Turussa tehdään jälleen uutta elokuvaa. Tällä kertaa asialla on käsikirjoittaja ja ohjaaja Niko Kostet, joka sai nimeä pari vuotta sitten Viimeinen Kapinallinen -pätkällään.
Kostet on tarttunut nyt hyvin ajankohtaiseen aiheeseen. Christian Dreadfull kertoo lahjakkaasta rokkarista, josta muokataan kauppatuote.
– Sain idean Idolsin alkuvaiheissa. Idols-ohjelmassahan näytetään yleisölle, miten laulajasta tehdään menestyvä tuote, Kostet sanoo.
– Miten esiintyjä itse sen kokee, se on tämän elokuvan ydin. Kun ajatellaan esimerkiksi Idols-voittajia, mikä hyökyaalto vie heidät yhtäkkiä mennessään ja kuitenkin kyse on nuorista, joiden identiteetin rakentaminen voi olla vielä kesken. Antti Tuiskukin tempaistiin lavoille Siwan kassalta.
Nuori ohjaaja haluaa elokuvallaan tuoda julkkiselämästä haaveileville nuorille toisen näkökulman aiheeseen.
– Elokuva on satiiri, joka varmasti ravistelee. Mutta toisaalta se ei ole niin kaukana todellisuudesta, kun ajatellaan, miten esimerkiksi niinkin suuret tähdet kuin Lady Gaga ja Britney Spears ovat käyneet läpi omat vaiheensa.
Ohjaaja mietityttää, miksi nykynuorille ei riitä enää tavallinen työ, vaan pitää olla jotain suurempaa ja hienompaa, pitää olla tähti.
– Kyse voi olla siitä, että nämä kaikenmaailman tosi-teeveet tekevät uusia julkkiksia. Aiemmin sellaista kanavaa ei ollut.
Christian Dreadfull -elokuvan rokkarin pääroolissa nähdään Turun Nuoren Teatterin kasvatti, Tommy Johansson. Ohjaajan mielestä Tommylla oli juuri sitä karismaa, jota rooli vaatii. Vain yksi mutka oli matkassa.
— Tommylla oli parta, eikä hän suostunut ajamaan sitä pois. Meidän piti hiukan muokata käsikirjoitusta sen vuoksi, hän naurahtaa.
Rokkarin manageria elokuvassa esittää Dean Portnoj, kokenut esiintyjä hänkin.
– Näin Deanin yhdessä sketsi-dvd:ssa. Deanilla oli tummaksi värjätty naama sketsiroolissa. Ajattelin, että tuossahan on juuri ilmetty tyyppi, puku vain päälle, Kostet kertoo.
Elokuvassa nähdään myös lukuisia muita turkulaisia kasvoja ja kokeneita esiintyjiä. Vanhemman polven elokuvakasvo on Erik Lindholm, joka on toiminut avustajana lukuisissa kotimaisissa elokuvissa. Christian Dreadfull -elokuvassa hän esittää kanttoria Martinkirkon miljöössä.
– En osaa soittaa kitaraa, räpytän vain. Minulle opetettiin vain, miten kitaraa pidetään edes oikein, mies naurahtaa.
Elokuvan kohtaukset on jo kuvattu. Turusta esitetään nyt toisenlaista maisemaa kuin Vares-leffoissa tai muissa täällä filmatuissa elokuvissa. Rokkarin keikkoja on kuvattu HK Areenalla, Kårenilla, Linnateatterissa, Turun Ylioppilasteatterissa, Vimmassa ja Auran Panimolla. Kattaus on siis Turun kannalta erinomainen.
Ohjaaja Niko Kostet kertoo, että parhaillaan menossa on elokuvan värienmääritys. Hyvin loppusuoralla siis ollaan.
– Kutsuvierasnäytäntö on joulukuussa. Sen jälkeen elokuva lähtee kiertämään filmifestivaaleja. Tavoitteena on saada se myös ulkomaiseen levitykseen.
Kostetin suurin haave koskee kuitenkin Turkua:
– Haluaisin esittää elokuvan ensi syksynä Logomossa, Turun uuden elokuvakeskuksen avajaisissa.
– Se ei kuitenkaan ole meistä kiinni, vaan Hartelasta.
Lisätietoja elokuvasta: www.dreadfull2011.fi/