Asuntomessujen uudet blogit tarjoavat ammattilaisten neuvoja ja niksejä

Asuntomessujen blogi-sivustolta löytyy tällä hetkellä 13 erilaista blogia ja bloggaajaa.

Ruutukaappaus

Suomen Asuntomessut on lanseerannut uudet asumisen blogit, jotka löytyvät Asuntomessujen internet-sivuilta.

Blogeissa esitellään kaikkea asumiseen liittyvää, ja mukaan on tarttunut kattava joukko alan ammattilaisia bloggaamaan.

Blogeista löytyy luettavaa rakentamisesta ja remontoinnista, sisutuksesta ja designista, pihoista ja puutarhoista sekä arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä.

Mukaan mahtuu tietysti myös messurakentamista ja -tapahtumia.

Asuntomessujen järjestämisen lisäksi Suomen Asuntomessujen toimintaideana on parantaa asumisen laatua Suomessa edistämällä asumistietoutta ja alan osaamista.

– Haluamme tarjota kävijöillemme ja lukijoillemme helpon tavan löytää ja seurata laadukkaita asumisen blogeja, Suomen Asuntomessujen tiedottaja ja blogisivuston ideanikkari Leena Honkajuuri kertoo.

Tällä hetkellä blogi-sivustolta löytyy 13 erilaista blogia ja bloggaajaa.

– Bloggaajiksi on onnistuttu löytämään monipuolinen kattaus erilaisia ihmisiä. Mukana on alan ammattilaisia ja jo suosiota saavuttaneita bloggaajia, Honkajuuri toteaa.

Asuntomessut järjestetään 13. heinäkuuta – 12. elokuuta Tampereella.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Rakennusalan ammattilaisena minua ihmetytti messuilla esitetty nollaenergiatalo esim. nro 29. Millä ihmeen kikka kakkosella sellainen käsitys tulee että talo toimii nolla energialla. Itselläni on -87 rakennettu omakotitalo, jossa lämmitettävä pinta-ala on 165 m²:n. Ulkoseinissä on 200 mm: villa ja yläpohjassa 300 mm:ä villaa. Talossani on lämmön talteenotto ilmanvaihdossa. Talossani on vesikeskuslämmitys ja 1500 litran varaaja lämpiää pääosin yösähköllä, hieman joudun käyttämään päiväsähköä kovilla pakkasilla. Alusta saakka energiankulutukseni on ollut tasaisesti noin 19.000 kWh vuodessa, sisältäen kaiken sähkön. Messualueella esillä oleva 139 m²:n talossa on ulkoseinissä 450 mm:ä villaa ja yläpohjassa 600 mm:ä. Muuten samat toiminnot ilmanvaihdossa mutta lämmityksessä kaukolämpö. Mielestäni nollaenergiatermi on harhaanjohtava jos asennetut aurinkopaneelit, jotka minulta puuttuvat, pudottaa energiankulutuksen nollaan. Siinä suhteessa olen rakennetun kohteen kanssa samoilla linjoilla että lämmöneristystä kannattaa lisätä seiniin, kattoon ja alapohjaan. Turha investointi olisi ollut omakotitaloon esim. maalämpöpumppu, joka tästä kyseisetä kohteesta puuttuukin.

byggmestari (ei varmistettu)

Miten nollaenergiatalojen käy Etelä - Suomessa jonkin vuosikymmenen päästä, kun ilmasto lämpenee?
Vielä nykyään viikkojen hellekaudet ovat harvinaisia Etelä - Suomessa, mutta ne yleistyvät.
Ehkä jo tämän vuosisadan puolivälissä Etelä - Suomessa on tilanne, että hellekesät ovat yleisiä, mutta myös kylmät talvet jäljellä, vaikka talvikausi onkin lyhyempi kuin nykyään.
Siis taloja pitää osan vuotta lämmittää ja osan vuotta jäähdyttää. - Miten nollaenergiatalo onnistuu näissä olosuhteissa?

kuumat kesät, k... (ei varmistettu)

Onko yhtään vinkkiä tavalliselle kansalaiselle, vai kohdistuvatko kaikki taas hyväosasien ökytalojen ostajille... Hieman kuin nuo "mökkimessut", kaikki omakotitaloja vastaavia lukaaleja.

Taidan olla yhteiskunnasta syrjäytyvä, kun en pysy moisessa kehityksessä mukana.

Kytky (ei varmistettu)

Osallistu keskusteluun

Klikkaa Turku-passi -yrityksiin