TPS pääsee Amurin ammattilaiskyytiin

Amurin tuore vahvistus, JYP:n mestarijoukkueesta tullut Juha-Pekka Hytönen (vas.) kertoo kuulumisiaan. TPS:n Atte Engren, Tero Koskiranta, Ville Vahalahti ja Pekka Virta odottavat mielenkiinnolla, miten Hannu Jortikan (oik.) joukkue käsittelee turkulaisia.

Teemu Nurmi

Jos viime perjantain Pitsiturnaus-hömpötystä ei lasketa oikeaksi jääkiekoksi, alkaa Turun Palloseuran kiekkosesonki toden teolla torstaina 9. elokuuta. TPS:n vieraaksi HK Areenalle tulee Venäjän KHL:n Amur Habarovsk. Ryhmän tahtipuikkoa heiluttaa legendaarinen Hannu Jortikka, joka aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana.

Jortikka hinasi Amurin viime kaudella pudotuspeleihin, mikä oli KHL:n lilliputtiseuroihin kuuluvalta loistava saavutus. Menestyksen myötä suuremmat seurat värväsivät Amurilta parhaimpia sopimuksettomia pelaajia. Se on asia, joka valmentajan pitää Venäjällä vain hyväksyä.

– Emme voi rahalla kilpailla isoja seuroja vastaan eikä tieto siitä, miten syrjässä Habarovsk sijaitsee, ole houkutteleva puoli. Uskon, että osaan suhtautua tilanteeseen paremmin toisena vuonnani, kuusi SM-liigamestaruutta valmentajana voittanut Jortikka sanoo.

Toisaalta Jortikka voi melko huoletta tarkkailla pelaajia kauden kynnyksellä. Venäjällä on sääntö, jonka mukaan valmentaja voi heittää pelaajan menemään, jos taidot ja asenne eivät miellytä. Hylätylle pelaajalle maksetaan 25 prosenttia kauden palkasta.

– Meidän pelaajat tietävät, että heidän on näytettävä parhaat puolensa lähiviikkojen aikana, Jortikka muistuttaa.

Amur aloitti harjoitukset kolme viikkoa sitten. Tyypilliseen tapaan venäläisjoukkueet leireilevät ennen kauden alkua kaukana kotimaisemista. Amurin seurajohtajat ehdottivat Jortikalle parin viikon reissua Suomeen.

Amur pelaa ensin Palloseuraa vastaan ja harjoittelee Paimiossa, suuntaa sitten Hämeenlinnaan ja Espooseen, joissa on pelit HPK:ta ja Bluesia vastaan. Siitä joukkue lähtee Pietariin ja lopulta Habarovskiin, joka on vain 30 kilometrin päässä Kiinan rajasta.

TPS:n nykyjoukkue on seuran kahteen triplaan johtaneelle valmentajalle melko tuntematon.

– Viäläk toi Vahalahti pelaa?, Jortikka kysyy kurkkien sivussa virnuilevaa Palloseuran konkaripelaajaa.

TPS:n sairastuvalla ei ole pitkäaikaispotilaita, joten kerrankin joukkue saa aloittaa kauden ilman vammahuolia. Amur-ottelun jälkeen TPS starttaa pelit European Trophy -turnauksessa.

TPS-Amur Habarovsk HK Areenalla 9.8. kello 18.30

European Trophy

17.8. TPS-Liberec

19.8. TPS-Pardubice

24.8. Bern-TPS

25.8. Fribourg-TPS

31.8. TPS-Tappara

1.9. Tappara-TPS

4.9. Brynäs-TPS

15.10. TPS-Djurgården

Written by:

Teemu Nurmi

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Klikkaa Turku-passi -yrityksiin