Pääskyvuoressa pääsee porosafarille

Lasse Miettinen (vas.), Mia Puotunen, Kari Malinen, Venla Heinonen, Pirjo Ranti, Christine Vallius, Laura Pohjola, Elina Yamano, lohikäärme, Sirkka Miettinen, Aimo Mäki ja Sanna Jaakkola kuuluvat kaupunginosaviikkojen elo-syyskuun ohjelman puuhaihmisiin.
Kuvaajana Miika Neulaniemi.

Miika Neulaniemi

Turun kaupunginosaviikot jatkuvat elokuun loppupuolella Halisissa (20.8.-26.8.) ja Portsassa (27.8.-2.9.). Syyskuun alussa vietetään samaan aikaan Itä-Turussa Varissuon ja Pääskyvuoren viikkoja (3.9.-9.9.).

Halisten viikko on pullollaan erilaisia retkiä esimerkiksi muinaisjäännöskohteille, kasvien ja lepakkojen maailmaan ja Halisten joenvarren talonpoikaistaloihin. Mukana on myös monikulttuurinen Jalla Jalla! –tapahtuma. Viikon päätteeksi on perinteinen Halisilta.

Portsan viikon värikäs ohjelma keskittyy Annanpuistoon, jossa vietetään muun muassa Anna Unpluggedia, elokuvailtaa ja kukkaiskarnevaalia. Ohjelmassa on muun muassa myös keskustelutilaisuus Portsan tulevaisuudesta ja ikkunankunnostuskurssi.

Varissuon monikulttuurinen ohjelma esittelee erilaisia kulttuureita läpi viikon Majanummen toimitalolla sekä Intercultural Centerissä. Lapsille suunnattua ohjelmaa on koko viikon mm. Niilo Oravan puistokierroksen ja perhetyöpajojen merkeissä.

Pääskyvuoren ohjelma tutustuttaa ihmisiä Itä-Turun alueeseen esimerkiksi Fimbulin taiteilijataloon (entinen Pääskyvuoren kasarmi) ja Jaaninojan salaisuuksiin. Ohjelmassa on myös keskustelua Pääskyvuoresta sekä perinteinen Pääskyvuoripäivä. Viikon päättää Porosafari, jossa on mahdollisuus tutkailla luontoa poron näkökulmasta.

Kaupunginosaviikkojen ohjelmassa on lisäksi mm. Teatteri Femman Lähiöseikkailuita Portsassa ja Varissuolla, MLL:n järjestämä ruokareseptien vaihtokirppis jokaisella viikolla sekä runokilpailu, jossa palkitaan oivaltavin kaupunginosaruno. Elokuun huipentaa Turun kaupunginosien välinen köydenvetokisa Turun kauppatorilla sunnuntaina 26.8. kello 11. Mukana on kahdeksan joukkuetta Martista, Länsi-Turusta, Suikkilasta, Maariasta, Raunistulasta ja Pahaniemestä.

www.kaupunginosaviikot.net

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun