Piilota X Palauta

Uittamolla tanssitaan koko viikko

Vapaa-aika Kommentoi

Turun kulttuuripääkaupunkivuonna kaupungin asuinalueita esitelleet Kaupunginosaviikot jatkuivat tämän vuoden keväällä Kärsämäen sekä Takakirveen, Martin, Länsi-Turun ja Nummenpakan viikoilla. Elokuun alkupuolella Kaupunginosaviikkoja vietetään Maariassa ja Paattisilla, Uittamolla, Raunistulassa ja Hirvensalossa.

Maaria-Paattinen -viikon kohokohta lienee Maarian teatterin kesän 2013 näytelmän ennakkopalojen esittely 9.8. Myllyojan talolla. Tänä kesänä Maarian teatterin Kaksi Maariaa -näytelmä käsitteli paikallista elämänkuvaa vuosilta 1890-1921. Ensi kesänä siirrytään kieltolain ja toisen maailmansodan värittämiin vuosiin 1921-49.

Seikkailua lähiöissädraaman keinoin

Kaupunginosaviikkojen ohjelmaan kuuluu tänä syksynä oleellisesti Lähiöseikkailu-sarja, joka on dramatisoitu versio viime vuoden opastetuista kävelykierroksista. Teatteri Femman tuottaman Lähiöseikkailun voi lähiviikkoina kokea Raunistulassa (18.8.) ja myöhemmin Portsassa (27.8.) ja Varissuolla (4.9. ja 8.9.).

Lähiöseikkailu-työryhmä on kerännyt alueiden entisten ja nykyisten asukkaiden sekä muuten tarinoita paikasta tietävien muistoja sähköpostitse sekä erillisissä muistokioskeissa, jollainen löytyy Portsan pihamarkkinoilta 12.8. ja Itäkeskuksen sisäänkäynnin lähettyviltä 14.8. ja 17.8.

Muistot voivat olla nopeita välähdyksiä vuosikymmenien takaa tai tarinoita ihmisistä, jotka aikoinaan vaikuttivat alueella. Teatteri Femma rakentaa muistoista draaman keinoin kohtauksia, joihin törmää Lähiöseikkailu-kierroksen aikana. Kierrokset kestävät 30-40 minuuttia. Koko perheelle soveltuville kierroksille mahtuu kolmisenkymmentä ihmistä.

Maarian ja Paattisen viikon kaikissa tapahtumissa on mukana viittaus vanhan Maarian pitäjän kulttuurihistoriaan. Toisaalta puuhahenkilöt haluavat osoittaa tapahtumien kertovan vireästä alueesta.

– Pohjoista Turkua pidetään usein paikkana, jossa on vain hiljainen kylänraitti, mutta kun jotain järjestämme, niin aktiivisia ihmisiä löytyy kyllä, Sirpa Saaristo muistuttaa.

Uittamon kaupunginosaviikko on myös nyt käynnissä. Uittamolaiset panostavat tanssimiseen kunnioittaen alunperin vuonna 1931 rakennettua tanssipaviljonkiaan. Vanha lava paloi vuonna 1990, mutta uusi oli pystyssä jo seuraavana vuonna. Tauno Sula vetää kursseja pitkin viikkoa kaikenikäisille. Eri tyylilajien liikkeet jo taitaville on tarjolla tanssit muun muassa Eino Grönin (10.8.) ja Sointu-orkesterin (11.8.) tahdissa.

Raunistulan viikon 33 päähenkilö on Rafu Ramstedt. Ramstedt oli turkulaislähtöinen kuplettilaulaja ja näyttelijä, joka kiersi maata hauskuuttamassa väkeä yhdessä J. Alfred Tannerin kanssa. Ramstedtin kuuluisin sävellys ja sanoitus on Rosvo-Roope. Konsan kartano on tänä kesänä esittänyt näytelmää Ramstedtin elämästä. Ensi viikolla näytelmän esitykset ovat tiistaina, torstaina ja sunnuntaina.

Hirvensalo taas keskittyy omalla viikollaan liikuntapalvelujen esittelemiseen. Lasten geokätkösuunnistus järjestetään 14.8. laskettelurinteen ympäristössä. Saaren liikuntapäivä on 17.8. ja lasten juoksukilpailu sekä Hirvensalon ympärijuoksu 18.8. Hirvensalossa ratkaistaan myös saaren lentopallomestaruus sekä pidetään opastettu pyöräretki.

Laskettelurinteen parkkipaikalla on 18.8. markkinatori, jonne tuodaan myös speakers´corner -tyyppinen puhujapönttö. Viimeisenä tapahtumapäivänä juhlitaan 50-vuotiasta Hirvensalon kirkkoa. Puheenvuoron pitää muun muassa kirkon aikoinaan suunnitellut arkkitehti Pekka Pitkänen.

Tarkka ohjelma löytyy osoitteesta www.kaupunginosaviikot.net

Käyttäjän Teemu Nurmi kuva
Teemu Nurmi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.