Onko euroa on vahvistettava kaikin mahdollisin toimin vai onko Suomen palattava markka-aikaan?
Petteri Orpo:
– Markkaan palaaminen olisi hyppy tuntemattomaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan 80 prosenttia suomalaisista kannattaa euron käyttöä. Minusta tulos kertoo siitä, kuinka tärkeä vakauden ja turvallisuuden väline yhteinen valuutta meille on.
– Eli euroa pitää puolustaa kaikilla niillä toimilla, jotka ovat suomalaisten edun kannalta järkeviä. Muiden sotkuja meidän ei tarvitse hoitaa kuin sen verran kuin on pakko.
Maria Lohela:
– Vahva euro ei ole Suomen vientivetoiselle teollisuudelle eduksi. Tämän takia euroa ei tulisi keinotekoisesti vahvistaa, vaan pitää vain huoli siitä, ettei euroalue suistu lamaan. Euroa voidaan tukea muutenkin kuin lainaamalla rahaa vastikkeettomasti huonosti taloutensa hoitaneille valtioille.
– Suomella täytyy olla realistinen suunnitelma, miten markkaan voidaan palata, mikäli euro ei kestä. Euron tekohengittäminen ei ole järkevää.
Kumpi tulee pitkässä juoksussa kalliimmaksi: euron ja samalla EU:n heikossa jamassa olevien maiden tukeminen loppuun asti vai erottautuminen järjestelmästä, mikä vaikuttaisi asemaamme ja sananvaltaamme Euroopassa?
Orpo:
– Vielä emme ole menettäneet euroakaan suomalaisten rahaa kriisin hoidossa. Olemme selvinneet lainaamalla ja takauksilla yhdessä muiden kanssa. Toivotaan, että kriisi ratkeaa ja lainatutkin rahat saadaan takaisin. Irrottautuminen eurosta olisi valtava riski. Suomalaisten työpaikat ja hyvinvointi on täysin riippuvainen ulkomaankaupasta enkä ainakaan minä ole valmis ottamaan riskiä siitä mitä tapahtuu jos lähdemme eurosta. Euro on tuonut Suomeen vakautta ja talouskasvua.
– Lähtö voisi pahimmillaan johtaa koko euron kaatumiseen ja massatyöttömyyteen Suomessa. Nyt olemme EU:n päätöksenteon ytimessä ja sen parhaassa ryhmässä. Siellä meillä on paljon kokoamme suurempi sanavalta. On selvää, että jos lähtisimme pois, niin jättäytyisimme samalla sivuun EU:n ytimistä.
Lohela:
– En ymmärrä, mitä tässä tarkoittaa määritelmä "loppuun asti"? Siihen asti kun suomalaisten rahat loppuvat? Se varmasti sopii papadopouloksille. Ruotsi ei kuulu euroon, mutta ei ole siitä huolimatta menettänyt elintasoaan tai vientiteollisuuttaan. Slovakia ei lähtenyt tukemaan Kreikkaa, mutta ei ole menettänyt sananvaltaansa Euroopassa. Ne maat, jotka ovat hoitaneet taloutensa huonosti tai peräti valheellisesti kuuluisi erottaa euroalueesta, mikäli ne eivät korjaa talouttaan.
– Jos tämän seurauksena euro hajoaa, niin se ei ollut luotukaan kestämään. Euroa voisi esimerkiksi tukea tiettyyn pisteeseen asti pankkeja rahoittamalla valtion välisten lainojen sijaan, jotka ovat EU:n omienkin sääntöjen mukaan kiellettyjä.
Mitä valuuttaa me suomalaiset käytämme 10 vuoden kuluttua ja miten vahva se on?
Orpo:
– Euro säilyy, jos maat, jotka ovat hoitaneet löperösti talouttaan laittavat asiansa kuntoon. Meillä on oikeus vaatia talouskuria muilta, koska olemme itse hoitaneet asiamme hyvin. Uskon, että nyt tehtävät hankalat ratkaisut ovat oikeita, ja että niiden ansiosta euro on vakaa ja vahva valuutta kymmenen vuoden kuluttua.
Lohela:
– Luultavasti euroa ja se on suurin pirtein dollarin arvoinen.