Hiphop tuo oman vivahteen Varissuon viikolle

Teemu Nurmi


Toukokuussa on tiivistetyssä ajassa mahdollisuus tutustua monen eri turkulaiskolkan ihmisiin, nähtävyyksiin ja toimintaan. Kuun aikana Turussa järjestetään peräti kuusi Kaupunginosaviikkoa. Viikolla 20 touhut käynnistetään Varissuolla ja Länsi-Turussa.

Viikkojen teemoina ovat tänä vuonna paikallinen omaleimaisuus ja monikulttuurisuus, mikä toteutuu luonnollisella tavalla etenkin Varissuolla. Kaupunginosaviikko (12.-18.5.) on samalla kulttuuriviikko, jonka aikana kolme eri paikallista kulttuuriyhdistystä esittelee kieltään ja kulttuuriaan.

Mukaan ovat tulossa muun muassa vietnamilaiset, afganistanilaiset ja bosnialaiset. Yhteensä osallistujia tulee yhdeksästä eri kulttuurista. Kulttuuriviikkotapahtumat ovat keskiviikosta perjantaihin Yhdessä-yhdistyksen tiloissa.

Viikon suurin tapahtuma on sekin monikulttuurinen. Varissuon kentällä 17.5. järjestettävä Etnofest tarjoaa koko perheen tanssi- ja lauluesityksiä, sirkusta, kasvomaalausta, varjoteatteria, katukorista sekä työpajoja. Samana päivänä on valtakunnallinen Ravintolapäivä, mikä tuo pop up -ravintoloita tapahtuman yhteyteen.

Länsi-Turun tunnussanat ovat liikunta, luonto ja Länsikeskus. Se näkyy muun muassa liikunnallisena ohjelmana. Tiistaina 13.5. Hepokullan, Kähärin, Raunistulan, Suikkilan ja Teräsrautelan kouluilla on yhteinen liikuntapäivä Raunistulan kentällä, keskiviikkona Teräsrautelan koulun Kevättempauksen kruunaa nappulaliigaottelu läntisen Turun ykkösen eli Pohjolan ja idän ylpeyden Uittamon välillä, torstaina on Länsi-Turun ympäriajo pyöräillen ja lauantaina sekä sunnuntaina jalkapalloturnaus Länsikeskus Cup.

Virallisempaa seminaariohjelmaa edustaa Länsi-Turun kaupunginosaparlamentti, joka pidetään Teräsrautelan koululla 13.5. Alueen yleisestä kehittämisestä ja muun muassa Länsikeskuksen roolista tulevaisuuden palvelukeskuksena on keskustelemassa muun muassa kaupunginjohtaja Aleksi Randell .

Kaupungin osaviikot kannustaa ihmisiä koputtamaan toukokuussa naapurin oveen ja ottamaan selfie-kuvia naapurin kanssa. Kuvat jaetaan facebook.com/kaupunginosaviikot -sivustolla. Kuvia voi ladata myös Twitteriin ja Instagramiin #KaupunginosaSelfie -tunnuksella. Kampanja on käynnissä 31.5.2014 asti.

Tarkka ohjelma on luettavissa osoitteessa www.kaupunginosaviikot.net.