Pansio-Pernossa paneelikeskusteluja

Pansiossa ja Pernossa vietetään ensimmäistä kertaa Kaupunginosaviikkoa 1.9.-6.9. Viikolla keskustellaan myös turvallisuudesta ja varallisuuseroista asukkaiden ja poliitikkojen kanssa. Samaan aikaan vietetään Kaupunginosaviikkoa myös Pääskyvuoressa.

Valokuvanäyttely Nuorten Pansio-Perno esittelee aluetta nuorten näkökulmasta koko viikon ajan Pansion koululla. Pansioon ja Pernoon voi tutustua myös pyöräretkellä tai sota-ajan ja jälleenrakennusajan Pansio-arkkitehtuurikierroksella. Yhteistä tekemistä löytyy eri ikäryhmille maanantaista lauantaihin: metsäleikkejä ja kiva-kisoja lapsille, nuorille ylimaallinen rap-battle sekä ikäihmisille vempaintukea ja taidepilleriä.

Viikko huipentuu alueen toimijoiden yhdessä järjestämään Pansio-Perno-päivään Pansion koululla ja sen ympäristössä lauantaina 6.9. Luvassa on silloin muun muassa terveystohtoreita, frisbeegolfia, sarjisräppiä ja rummutusta -työpaja, nostalgiakierros Pernon koululla, poistokirjamarkkinat ja lyhytelokuvia.

Asukkaat voivat keskustella asumisen ja alueen turvallisuudesta yhdessä Aleksi Randellin ja virkamiesten kanssa keskiviikkona 3.9. kello 15.30. Tilaisuus järjestetään Paakarlan seurakuntakodissa. Alueen varallisuuseroista ja köyhyydestä voi taas jutella paneelikeskustelussa torstaina 4.9. kello 18 Hövelin parkkipaikalla. Mukana paneelissa ovat kirkkoherra Jouni Lehikoinen, Jari Niemelä ja Renee Honkanen Operaatio Ruokakassista sekä Li Andersson ja Maija Perho .

Written by:

Ota yhteyttä