Entten tentten ja sirkus putoaa pois
Turussa on tehty arvontaa kovilla panoksilla. Kun Turun Diak päätti luopua medianomikoulutuksesta, Turun kaupunki halusi pelastaa viestinnän koulutuksen. Pelastusoperaatioon lähti Turun ammattikorkeakoulu, jonka rehtori Juha Kettunen kommentoi, että ”yritetään pelastaa, mitä on pelastettavissa”.
Kettusen kommentista olisi pitänyt tajuta, että kaupankäynnistähän tässä on kyse. Kun jotain saadaan, jotain myös menetetään. Neuvotteluiden tuloksena syntyi ratkaisu, että medianomikoulutus voi jatkua Turun ammattikorkeakoulun siipien suojassa, mutta Taideakatemian nukketeatteri- ja sirkuslinjat lakkautetaan.
Uutinen oli shokki paitsi Turun taideakatemian opiskelijoille myös kulttuuripiireille, jotka valmistautuvat tekemään Turusta Euroopan kulttuuripääkaupunkia. Myös Turun kulttuurilautakunta pitää ratkaisua vääränä. Onhan se tosiaan noloa, että kaupungissa ajetaan alas alojen koulutusta, vaikka sirkus ja nukketeatteri ovat vahvasti esillä kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa.
Turun kaupungin ja opetus- ja kulttuuriministeriön kinastelu siitä, kumpi alun perin keksi lakkauttaa linjat, on koko asiassa naurettava käänne. Nokittelusta ei hyödy mikään taho. Sen sijaan pitäisi vielä kerran harkita, minkälainen koulutusratkaisu olisi sekä Turun, koko Suomen ja myös pohjoismaiden kannalta kaikkein järkevin.
Niin korkeatasoista kuin medianomikoulutus Turun Diakissa on ollutkin, media-alan koulutusta on tarjolla Suomessa jopa liikaa. Alalle valmistuu vuosittain noin 1400 ihmistä. Alan ammattijärjestössä, Journalistiliitossa, on jo pitkään keskusteltu alan ylikoulutuksesta. Laman aikana mediatalot ovat vain tehostaneet toimintaansa. Siihen nähden viestinnän koulutuksen 30 aloituspaikkaa Turun ammattikorkeakoulussa on paljon. Etenkin kun Turussa voi opiskella media-alaa myös esimeriksi Turun yliopistossa.
Myöskään kulttuurialalla ei ole työvoimapulaa, mutta Turun taideakatemian sirkuskoulutuksen käyneet ovat kaikki työllistyneet ja myös nukketeatterilinjalta lähdetään ympäri Eurooppaa töihin. Taideakatemian maine on kansainvälisesti kuulu. Opiskelijoita tulee ympäri Eurooppaa ja Pohjoismaissa Turku on ainoa paikka, jossa voi opiskella nukketeatteritutkinnon. Meillä kaupungissa on siis vientituote ja nyt se halutaan lakkauttaa.
Toivottavasti Turun kaupungin ja opetus- ja kulttuuriministeriön pieni kärhämöinti johtaa siihen, että koulutustarpeita harkitaan vielä uudestaan. Ehkä tilanteeseen olisi löydettävissä jokin kompromissi. Kenties Turun ammattikorkeakoulujen kaikkien linjojen aloituspaikkojen määriä voisi vielä tarkistaa, jotta myös sirkus ja nukketeatteri voitaisiin pelastaa. Entten tentten -menetelmällä ei löydy aina paras ratkaisu.
Suosituimmat
- Syöpäpotilaan ilahduttamisviesti Facebookissa aiheutti yhteydenottotulvan Lastenklinikalla 4
- (08:00) Pankista on turha hinkua parinsadan euron lainaa
- (13:42) Turkuun liitettäisiin 13 kuntaa
- Kuvalehti: Näin kunnat aiotaan yhdistää - katso salainen kuntakartta 48
- Niinistön voitto jakoi kansan kahtia 13
- Psykiatrisille potilaille tulee ulkoiluaitaus Mäntymäkeen 1
- (08:00) Voita liput The Voice of Finland -konserttiin
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 592
Uusimmat
- (13:42) Turkuun liitettäisiin 13 kuntaa
- (08:30) Varusmiesten vaarallisin infektio kuriin rokotteella - myös turkulaiset mukana testaamassa
- (08:00) Pankista on turha hinkua parinsadan euron lainaa
- (08:00) Mist päin Turkku tämä o? 3
- (08:00) Koulupsykologi auttaa tuhatta lasta yhtä aikaa
- (08:00) Voita liput The Voice of Finland -konserttiin
- (08:00) Cygnaeuksen koulussa odotetaan homekartoitusta
- Turku ja Siemens yhteistyöhön 1
Uusimmat blogit ja kolumnit

Päivän kysymys
Tunnistatko kuvan paikan?
Turkulaisen kilpailussa sinun tehtäväsi on tunnistaa mistä päin Turkua kahden viikon välein vaihtuva kuva on. Klikkaa tästä kilpailuun.





