Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen mukaan Turun yliopistollisen sairaalan tulipalo A-rakennuksessa on saatu hallintaan. Sammutustehtävissä on siirrytty savutuuletusvaiheeseen sekä tilojen varmistamiseen. Evakuointitehtävät on päätetty.
Tulipalo todettiin Tyksissä tänä aamuna kuuden aikaan. Sairaalasta evakuoitiin palon vuoksi noin 140 ihmistä. Kolme sairaalahenkilökuntaan kuuluvaa joutui hoitoon.
Tulipalo on lähtenyt tiettävästi liikkeelle sähkökaapelikanavasta. Onnettomuustutkinta on jo käynnistetty.
A-sairaalassa olevien potilaiden omaiset voivat kysyä lisätietoja läheisensä tilanteesta numerosta 02 313 3500. A-sairaalaan kutsuttujen potilaiden ajat peruutetaan tältä päivältä ja heille ilmoitetaan uudet ajat myöhemmin.