Naantalin kalantutkimusaseman huutokauppa päättyi – Myyntihintana 411000 euroa

Verkkohuutokauppa Huutokaupat.comissa myynnissä olleen erikoislaatuisen Naantalin kalantutkimusaseman merenrantakiinteistön myyntihinnaksi tuli lopulta 411000 euroa. Lähes kolme kuukautta kestänyt huutokauppa huipentui maanantai-iltana, kun kaksi huutajaa kirittivät hinnan lopulliselle tasolleen.

Kiinteistö itsessään sijaitsee saaressa Naantalin Rymättylässä noin 30 kilometriä Naantalin keskustasta. Kohdetta myi Senaatti-kiinteistöt.

– Rymättylän kohde oli erittäin kiinnostava, sillä sitä käytiin katsomassa sivustollamme yli 36 000 kertaa. Kohde sai yhteensä 65 tarjousta peräti 29 tarjoajalta, joten kiinnostuneita ostajiakin oli useita. Kohteesta käytiin reilu kilpailu, jossa toteutui avoimuus ja läpinäkyvyys. Uskon, että hinnanmuodostuksen tapana huutokauppa tulee kasvamaan nopeasti kiinteistöjen myynnissä, Huutokaupat.comin toimitusjohtaja Santtu Poutanen kertoo.

Written by:

Ota yhteyttä