30 000 asukasta saarille on liikaa

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Aiotut kaavamuutokset ovat tuomassa Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran saarille jopa yli 20 000 asukasta lisää. Näin saarten nykyinen reilu 8000 asukkaan määrä nousisi jopa 30 000:en.

Kuulostaako määrä järkevältä, kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Niko Aaltonen?

– 30 000 on liikaa. Toki kaava vasta mahdollistaa rakentamisen, eli väkimäärä kasvaa joka tapauksessa vuosien mittaan maltillisesti samaa tahtia kuin esimerkiksi uusia katuja, viemäreitä ja kouluja saadaan rakennettua. Mikäli seutuyhteistyö ja kuntaliitokset etenevät tulevaisuudessa, saattaa hyvinkin olla, että Turun rakentamisen painopiste siirtyy pois saarilta, Aaltonen arvioi.

Myös vihreiden valtuutettu Riitta Luoma pitää määrää ylimitoitettuna.

– Pitäisi suunnitella ensin kokonaisuus tarkasti eli rakentaa Hirvensalosta toimiva ja jättää Kakskerta ja Satava aika lailla rauhaan.

Lisäkaavoitus asukkaille asettaa haasteita myös saarten liikenteelle. Miten liikenne pitäisi tulevaisuudessa hoitaa?

– Uusi silta pitää rakentaa Hirvensalosta Uittamolle. Tällöin liikenne voidaan ohjata Eteläkaaren päähän, jolloin paine esimerkiksi Martinmäen suuntaan vähenee. Hankkeella on kiire, koska saarille muuttaa koko ajan lisää väkeä ja tilanne on kohta kestämätön, Aaltonen näkee.

Myös Luoman mielestä silta Uittamolle on paras vaihtoehto.

– Suunniteltu silta on järkevin vaihtoehto, kun kerran lisää pykätään asuntoja. Kun silta tehdään, niin kevyen liikenteen silta on yhtä oleellinen, että pääsee kätevästi pyörällä keskustaan, Luoma muistuttaa.

Kaavoitus edellyttää myös sitä, että suuri osa saaren asukkaista käyttää tulevaisuudessa joukkoliikennettä. Miten kaupunki voisi houkutella saarelaisia joukkoliikenteen käyttöön?

– Uuden sillan myötä voisi yhden kaistan varata joukkoliikenteelle, jolloin matka-aika lyhenisi ja joukkoliikenteen palvelukyky paranisi oleellisesti. Myös uusia joukkoliikennelinjoja tarvitaan saarten väkimäärän kasvaessa, Aaltonen katsoo.

– Ihan hyvin sieltä tulee busseja, mutta joukkoliikenne pitää saada houkuttelevammaksi esimerkiksi hintoja laskemalla. Mutta en tiedä, liikkuisivatko turkulaiset sittenkään bussilla, Luoma puolestaan miettii.

Käyttäjän Tomi Kangasniemi kuva
Tomi Kangasniemi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.