Turkulainen 13-vuotias laulajapoika Robin on noussut ensisinglellään huimaan suosioon. Biisin Frontside Ollie -videota oltiin tiistai-iltapäivään mennessä käyty katsomassa Youtubesta kolmessa päivässä yli miljoona kertaa. Poprock-henkinen kappale kertoo skeittauksesta ja nuoren elämästä.
Robin on Universal Musicin tähtilupaus, jota on kuulemma verrattu maailmantähti Justin Bieberiin. Robin on nuoresta iästä huolimatta ehtinyt kilpailla jo New Wave -laulukilpailussa Moskovassa vuonna 2009.
Kilpailu televisioitiin ja sen näki noin 100 miljoonaa tv-katselijaa. Robin oli samassa kisassa mukana myös seuraavana vuonna Ukrainassa. Turkulaisnuorukaisen debyyttialbumi Koodi julkaistaan 22. helmikuuta.
Robin harrastaa musiikin lisäksi purjehdusta, taekwondoa, skeittausta ja laskettelua.