Myllysilta-palojen tuotosta stipendi nuorelle taiteilijalle

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Turun Myllysilta poistui katukuvasta kesällä, mutta sen palat jatkavat suomalaisten ilona. Myllysilta-palat tulivat myyntiin Turun päivänä viiden euron kappalehintaan. Myydyistä paloista saadut tulot kerätään stipendiksi nuorelle taiteilijalle.

Myllysilta-palat ovat myynnissä 2011 Kulmassa, Sokos Wiklundilla, Turun kansallisessa kirjakaupassa, Kauppahallin Wanha Turku -kaupassa ja kaupungin museokaupoissa sekä nettishopissa.

Myllynsillan materiaalista tehdään myös 2011 kappaleen Limited edition -sarja, joka on tarkoitettu ennen kaikkea liikelahjoiksi.

Turun kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti 19.4., että silta puretaan ja tilalle rakennetaan uusi silta syksyyn 2011 mennessä.

- Myllysilta on ilmiö, josta turkulaisilta tuli tiedusteluja sillan hyödyntämisestä välittömästi sillan purkupäätöksen jälkeen, kertoo Turku 2011 virallisista tuotteista vastaava More On Oy:n toimitusjohtaja Niina Ilmolahti.

Puretun sillan kaikki materiaalit menivät uusiokäyttöön. Esimerkiksi sillan rautaosat on sulatettu uudelleen teollisuuden hyödynnettäväksi.

Osa kiviaineksesta tuotetaan kulttuurin hyväksi ja loput ovat jatkossa maanrakennuksen pohjana.

Myllysilta-palojen myynnistä kerätty stipendi luovutetaan vuoden 2011 jälkeen nuorelle taiteilijalle, joka on omaperäisellä tavalla vaikuttanut kulttuuripääkaupunkivuoden toteutumiseen.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.