Voiko iki-ihana keittiö olla myös toimiva?

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Tärkeysasteikon ykköseksi keittiön suunnittelussa nousee toiminnallisuus.

Keittiön koko määrittelee pitkälle sen, minkälaisia vaihtoehtoja on käytettävissä. Saareke toimii suurissa tiloissa, ympärille on jätettävä riittävästi työskentelytilaa.

– Keittiö ja ruokailutila erotetaan nyt toisistaan, ja niistä tehdään perheen hengailupaikkoja. Massiivisten ruokailuryhmien ympärille mahtuu isompikin perhe, sisustusarkkitehti Laura Räihä kuvailee.

Pieneen keittiöön Räihä suosittelee siirrettäviä tarjoiluvaunuja tai taitettavia apupöytiä. Pikkuruiset keittokomerot vaativat puusepän tilaamista, että niistä saadaan toimivat. Standardikeittiöistä harvoin löytyy täysin valmiita ratkaisuja.

Säilytystilojen arvioinnissa kompuroidaan yleisimmin. Niiden tarvetta vähätellään, ja myöhemmin huomataan, että tilaa olisi tarvittu enemmän. Kaappiratkaisuihin perehtymätön voi haksahtaa myös hienouksiin, jotka jälkikäteen osoittautuvat kömpelöiksi.

– Apteekkikaappeja pyrin itse välttämään. Ne ovat raskaat ja vaativat mekanismiltaan paljon kestääkseen. Sen sijaan valitsen vetolaatikostoja ja kaappeja, joissa on vetohyllyt. Ne ovat osoittautuneet käytännöllisemmiksi.

Suunnittelijoissa on eroja. Mitä korkeampi koulutus suunnittelijalla on, sen laajemmin hän hahmottaa kokonaisuuksia ja taitaa yksityiskohdat syvällisemmin. Onnistuakseen työssään suunnittelijan on osattava kuvitella, millaista arkea perhe elää. Siinä riittääkin haastetta, sillä usein asiakkaat eivät osaa itsekään kuvailla arkeaan ja tarpeitaan. Metsään mennään ja rytinällä, jos asukkaat itse ja varsinkaan suunnittelija ei ole sisäistänyt asukkaiden tarpeita.

Suunnittelijoiden tietotaito näkyy pienissä, mutta toiminnallisesti tärkeissä seikoissa, kuten pistorasioiden sijoittelussa.

– Välitiloissa pistorasiat sijoitetaan usein niin, että niitä on helppo käyttää, mutta niiden ei tarvitse kuitenkaan näkyä.

Visuaalisuus kipuaa keittiön suunnittelussa kakkoseksi.

– Kuka tahansa voi suunnitella keittiöitä, mutta itse arvostan sitä, että keittiöstä löytyy juju tai uusi idea.

Juju voi Räihän mukaan olla mitä tahansa: ruokailutilan yläpuolelle sijoitettu näyttävä valaisin, yksittäinen värivalinta, keittiön muoto tai jokin kiinnostava uusi materiaaliyhdistelmä.

– Kun vieraat sisään astuessaan sanovat: vau, tietää onnistuneensa suunnittelussa.

Nyt suositaan romanttishenkistä ja persoonallista tyyliä. Ajanpatina saa näkyä. Kiiltopintaiset kaapinovet ovat Räihän mukaan ehdottomasti out. Vaalea on suomalaisten kestosuosikki. Sen rinnalle valitaan vaaleaa puuta 80-luvun tyyliin. Väreissä nousevat veden sävyt: sininen ja –vihreä, sekä aidot pintamateriaalit, jotka vanhenevat kauniisti.

– Lama-aikana käytetään paljon myös ajatonta harmaata, Laura Räihä arvioi.

Puhtaus on puoli ruokaa -sanonta pätee keittiön suunnittelussa. Välitilojen, kuten vesipisteen tai hellan yläpuolella, käytetään harvoin pintamateriaalina voimakkaita struktuuripintoja esimerkiksi kivijäljitelmiä.

– Vaikka pinnan saa suojattua likaa hylkiväksi, en käyttäisi kivijäljitelmiä. Paitsi jos jaksaa hammasharjan kanssa hangata spagettikastikkeen roiskeita, Räihä virnistää.

Eteen sijoitettavaa lasia Räihä suosittelee niille, jotka kiveä välttämättä haluavat käyttää. Lasista roiskeet on helpompi putsata.

Kustannukset yllättävät, jollei täsmällisiä suunnitelmia ole tehty etukäteen ammattilaisen kanssa. Jos omasta perheestä löytyy asentaja, säästää kokonaiskustannuksia hiukan. Putki- ja sähkötöihin on usein tilattava ulkopuoliset tekijät.

Käyttäjän Heli Koivuniemi kuva
Heli Koivuniemi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.