Salibandyseura FBC Turulla on oma halli

FBC Turku on ainoa turkulainen salibandyseura, jolla on oma halli. Teräsrautelassa Niitunniskantiellä sijaitseva halli mahdollistaa seuraidentiteetin kehittämisen.

Hannu Tuominen

FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen pitää huolen, että seuran oma halli, Sport Garden, pysyy elinvoimaisena.

Hannu Tuominen

FBC Turun Sport Gardenin kunnon fasiliteetit mahdollistavat joukkueen puuhaihmisille tasokkaan kahvilan pitämisen.

Hannu Tuominen

Nuoren seuran palkintokaappi on kunnioitusta herättävä. Menestystä on tullut.

Hannu Tuominen

Hannu Tuominen

FBC Turku teki mahdottomasta mahdollisen. Moni epäili aikoinaan idean onnistumista. Turussa oli nähty jo useita epäonnistuneita amatöörimäisesti hoidettuja hallivirityksiä. Mutta niin vain FBC Turun Niitunniskantien hallista tuli pysyvä.

ISO JÄSENMÄÄRÄ MAHDOLLISTAA KEHITTYMISEN

Kun monet salibandyseurat kärvistelevät hallipulassa, rakentaa FBC Turku vahvaa identiteettiään Teräsrautelan kaupunginosassa oman hallin tiloissa. Kaveriporukasta lähtenyt toiminta on paisunut kahdessakymmenessä vuodessa 700 jäsenen seuraksi. Kannattavan hallitoiminnan pyörittämisen pohjana pitääkin olla laaja jäsenistö. FBC Turku on alueen salibandyseuroista ainoa, jolla on ikioma kotihalli.

Niitunniskantien Sport Garden ei yksin riitä turvaamaan suuren seuran tarpeita. Harjoitusvuoroja on saatu lähikouluista ja yksityisistä halleista. Sport Gardenin vuoroista 85 prosenttia on seuran omassa käytössä, loput on myyty ulkopuolisille.

TILAN PUUTETTA TURUSSA JO 2000-LUVUN ALUSSA

Turussa oli jo 2000-luvun alussa kriittinen hallitilanne. Salibandyn suosio kasvoi sitä vauhtia, että Turun kaupunki ei pystynyt tarjoamaan riittävästi harjoittelutilaa. FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen muistelee yhä lämmöllä Jäspi & Mäkisen toimitusjohtajaa Martti Mäkistä, joka urheilun ystävänä vuokrasi pitkällä sopimuksella tilat salibandyseuralle entisestä konepajarakennuksen hallistaan.

FBC Turun ydinjoukko olivat laji-ihmisinä nähneet edellisten halliyrittäjien tekemät kuprut. Toisten virheistä otettiin oppia. Yhden kentän halli koettiin seuralle riskittömimpänä vaihtoehtona, vaikka liiketoimintana se olisi ollut kannattamatonta.

- Koska halli on tarkoitettu vain seuran tarpeisiin, voimme pitää hinnat kohtuullisina, alle markkinahinnan. Silti jo useamman vuoden ajan olemme tehneet positiivisen tuloksen. Jos jotain jää viivan päälle, rahat käytetään hallin lisäehostamiseen, kertoo Ville Lintunen.

Sport Garden on valoisa, siisti ja hyvin hoidettu halli. Ilman seuran aktiivisia jäseniä hallin tasokas varustus ei olisi mahdollista. Muun muassa kopiokone, kahvilan varustus, televisio ja huonekalut on saatu lahjoituksina. Hallin omistaja rakensi seuran käyttöön jopa saunan. FBC Turun alkuvuosien 1990-luvun pelaajat toimivat nyt omien poikiensa ja tyttöjensä joukkueiden valmentajina. Seuratoiminnan kehitys on ollut huima.

Ilmeisesti Jäspi & Mäkinen teki oikean ratkaisun, kun vuokrasi osan tiloistaan hyvin hoidetulle urheiluseuralle. Moni muu kiinteistön vuokralainen on jo häipynyt maisemista.

Hannu Tuominen

Written by:

Ota yhteyttä