SL-Autolinjat palkkaa 80 kuljettajaa lisää

Paikalliset
Kommentoi 1

Turun kaupunki kilpailutti keväällä 2011 useita paikallislinjoja. Savonlinja Oy:n turkulainen toimija, SL-Autolinjat, voitti kaikki tarjouskilpailun linjat.

Kilpailuun osallistunut LS-Liikennelinjat Oy ei kuitenkaan hyväksynyt lopputulosta, vaan valitti kaupungin tarjouskilpailusta Markkinaoikeudelle. LS-Liikennelinjojen mukaan kaupungin tarjouspyynnössä oli tulkinnanvaraa.

– Meidän piti ryhtyä valmistelemaan liikennöintiä jo viime syksynä, mutta emmehän me voineet hankkia kalustoa emmekä palkata kuljettajia, kun emme tienneet, mihin ratkaisuun Markkinaoikeus päätyy ja koska liikennöinti aloitettaisiin, aluejohtaja Jarkko Toivonen SL-Autolinjoista kertoo.

Nyt asia on viimein ratkennut. Markkinaoikeus hylkäsi valituksen viime viikolla. SL-Autolinjat on jo sopinut kaupungin kanssa aloittavansa liikennöinnin kilpailutetuilla linjoilla 26. huhtikuuta.

– Kun alunperin meillä piti olla aikaa liikennöinnin aloittamiseen kymmenen kuukautta, nyt meillä on aikaa vain kolme kuukautta. Tässä ajassa meidän pitää hankkia 37 uutta linja-autoa ja palkata noin 70 työntekijää lisää, Toivonen toteaa.

Aikataulu kuulostaa jokseenkin mahdottomalta, etenkin kun se tarkoittaa SL-Autolinjojen toiminnan kaksinkertaistumista Turussa. Toivonen kuitenkin vakuuttaa, että aikataulussa pysytään.

–  Kalusto on jo laitettu tilaukseen ja rekrytointi on käynnistetty. Kuljettajat palkataan niistä yrityksistä, jotka hävisivät kilpailutuksen.

Uudet bussit ovat tarjouskilpailun vaatimusten mukaisia, eli vähäpäästöisiä ja ilmastoituja busseja. Linja-autoihin tulee ns. tilaajaväritys, eli keltavalkoiset värit.

Bussien hankinta on Savonlinja Oy:lle yli 10 miljoonan euron investointi.

– Linjojen sopimuskaudet ovat onneksi optimaalisia, 9–10 vuotta. Kun investoinnit ovat näinkin suuria, kovin lyhyitä sopimuksia ei kannata tehdä, Toivonen toteaa.

Joukkoliikenteen tarjouskilpailut ovat Turussa liikennöitsijöille kovia. Jos kilpailutuksen häviää, uutta tarjouskierrosta joutuu odottamaan pitkään.

– Esimerkiksi Helsingissä kilpailutuksia on usein, kun linja-autoja on paikallisliikenteessä kymmenenkertainen määrä, Toivonen vertaa.

”Pikaraitiotie tulee Turulle turhan kalliiksi”

SL-Autolinjojen aluejohtaja Jarkko Toivonen hämmästelee Turun pikaraitiotie-suunnitelmaa:

– Se ei ole kaupungille mitenkään kannattava investointi. Mitä järkeä on rakentaa pikaraitiotie, kun se on kallista ja kumipyöräliikenne olisi paljon joustavampaa, hän kyseenalaistaa.

– Ratikannäköiset nivelbussit pystyisivät tarjoamaan aivan vastaavan kuljetuskapasiteetin kuin ratikat. Jos Turkuun rakennettaisiin linja-autoille omat kaistat, ne pystyisivät myös ajallisesti samaan. En ymmärrä, mitä etua raitiovaunut toisivat.

Toivosen mielestä ratikat eivät ole lopulta edes ympäristöystävällisempiä.

– Raitiovaunu ei tuota paikallisia päästöjä, mutta jossain se sähkö pitää tuottaa. Minusta lähitulevaisuuden järkevin vaihtoehto dieselbusseille olisivat biokaasubussit.

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Teija Uitto kuva
Teija Uitto

Kommentit

29.1.2012 15:51

Pikaraitiottomuus vasta kalliiksi tuleekin, sillä Tampereelle pikaraitiotie tulee jo aivan sata varmasti ja joukkoliikenne on hieman sellainen urbaanin kaupungin kehityksen mitta. Siellä missä on pikaraitiotie, on panostettu oikeisiin asioihin ja sellaisia kaupunkeja kaupunkilaiset kautta maailman arvostavat. Autokaupungit ovat väistämättä aika tuntemattomia nukkumalähiöitä, joissa ei viihdy kukaan.

Luonnonsuojelu ei ole syy rakentaa pikaraitiotie, vaan kaupungin tiivistäminen ja tehostaminen. Se on etenkin ratkaisu liikenteen sujuvuuteen, sillä varmistetaan, että on edes yksi kulkumuoto jota ruuhkat eivät haittaa, eikä ilman raiteita voida ohjata kaupunkisuunnittelua järkevään suuntaan.

Pikaraitiotie maksaa itsensä takaisin, mutta pelkälle bussiliikenteelle perustuva joukkoliikenne tulee maksamaan aina vain enemmän. Se on kallistuva joukkoliikenteen muoto, jota ei voida juurikaan kehittää.

Hirvein tilanne Turulle olisi se, että toriparkki kyllä rakennettaisiin, mutta mitään ei tehtäisi joukkoliikenteelle. Turku olisi sen jälkeen kaikki haukkumanimensä ansainnut, sillä se olisi sitten siinä. Turun taru olisi lopultakin saanut päätöksensä. En edes löydä sanoja kuvailemaan kuinka lopullisesti perseestä Turku tämän jälkeen olisi kaupunkina ja asuinpaikkana, ja kuinka varmaa syöksykierre verrattuna esim. Tampereeseen tulisi olemaan.

Sillä kun kaupunkiin rakennetaan pikaraitiotie se on kuin sen korottaisi toiseen potenssiin. Tampereesta tulee joka tavalla Suomen kakkoskaupunki pikaraitiotien valmistutta sinne. Sen jälkeen yksikään turkulainen ei voi enää väittää, että Turku oli mitään verrattuna siihen mitä Tampere on. Koska autokaupunki ei oikeastaan ole kaupunki lainkaan.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.