Tuska-festivaali on tältä vuodelta ohi, mutta valtiovarainministeri Jyrki Kataisen tuska on vielä edessä. Festivaalin arvovierailta kerätyt lahjoitukset ohjattiin hyvään tarkoitukseen, nuorten mielenterveystyöhön. Budjettiriihessä myös Kataiselle tarjoillaan samanlaisia hyviä tarkoituksia menojen lisäämiseksi tai niiden leikkaamisen estämiseksi.
Esimakua ehdottoman tärkeistä lisärahoista on jo saatu: opintotuki, rata- ja tiehankkeet, koulutus, kehitysapu ja ympäristö. Tosin eivät ministerit itsekään usko niiden läpimenoon. Tärkeintä on saada julkisuutta hyvien hankkeiden ajamisesta, jotka olisi toteutettu, ellei paha ministeri olisi niitä torjunut.
Tietysti kaikki ovat samaa mieltä valtion talouden vakauttamisen tarpeesta, kunhan säästöt tehdään jonkun toisen ministerin budjetista. Periaate on sama kuin tuulimyllyjen rakentamisessa, oikea asia, mutta ”ei minun takapihalleni”. Kansanedustajatkin pääsevät kokeilemaan samaa, kun eduskunta päättää mistä ensi vuoden 1,5 miljardin euron säästöt tehdään: kuka saa ja keneltä otetaan.
Edellisen laman aikana seurasin läheltä Jyrki Kataisen kollegan Iiro Viinasen tuskaa leikkausten läpiajamisessa. Viinanen nimesi Esko Ahon kriisihallituksen ministerit Mauri Pekkarisen ja Eeva Kuuskosken pahimmiksi välistä vetäjiksi. Viinasen selän takana ajettiin omia lisärahoja budjettiin. Kiihtynyt valtiovarainministeri haukkui julkisesti Pekkarisen siltarumpupoliitikoksi.
Tämän Mari Kiviniemen hallituksen liikenneministerillä näyttää olevan samat elkeet. Anu Vehviläinen tuntuu olevan sitä mieltä, että kaikki rautatie- ja maantiehankkeet pitää toteuttaa, oli rahaa tai ei. Kohteet sattuvat sijaitsemaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella siellä, missä liikenne on vähäisintä, mutta se ei tietenkään ole aluepolitiikkaa.
Yhtä tärkeää hänelle näyttää olevan 21 päivittäisen matkustajan tuominen Porista ja Seinäjoelta lentokoneella Helsinkiin, vaikka valtion tuella.
Ministereille tarjoaisinkin pohdittavaksi voitaisiinko kulttuurin, urheilun, kehitysavun sekä yritysten ja maa- ja metsätalouden tukia leikata mieluummin kuin lasten, sairaiden ja vanhusten. Tiedän saavani ajattelusta vähemmän ystäviä ja vaikutusvaltaa, mutta lisään vielä listaan kunnallisen rakentamisen supistamisen.
Kohteista ainakin Helsingin kaikkialla aukinaisina ammottavat katutyöt antavat helpon vinkin. Teattereissa ja konserteissa käy maksukykyistä väkeä ja urheiluunkin voi omaa rahaa käyttää.
