Belgian katolinen kirkko sai tammikuussa uuden arkkipiispan, kun paavi nimitti maan valtakirkon johtoon Namurin piispan, ystävänsä ja hengenheimolaisensa André Léonardin. Nimitykselle ei juuri ole suosiota osoitettu.
Léonard on äärivanhoillinen kirkonmies, jonka mielestä HIV on looginen rangaistus seksuaalisuuden väärinkäytöstä. Hän on myös verrannut homoseksuaalisuutta anoreksiaan.
Muutos on melkoinen, sillä eläkkeelle jäävän arkkipiispan Godfried Danneelsin linja on ollut koko katolisen maailman vapaamielisimpiä. Ilmeisesti siksi Daanneelsista ei tullut paavia viisi vuotta sitten.
Ranskankielisen päälehden mielipidekyselyssä Léonardin valintaa vastusti 86 prosenttia kansalaisista. ”Luulin olevani vihatumpi”, kuittasi kirkonisä tuloksen. Uuden arkkipiispan lausuntoja on jo aimmin puitu oikeusistuimissa ja monet poliittiset vaikuttajat ovat irtisanoutuneet tämän näkemyksistä.
Siellä kotona Turussa on edessä arkkipiispan vaalin toinen kierros. Mielestäni on liioiteltua nimittää Mäkistä ja Ruokasta ääripäiden ehdokkaiksi – ainakin kun Belgiaan vertaa. Nykyisin kirkon haukkuminen tuntuu olevan muodikasta, mutta kovin omaperäistä se ei ole.
Opilliset näkemyserot, kansankirkon yhtenäisyyden periaate, jäsenkato, nykyajan vaatimukset, sekä suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden tuomat muutospaineet ovat tehneet kirkosta vaikeasti ohjattavan laivan. Arkkipiispa Paarma on saanut hoitaa raskasta postia.
Belgialaiset tulevat joka tapauksessa pakenemaan katolisen kirkon jäsenyydestä.
Paljon kertoo sekin, että belgialaisista 17 prosenttia hyväksyy pappien avioliittokiellon – kirkon aktiivijäsenistä vain 13 prosenttia!
Uuden ”vihatun” arkkipiispan linja tulee johtamaan yhteentörmäykseen. Keskustelu vaikkapa naispappeudesta on kaukainen haave.
Suomessa uusi arkkipiispa saa eteensä kirkon yhtenäisyyttä hiertävät kysymykset. Piispojen tuore päätös edelleenkin evätä siunaus samaa sukupuolta olevalta parilta on kestämätön. Ostoskeskuksia kyllä siunataan ja heti perään vastustetaan sunnuntain aukioloja.
Naispappeuden vastustajat ja Martti Lutherin nimeä häpäisevä Luther-säätiö ovat puolestaan saaneet mellastaa kirkossa yli kaiken sallittavuuden rajan. Heille on kirkon aika osoittaa ulko-ovea.
Jotain samankaltaisuutta tästäkin asiasta löytää Belgian ja Suomen suhteen. Arkkipiispan istuin ei Belgiassakaan sijaitse maan nykyisessä pääkaupungissa. Suomessa se on ja tulee olemaan Turussa, Belgiassa Mechelenissa (ransk. Malines), Ruotsissa Uppsalassa, Englannissa Canterburryssa.
Tämä vain tiedoksi sille Helsingin Sanomien toimittajalle, joka kirjoitti, että arkkipiispan vaalissa Turun arkkihiippakunnalla on muita suurempi äänimäärä historiallisista syistä. Kappas vain, kyseessä kun on Turun arkkipiispa!
