Turussa kokeilu: ei perinteisiä uskonnon tunteja

Opettaja Ville Kouki ja rehtori Taru Pätäri ovat suunnitelleet oppituntien sisällön katsomusaineiden yhteiseen opetukseen.

Teija Uitto

Kahden turkulaiskoulun viidesluokkalaisilla ei ole uskonnon tunteja. – Silti joulujuhla pidetään ja Suvivirsi lauletaan, rehtori korostaa.

Viidesluokkalaisilla Annilla, Elsalla, Eemilillä ja Tuomaksella ei ole enää uskonnon tunteja, eikä heidän luokkakavereillaan elämänkatsomustiedon tunteja, vaan ne on korvattu katsomusaineiden yhteisien osuuksien yhteisopetuksella.

– Me ollaan juteltu tosi paljon tunneilla esimerkiksi suvaitsevaisuudesta, kohtuullisuudesta ja ekologisuudesta, Elsa kertoo.

Eemil muistelee, että yhdellä oppitunnilla katsottiin video Nobelin rauhanpalkinnon saaneesta Malala Yousafzaista.

– Sähkön käytöstä on myös puhuttu, Tuomas toteaa.

Oppilaat ovat innostuneita uudesta yhteisopetuksesta, vain yksi asia harmittaa:

– Kaikki pitää kirjoittaa vihkoon, kun ei ole oppikirjoja, Elsa sanoo.

– Me ollaan käytetty iPadeja, Eemil hymyilee.

Katsomusaineiden yhteisopetuksessa ei ole oppikirjoja, koska niitä ei ole vielä tehty.

– Olemme itse suunnitelleet tuntien sisällön. Runkona on käytetty peruskoulun opetussuunnitelmaa, Vähä-Heikkilän koulun rehtori Taru Pätäri kertoo.

Kyseessä ei ole uusi oppiaine, vaan Vähä-Heikkilässä ja Luostarivuoren Martin yksikössä kokeillaan uudenlaista opetusjärjestelyä.

Lasten vanhemmille on tiedotettu asiasta jo viime keväänä.

– Pääsääntöisesti on tullut myönteistä palautetta, mutta myös kriittistä, Pätäri sanoo.

– Jotkut vanhemmat ovat pelänneet, että opetuksesta jätetään jotain pois, toiset että yritetään käännyttää, luokanopettaja sekä historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon opettaja Ville Kouki kertoo.

Heidän mukaansa pelot ovat turhia, sillä oppilaille opetetaan opetussuunnitelman mukaiset asiat ja katsomuksellisen opetuksen eriyttäminen tapahtuu oppituntien sisällä.

– Uusi opetussuunnitelma kannustaa moninaisten ryhmien muodostamiseen ja tämä toteuttaa sitä, Kouki toteaa.

Pätärin mielestä katsomusaineiden yhteisopetus on nykyaikainen tapa käsitellä eri katsontakantoja.

– Lähtökohtana on, että me ihmiset olemme samanlaisia, vaikka meillä on erilaisia katsomuksia.

– Tilanne on vastaava kuin että jossain perheessä arvostetaan oikeistolaisia, toisessa vasemmistolaisia arvoja, silti koulussa kaikki oppilaat osallistuvat samoille yhteiskuntaopin tunneille, Kouki vertaa.

Katsomusaineiden  yhteisopetus 

Katsomusaineiden yhteisopetus ei ole uusi oppiaine, vaan uudentyyppinen opetusjärjestely.

Oppitunnit viikottain: 34–45 eettiset kysymykset, oikea ja väärä, 36–37 yhteiselämän pelisäännöt, ihmisoikeudet, 38–39 ekososiaalinen ajattelu, 40 suvaitsevaisuus, erilaisia ja samanarvoisia, 41–42 monikulttuurisuus, 43–45 minä, kuka olen, mistä tulen, 46–49 oma katsomusjakso, pyhät tekstit (ev.lut, islam), elämänkatsomustiedossa suomalainen kulttuuri, 50 yhteiset juuret.

Written by:

Teija Uitto

Ota yhteyttä