä päästä näköpiiristä, mieluumin aukeammilla paikoilla missä näkee pidemmälle ympäristön, ehtii laittaa hihnaan jos muita näkyy.
Tietenkin saattaa vahinkoja ja yllätyksiä sattua, mutta harvemmin.
Sillä säästyy paljolta mielipahalta kun ihmisiä on niin moneen lähtöön ja monella rankkaa elämässä muutenkin.

Villi netti (ei varmistettu)

Koiraa pidän tietoisesti välillä irti koska se tarvitsee liikuntaa vapaana.
Valitsen paikan missä saamme olla rauhassa kuten edellä kirjoitin.
Jos vahingossa osumme yhteen jonkun ihmisen kanssa niin sitä tapahtuu aika harvoin.
Joka kirjoituksesta voi tietenkin löytää jotain mistä naljailla, ikävät ihmiset ovat sellaisia.

Villi netti (ei varmistettu)

Metsästyslaki varmaan hieno,mutta aina kivitän ne pihaan tulevat nälkäiset rakit,joita "metsästäjät" ei ruoki.Saaliin takia niitä ei ruokita,mutta oma pihani on pyhä,sinne ei tule minkäänlainen rakki ilman lupaani.

Paippisten metsistä. (ei varmistettu)

Meillä kävi silloin tällöin pihassa komea kettukin, mutta koiran hankittuamme ei ole enää näkynyt.
Mut toisaalta koiran hankinnan jälkeen hävisi myyrät tontilta kokonaan.

tammi kuu (ei varmistettu)

On siunattu asia, ettei ole ahdasmielisiä naapureita. Olen iloinen siitä, että naapuri päästää "Hiiritarkastajan" ( kissan ) ulos ja se käy hoitamassa meidänkin tontit hiiret. Oli muutaman kuukauden jakso kun kissaa ei naapurissa ollut, silloin tontillemme ilmaantui hiiren jälkiä. Nyt kuitenkin asia palannut järjestykseen. Hiiren jäljetkin ovat hävinneet.

Tästä syystä meidän tontilla olevat kissat ovat rauhoitettuja ympäri vuoden, olivatpa ne kenen hyvänsä. Sen sijaan räkätit eivät ole. Täysi-ikäisenä en tietenkään voi mennä niitä tappamaan ja pesiä tuhoamaan, mutta jos kylän pojankoltiaset sen tekevät niin siitä en heitä moiti.

Kissaa tarvitaan (ei varmistettu)

Kyllä teillä on pahasti elämä sekaisin... Psykiatrin tarpeessa puolet porukasta. Ei saa olla koiria, kissoja, lapsia, muita ihmisiä - oma napa on ainoa asia jonka hyväksytte ja jota arvostatte... Ei voi kuin ihmetellä, että miten olette noin kieroon kasvaneetkin :(

Meitä on moneksi (ei varmistettu)

Meillä täällä Hyrylässä joku naapurustosta "ulkoiluttaa" rotikkaansa siten, että päästää ulos ovesta. Aika kaukana lainnoudattamisesta. Käy paskalla tuossa meidän pihalla.

Voi olla että kohta haluaa syödäkin täällä. Mitähän tarjoaisi?

Kansallispuisto... (ei varmistettu)

Tuon rotikan tietävät kaikki jotka siinä asuvat - kukaan vaan ei taida uskaltaa mennä omistajalle asiasta sanomaan - et sinäkään.. Onneksi kyseessä on maailman kiltein rotikka.

Kateus vie kala... (ei varmistettu)

Eiköhän se omistaja ole kuitenkin pienempi paha kuin irrallaan oleva koira... Laiskanpuoleinen kaveri kuitenkin kun ei jaksa koiraansa ulkoiluttaa - voisi päätellä ettei jaksa kouluttaakaan. Heitä paketti lenkkimakkaraa pala kerrallaan ja soita poliisi sillä välin noutamaan koira - vaikka sitten 'maailman kiltein'.

Omistaja maksaa (ei varmistettu)

Sveitsiläiset ovat varsin velliperseistä porukkaa. Asuin sellaisten naapurissa. Ne on vähän samaa tasoa kuin kulosaarelaiset, jotka valittavat Malmin lentomelua. On varsin mukavaa, kun koirat paskovat minne sattuu, mutta ei niitä lellikkejä saa rajoittaa, niille voi tulla paha mieli. Omaa ruohikkoani leikatessa piti aina varoa naapurin koiran tuoreita paskoja.
Sitten taas esimerkiksi Pariisissa on hienostorouvin koirilla täysi vapaus käyttää katuja toiletteina. Siellä toki on leegio afrikkalaisia palkattu paskaimureineen pitämään kadut siisteinä. Ja rikkaat tädit maksavat tämän ilon veroissaan.
Kyllä kuri ja järjestys ja tasa-arvo kuitenkin Suomessa ovat vielä jossain arvossa. Toivottavasti myös jatkossa.
Vapaana pidetyt koirat kiinniotettava ja tuomittava valtion kenneliin puoleksi vuodeksi. Olisiko riittävä rangaistus? Vai sakot sielä päälle, jotta kennelin kulut peitetään. Kyllä näin.

Hamsteri

"Sveitsiläiset ovat varsin velliperseistä porukkaa. Asuin sellaisten naapurissa. Ne on vähän samaa tasoa kuin kulosaarelaiset, jotka valittavat Malmin lentomelua."

Samoin kuin lohjalaiset:-((( Tännekin oli tarjolla lentokenttä, ei kelvannut.

Tarkkailija

oikeesti hyvät ihmiset luonto on eläinten valtakunta oli ne sitten lemmikkejä tai ei. ei lemmikki eläimet tee sen suurempaa vahinkoa kuin ihmisetkään, ihmiset voivat kyllä aiheuttaa suurempaa tuhoa... ja kyllähän terve maalaisjärkikin jo sanoo ettei päästetä sellaista koiraa vapaaksi joka on luonteeltaan agressiivinen ja/tai kouluttamaton vaikkna toisin monesti on mutta järkeä kannattaa käyttää.
eri asia on näissä kansallispuistoissa joissa koirat TULEEKIN olla kytketynä
kun ajatus maailma on tämä että koirat ovat pahoja ja oltava kytkettynä niin koira joka on tokon käynyt ei voi olla vapaana eikä täten myöskään voi kehittyä eikä pysyä tottelevaisena

tokonkäyneenkoi... (ei varmistettu)

Sivut

Osallistu keskusteluun