Huomisillaksi on luvassa mielenkiintoista ohjelmaa, sillä sain kutsun Forum Marinumin uuden näyttelyn avajaisiin. Teemana on ”Merikaupunki talvisodassa” - näyttely avataan siis 30. marraskuuta, jolloin talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua näyttelyyn vappuun asti.
Talvisodan aikana Turku oli maan ykkössatama, jonne jäänmurtajat avustivat runsaasti kauppa-aluksia. Tämä ei tietenkään jäänyt viholliselta huomaamatta, joskin Turkua pommitettiin ensimmäisen kerran vasta 19.12.1939.
Kysymys ei ollut kuitenkaan jalomielisyydestä vaan yksinkertaisesti huonoista lentosäistä!
Uudenvuodenpäivänä 1940 oli jo selvää, että satama on kaupungin tärkein tuhoamiskohde.
Ratkaiseva parannus ilmatorjuntaan saatiin vasta kun Suomen laivaston ylpeydet, Turussa 1932 - 1933 rakennetut panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen asettuivat sataman edustalle 21.1.1940; Ilmarinen Pikisaarenlahdelle ja Väinämöinen Iso-Pukin saaren luo. Torjuntatulellaan ne pudottivat ainakin neljä viholliskonetta.
Harva ohikulkija noteeraa, että Turkuun johtavan kolmen metrin pikkuväylän varrella, Iso-Pukin saaren ja Hirvensalon Maanpään välissä on muisto talvisodasta - puuton ja asumaton Rautakarin luoto, joka merikartassa on Rautakallio-nimisenä.
Näyttää siltä kuin repaleiselta luodolta olisi louhittu graniittia, mutta todellisuudessa arvet ovat peräisin pommikoneiden silmittömästä tulituksesta.
Tämä vaikuttaa oudolta, mutta asialle on luonnollinen selitys. Hyvä tuttavani, jo edesmennyt satamahinaajan päällikkö Kauko Mattila kertoi, että häntä pyydettiin parisenkymmentä vuotta sodan päättymisen jälkeen ajeluttamaan hinaajallaan Turun kaupungin vieraana ollutta neuvostoliittolaista valtuuskuntaa.
Rautakaria sivuutettaessa yksi vieraista havahtui ja pyysi päästä käymään luodolla. Koko seurue jalkautui kalliosaarelle, mutta tämä mies palasi pian takaisin kipparin luo ruorihyttiin järkyttyneen näköisenä.
Keskustelu käytiin kahden kesken, sillä Koivistolla vanhan rajan lähellä syntyneenä Mattila osasi venäjää.
-Olin talvisodassa puna-armeijan lentäjä ja mukana Turun pommituksissa. Ilmasta tämä saari näytti väylälle poikittain ajetulta sukellusveneeltä, joten pudotin pommit ja sain täysosuman. Vasta nyt ymmärränkin pommittaneeni autiota luotoa!
-Sen jälkeen minua juhlittiin Neuvostoliitossa sankarina suomalaisen sota-aluksen tuhoamisesta ja sain korkea-arvoisen kunniamerkinkin. Tulen palauttamaan sen, en ole mitalin arvoinen.
Tämä itsetilitys oli ehkä tulkittavissa myös eräänlaiseksi anteeksipyynnöksi turkulaisille, minkä jälkeen murtunut mies palasi oman seurueensa pariin. Kävi juuri niin kuin Tuntemattoman sotilaan sotamies Riitaoja kirjassa lausahti: ”Soapi sitä korpea ampua!”
