Muuttuuko asevelvollisuus vapaaehtoiseksi? Siirrymmekö palkka-armeijaan?
Tämänkertaiseen puheenaiheeseen ottivat jo kantaa kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr), jonka mielestä nykymuotoisesta asepalveluksesta voidaan luopua ja puolustusministeriön kansliapäällikkö Kari Rimpi, jonka mukaan nykyisellä asevelvollisuudella on vankka tuki.
Oman näkemyksensä keskusteluun tuo Vesa Nissinen.
Puolustuksen selkäranka on maanpuolustustahto
Pienen maan puolustuksen selkäranka on aina maanpuolustustahto.
Rauhan aikana sitä ei saa syödä, koska tahto tarvitaan kokonaisuudessaan kovassa paikassa.
Rauhan ajan koulutuksen on siis turvattava maksimaalinen, sotaa ennaltaehkäisevä maanpuolustustahto.
Eurooppalaiset esimerkit osoittavat, että valikointi tuhoaa nopeasti vahvankin tahtotilan. Siihen ei meillä ole varaa, päinvastoin.
On kehitettävä nykyisestä rohkein ratkaisuin omaleimainen järjestelmä, jossa jokainen mies ja nainen voi toteuttaa velvollisuuttaan ylpeänä, kykyjensä mukaan.
Vesa Nissinen
dosentti, valmentaja
everstiluutnantti, evp
Ristituulessa-sarjassa asiantuntijat ottavat kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Jatka keskustelua: www.turkulainen.fi